Ruotsi: Kansanedustajat tukemassa 25. huhtikuuta 1999 vetoomuksen muistotapahtumaa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Ruotsin Falun Gongin harjoittajat pitivät Göteborgin kaupungissa 24. huhtikuuta 2020 muistotapahtuman Kiinan konsulaattia vastapäätä huomion kiinnittämiseksi 25. huhtikuuta 1999 rauhanomaiseen vetoomukseen.

25. huhtikuuta 1999 yli 10 000 Falun Gongin harjoittajaa meni Pekingin julkiseen vetoomustoimistoon jättämään viranomaisille vetoomuksen, jossa vaadittiin vapauttamaan Falun Gongin harjoittajat, jotka paikalliset poliisit olivat pidättäneet Tianjinissa väkivaltaisesti ja ilman perusteita.

He vetosivat myös siihen, että Falun Gongin harjoittajien tulisi voida harjoittaa ilman häirintää ja että Falun Gongin kirjoja voitaisiin julkaista laillisesti. Paikalla olevat Falun Gongin harjoittajat osoittivat olevansa rauhanomaisia ja järkeviä, ja heidän käyttäytymisensä osoitti moraalista rohkeutta.

Göteborgissa 21 vuotta myöhemmin pidetyssä muistotapahtumassa Falun Gongin harjoittajat kokoontuivat aukiolle, jolla Kiinan konsulaatti sijaitsee. Esillä oli kaksi suurta banderollia, joissa oli tekstit: "Lopettakaa Falun Gongin vainoaminen" ja "Lopettakaa elinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta". Harjoittajat tekivät Falun Gongin harjoitusliikkeitä synkronisesti rauhoittavan musiikin kanssa.

Vaikka pandemian takia ihmisiä oli huomattavasti vähemmän liikkeellä, monet ohikulkijat ilmaisivat edelleen tukensa Falun Gongin harjoittajille äänimerkein sekä vilkuttamalla, ja jotkut heistä pysähtyivät puhumaan harjoittajien kanssa.

Ruotsin parlamentin jäsen Hans Rothenberg osallistui tapahtumaan. Hän on tukenut Falun Gongin harjoittajia heidän rauhanomaisessa Kiinan vainon vastustamisessaan vuodesta 2007. "Heinäkuusta 1999 lähtien Kiinan kommunistinen puolue on vainonnut raa'asti Falun Gongin harjoittajia", hän sanoi. "Ihmiskunnan häpeä on, että tämä vaino jatkuu. Minä ja muut parlamentin jäsenet olemme järjestäneet Ruotsin parlamentissa monia tilaisuuksia, joissa on tuomittu Kiinan kommunistisen puolueen tekemät ihmisoikeusrikkomukset, ja olen ottanut johdon, jotta saadaan laadittua lainsäädäntöehdotus, jolla estetään laittomat ihmisten elinten ottamiset. Toivon, että tämä vaino päättyy niin pian kuin mahdollista."

Toinen Ruotsin parlamentin jäsen Ann Sofie Alm kiirehti tapahtumaan työtapaamisensa päätyttyä osoittaakseen tukensa Falun Gongin harjoittajille. Kahden viime vuoden aikana Ann Sofie Alm on nostanut useaan otteeseen esiin Falun Gongin harjoittajien ihmisoikeuskysymyksen Ruotsin parlamentissa ja tuominnut Kiinan kommunistisen puolueen elinryöstöt. Hän ilmaisi ihailunsa Falun Gongin harjoittajien rauhanomaisesta taistelusta ja odotti vilpittömästi vainon loppua, jolloin he saisivat takaisin vapautensa harjoittaa menetelmää Kiinassa.

Hans Rothenberg

Ann Sofie Alm (oik.)

Thomas Pompe Ruotsin Falun Dafa -yhdistyksestä osallistui tapahtumaan. "Olen osallistunut tähän tapahtumaan joka vuosi vainon alkamisesta vuonna 1999. Järjestämme tämän tapahtuman vuosittain, kunnes vaino lopetetaan", hän sanoi.

Falun Gongin harjoittaja Yvonne Kleberg sanoi: "Olen täällä tänään kertoakseni Kiinan konsulaatille, että olemme yhdessä Kiinassa toimivien harjoittajien rinnalla emmekä koskaan luovu rauhallisesta tavastamme vastustaa vainoa. Falun Dafan harjoittaminen on parasta elämässäni. Se auttaa minua löytämään harmonian elämässä. Toivon, että useammat ihmiset kokeilevat tätä mahtavaa menetelmää.”

Ruotsin Falun Gongin harjoittajat ovat yleensä järjestäneet laaja-alaisen tapahtuman pääkaupungissa Tukholmassa, mutta koska KKP-virus on levinnyt ympäri maailmaa tänä vuonna, he järjestävät pienempiä tapahtumia paikallisissa kaupungeissaan.

Englanniksi: http://www.clearharmony.net/articles/a112524-Sweden-MPs-Came-to-Support-Anniversary-of-April-25th-Peaceful-Appeal.html#.XqUU0WgzaUk

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.