Falun Gongin harjoittajiin kohdistunut vaino jatkunut 21 vuotta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Suomen Falun Gongin harjoittajia kokoontui Kiinan suurlähetystölle aamulla 20.7.2020 vaatimaan Kiinan hallitusta lopettamaan 21 vuotta jatkunut vaino. Rauhanomainen mielenilmaisu kiinnitti ihmisten huomion, ja moni suurlähetystössä asioinut hidasti kulkuaan tai pysähtyi lukemaan esillä olleita banderolleja. Ihmiset olivat ystävällisiä ja ottivat vastaan heille ojennettuja esitteitä, joissa kerrottiin tosiasioita edelleen jatkuvasta vainosta Kiinassa.

 
Rauhanomainen mielenilmaisu Kiinan suurlähetystön ulkopuolella

Samana päivänä harjoittajat järjestivät myös tapahtuman Kampissa Helsingin keskustassa. Tapahtumassa informoitiin 21 vuotta jatkuneesta vainosta ja kiinnitettiin ihmisten huomio Kiinassa tapahtuviin elinryöstöihin vielä elossa olevilta mielipidevangeilta, joista suurin ryhmä on Falun Gongin harjoittajia.

 
Tosiasioiden selventäminen vainosta Kiinassa

 
 
Monet tuomitsivat vainon ja allekirjoittivat vetoomuksen tukeakseen vainon lopettamista.

Eräs vetoomuksen allekirjoittajista oli ammatiltaan aikakauslehden toimittaja. Lukiessaan esitettä, jossa kerrotaan Falun Gongista ja siihen kohdistuvasta vainosta ja erityisesti elinryöstöistä vielä elossa olevilta Falun Gongin harjoittajilta, hän sanoi hyvin hämmentyneenä: ”Tämähän on kauheaa! Miten voi olla mahdollista, että en ole ollut tästä tietoinen?” Harjoittaja kertoi, että työtä asian tiedottamiseksi on tehty monia vuosia Suomessa ja ympäri maailmaa. Kaikki eivät tiedä, koska tiedotusvälineet eivät raportoi asiasta, vaikka se tiedetään. Toimittaja otti mukaansa erilaista asiasta kertovaa materiaalia voidakseen perehtyä asiaan syvemmin.

Oli myös kiitettävän paljon niitä, jotka kävelivät suoraan harjoittajien luo allekirjoittamaan tukivetoomuksen. Harjoittajien läsnäolo Helsingin keskeisillä paikoilla on useille ihmisille jo tuttu näky, ja he tietävät asiasta. Joku halusi saada päivityksen Falun Gongin vainosta ja harjoittajien tämänhetkisestä tilanteesta Kiinassa.

 
Kynttilävigilia KKP:n vainossa menehtyneiden harjoittajien muistoksi.

Tapahtuman yhteydessä harjoittajilla oli kynttilämuistotilaisuus, jossa he istuivat meditoimassa kauniin musiikin soidessa taustalla. Ihmiset sanoivat sen olevan hyvin vaikuttava, ja moni pysähtyi ottamaan valokuvia sekä halusi tietää, mitä ihmisoikeusasia koski. Saatuaan tietää tosiasiat vainosta jotkut halusivat tehdä enemmän asian hyväksi ja yleisen tietoisuuden lisäämiseksi.

Harjoittajat kaikkialla maailmassa vetoavat ihmisiin, jotta pitkään jatkunut Falun Gongin vaino saataisiin vihdoin loppumaan.

Taustatietoa.

Li Hongzhi esitteli Falun Gongin yleisölle toukokuun 13. päivänä 1992 Changchunin kaupungissa, Jilinin maakunnassa, Koillis-Kiinassa.

Pian tämän ensimmäisen julkisen opetustilaisuuden jälkeen, syyskuussa 1992, Falun Gong hyväksyttiin Kiinan valtion ”qigong-tieteellisen tutkimusseuran” (China Qigong Scientific Research Society, CQRS) alaisuuteen. Li sertifioitiin virallisesti qigong-mestariksi ja hänelle annettiin lupa opettaa menetelmäänsä koko maassa.

Monien muiden qigong-mestarien tavoin Li kiersi Kiinan suurissa kaupungeissa vuosina 1992–1994 opettamassa menetelmää. Hänelle myönnettiin useita palkintoja ja tunnustuksia Kiinan hallituksen alaisilta organisaatioilta.

Kiinan hallitus alkoi suosia Falun Gongia tehokkaana keinona valtion terveydenhuoltokustannusten alentamiseksi, kiinalaisen kulttuurin edistämiseksi ja yleisen moraalin parantamiseksi. Vuonna 1993 Kiinan kansallisen turvallisuuden ministeriön julkaisu ylisti Li'tä ”Kiinan kansan perinteisten rikollisuuden vastaisten hyveiden edistämisestä, yhteiskunnallisen järjestyksen ja turvallisuuden suojelusta sekä rehtiyden edistämisestä yhteiskunnassa”.

Falun Gong erottautui muista qigong-ryhmistä muun muassa siten, että se painotti moraalin merkitystä, ja menetelmällä oli huomattavia terveysvaikutuksia. Se levisi nopeasti etupäässä suusanallisesti ja vetosi kaikentaustaisiin ihmisiin, myös lukuisiin Kiinan kommunistipuolueen jäseniin.

Falun Gong-kirjan (1992) ja Zhuan Falunin (1995) julkaisun myötä Li sai opetuksensa vielä laajemman joukon ulottuville. Zhuan Falunin julkaisutilaisuus pidettiin tammikuussa 1995 Kiinan kansallisen turvallisuuden ministeriön auditoriossa, ja siitä tuli Kiinassa bestseller.
Myöhemmin Kiinan qigong-tieteellinen tutkimusseura CQRS antoi määräyksen, jonka mukaan kaikkien qigong-järjestöjen oli perustettava kommunistipuolueeseen kytköksissä oleva haara. Li kieltäytyi tästä.

Heinäkuun 20. päivänä 1999 turvallisuusjoukot järjestivät rynnäkköjä ja pidättivät tuhansia Falun Gongin yhteyshenkilöitä. Kaksi päivää myöhemmin, 22. heinäkuuta, Kiinan sosiaali- ja hallintoministeriö julisti Falun Dafa -tutkimusseuran ”laittomaksi organisaatioksi”. Sen lisäksi Kansallisen turvallisuuden ministeriö julisti, että Falun Gongin harjoittaminen ryhmissä oli rikos, kuten myös Falun Gongin opetusten hallussapito, Falun Gongin banderollien tai symboleiden esillä pitäminen ja näitä kieltoja vastaan protestoiminen.

Näistä tapahtumista käynnistyneen kampanjan tavoitteena oli ”hävittää” ryhmän olemassaolo yhdistelemällä propagandaa, vangitsemisia sekä kannattajien väkivaltaista aivopesua, mistä toisinaan oli seurauksena kuolemantapauksia. Lokakuussa 1999, neljä kuukautta vainon alkamisen jälkeen, Kiina julkisti uuden lain, joka julisti ”harhaoppiset uskonnot” laittomiksi ja jota sovellettiin Falun Gongiin taannehtivasti.

Falun Gongin vastaus Kiinan käynnistämään tukahduttamiskampanjaan alkoi heinäkuussa 1999 vetoomuksilla paikallisten ja maakunnallisten virastojen sekä Pekingin valtiollisten vetoomustoimistojen luona. Pian tämän jälkeen alkoivat suuremmat mielenilmaukset Taivaallisen rauhan aukiolla, kun sadat Falun Gongin kannattajat matkustivat päivittäin aukiolle harjoittamaan Falun Gongin liikesarjoja tai pitämään kädessään banderolleja, jotka puolustivat harjoitusta. Turvallisuusjoukot hajottivat nämä mielenilmaukset säännönmukaisesti, ja niihin osallistuneet harjoittajat pidätettiin, toisinaan väkivaltaisesti.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet, että Kiinassa Falun Gongin harjoittajat joutuvat kärsimään monenlaisista ihmisoikeusloukkauksista; satojatuhansia arvioidaan vangitun ilman oikeudenkäyntiä, ja vankeudessa olevat harjoittajat alistetaan pakkotyölle, psykiatrisille pahoinpitelyille, ankaralle kidutukselle, aivopesulle ja jopa sisäelinryöstöille Kiinan viranomaisten käsissä.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.