Ruotsi: Maailman Falun Dafa -päivän viettoa Mestari Li’tä kunnioittaen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafan harjoittajat järjestivät tapahtuman Tukholman kuninkaallisessa puutarhassa 9. toukokuuta 2020 juhliakseen maailman 21. Falun Dafa -päivää ja Mestari Li’n 69. syntymäpäivää.

Oli ihana päivä, ja puisto oli täynnä kukkivia tulppaaneja. Harjoittajat esittelivät harjoitusliikkeitä, jakoivat tietoa Falun Dafasta ja keskustelivat ohikulkijoiden kanssa. He kertoivat myös Kiinan kommunistipuolueen (KKP) vainosta, etenkin elinryöstöistä eläviltä Falun Dafan harjoittajilta.

Harjoittajat esittelevät harjoitusliikkeitä Tukholman kuninkaallisessa puutarhassa 9. toukokuuta.

Keskustelua ohikulkijoiden kanssa Falun Dafasta ja vainosta

Ihmiset lukevat Falun Dafan tiedotusmateriaalia ja allekirjoittavat vetoomuksen vastustaakseen vainoa

Ihmiset tukevat Falun Dafaa

Koronaviruspandemian takia puistossa oli vähemmän ihmisiä kuin aiempina vuosina. Monet ohikulkijat pysähtyivät ja ottivat valokuvia tai videoita harjoitusten esittelystä. Jotkut lukivat julisteita ja keskustelivat harjoittajien kanssa.

Kaksi naista seurasi harjoitusten esittelyä pitkään. Toinen sanoi: ”Kuulin Falun Dafasta asuttuani toisessa maassa. Tiedän, että Falun Dafa on hyvä.” Hän sanoi haluavansa oppia menetelmän ja kysyi, missä paikallinen harjoituspaikka sijaitsee.

Kuusi nuorta pysähtyi lukemaan julisteita ja keskustelemaan harjoittajan kanssa. Kun he kuulivat, kuinka KKP ryöstää harjoittajilta elimiä taloudellisen hyödyn takia, he olivat kauhistuneita.

Ruotsalainen pariskunta liikuttui seesteisistä ja rauhallisista harjoitusliikkeistä. Saatuaan lisätietoja menetelmästä he sanoivat haluavansa oppia sen.

"KKP on niin paha", mies sanoi. ”He peittelivät koronaviruksen puhkeamisen Wuhanissa, ja nyt se on levinnyt ympäri maailmaa. Niin monet ovat kuolleet, ja monet yritykset ovat konkurssissa.

”Meidän, jotka elämme demokraattisessa maassa, on vaikea kuvitella, että elinryöstöjä eläviltä ihmisiltä tapahtuu. Ihmisten pitäisi nyt ymmärtää, että KKP kykenee mihin tahansa! Tuen teitä."

Kiitollisuuden osoitus Mestarille

Huhtikuussa 1995 Falun Dafan perustaja Li Hongzhi kutsuttiin Ruotsiin. Hän piti viisi luentoa Tukholmassa ja Göteborgissa. Sitten hän piti seitsemän päivän -luentosarjan Göteborgissa 14.–20.4.

Thomas oli 15-vuotias aloittaessaan harjoittamisen vuonna 1998. Hän sanoi: ”Falun Dafa tuo rauhaa ja tyyneyttä elämääni. Olen harjoittanut 22 vuotta ja arvostan todella sitä, kuinka kallisarvoinen Zhuan Falun on.

”Se opettaa minulle, kuinka olla hyvä ihminen ja käsitellä konflikteja ja ongelmia rauhanomaisella ja suvaitsevalla tavalla. Tunnen itseni rennoksi ja onnelliseksi työssä sekä jokapäiväisessä elämässäni. Minulla ei ole juuri paineita.”

Thomas asuu lähellä paikkaa, jossa Mestari luennoi Göteborgissa. Joka sunnuntai hän menee harjoituspaikalle tekemään harjoituksia. Hän sanoi: ”Tunnen kiitollisuutta harjoituksia tehdessäni. Toivon, että Mestari voisi tulla taas Göteborgiin. Syvin kunnianosoitukseni Mestari Li’lle!”

Thomas aloitti Falun Dafan harjoittamisen 15-vuotiaana

Ronald, 86, työskenteli Ruotsin kansallisella radioasemalla ennen eläkkeelle jäämistään. Hän kertoi, kuinka iloinen asia oli alkaa harjoittaa Falun Dafaa 80-vuotiaana.

"Etsin valoisaa polkua yli 30 vuotta", hän sanoi. ”Unelmani toteutui lopulta. Kuusi vuotta sitten sain aivan uuden elämän! Olen nyt optimistinen elämää kohtaan. Painoni on normaali ja pysyy vakaana. Olen onnellinen ja elän nyt täyttä elämää.”

Ronald sanoo lukevansa Zhuan Falunia joka päivä. ”Mitä enemmän luen tätä kirjaa, sitä enemmän tajuan sen arvokkuuden. Kun mietin syvästi oppimaani, ymmärrän enemmän seuraavalla kerralla lukiessani. En osaa sanoin ilmaista, kuinka kiitollinen olen tästä anteliaasta lahjasta! Tunnen olevani erittäin arvostettu ja kiitän vilpittömästi Mestari Li’tä!”

Ronald, 86, sanoi olevansa onnellinen ja elävänsä täyttä elämää Falun Dafan harjoittamisen jälkeen.

Rouva Zhou toimi luennoitsijana Kiinan yliopistossa. Hän on selventänyt tosiasioita ihmisille Ruotsissa yli 20 vuoden ajan. Hän kertoi hyödyistä, joita harjoittaminen on hänelle tuonut: “Aloin harjoittaa Falun Dafaa syyskuussa 1998. Ennen sitä olin melkein menettänyt itseluottamukseni ja elämänhaluni. Olin äkkipikainen ja itsekäs. Olin iloinen löydettyäni Falun Dafan. Riemulleni ei löydy sanoja. Falun Dafa on osoittanut minulle, kuinka olla parempi ihminen.”

Hän sanoi, että nykyään hän katsoo aina konfliktien syntyyn ja ajattelee ensin toisia. Hän kultivoi ahkerammin ja kertoo ihmisille enemmän vainosta.

Kolme tyttöä pysähtyi puhumaan Falun Dafasta rouva Zhou’n kanssa (ensimm. oikealta).


Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/5/12/184449.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.