Suomi: Falun Gongin esittelyä ja vainosta tiedottamista Hangossa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajia järjesti aktiviteetin Kirkkopuistossa Hangossa 6. elokuuta 2020 esitelläkseen Falun Gongia ja paljastaakseen siihen kohdistuvan kommunistipuolueen (KKP) harjoittaman vainon Kiinassa.

Hanko on pieni kaupunki 130 kilometrin päässä Helsingistä. Monet asukkaat puhuvat suomen lisäksi ruotsia. Kauniit rannat ja miellyttävät maisemat tekevät Hangosta suositun matkailukohteen.

”Kerron oppilailleni Falun Gongista”, sanoi opettaja Espoosta. Hän sanoi opettavansa maailman uskontoja ja aikovansa kertoa oppilailleen vainosta ja ihmisoikeuksien loukkauksista.

Jäätelöä nauttimassa olleet neljä poikaa, iältään noin 3–6-vuotiaita, tulivat harjoittajien esittelypaikalle. He opettelivat viisi harjoitusliikesarjaa. Vanhempi poika jopa opetti kolmivuotiaalle, kuinka tehdä käsiliikkeitä.

”Kahdesta lapsiperheestä toisen isä sanoi: ”Perheemme tuli käymään Hangossa. Lapset näkivät harjoitusten esittelyn ja pyysivät päästä katsomaan. He ovat kiinnostuneita kiinalaisista kamppailulajeista.”

Kolmen lapsen äiti sanoi iloisena: "On hienoa, jos he voivat oppia meditoimaan!" Kuusivuotias poika otti esitteen mukaansa.

 
Neljä lasta opettelemassa isänsä kanssa Falun Gongin harjoitusliikkeitä.

Paikalliset asukkaat Ruolanto ja hänen vaimonsa kävelevät rannalla joka päivä. He pysähtyivät puhumaan harjoittajien kanssa. Pariskunta sanoi, että he olivat saaneet tietää Falun Gongin vainosta mediasta. "Elinryöstöt eläviltä ihmisiltä ovat kamalia", sanoi aviomies. Hänen vaimonsa sanoi: "On hienoa, että olette tulleet tänne jakamaan tietoa asiasta."

 
Ohikulkija allekirjoittaa vetoomuksen vainon lopettamiseksi.

Mardo Virosta pysähtyi lukemaan banneria. Hän sanoi: ”Tiedän Falun Gongista. Katsoin sitä koskevia raportteja ”China In Focus” -sivustolla (NTDTV-uutisohjelma). Katson ohjelmaa joka viikko ja olen oppinut paljon Kiinasta.” Hän allekirjoitti vainon vastaisen vetoomuksen.

"Ihmisoikeustilanne Kiinassa on erittäin huono", Helena sanoi. Hän viittasi entiseen yhden lapsen politiikkaan, joka on johtanut tyttölasten hylkäämiseen poikien hyväksi. "Monet suomalaiset perheet menevät Kiinaan adoptoimaan tyttöjä", hän sanoi. ”KKP:n politiikka on väärä. Tytöt ovat myös erittäin tärkeitä.”

Saatuaan selville, kuinka KKP peitteli koronaviruksen puhkeamisen Kiinassa, mikä johti nykyiseen maailmanlaajuiseen pandemiaan, hän sanoi: "On uskomatonta, että (Suomen) media ei raportoinut asiasta riittävästi, eivätkä ihmiset saa tätä tietoa."

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/8/10/186280.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.