Suomalaiset harjoittajat juhlivat maailmanlaajuista Falun Dafa -päivää

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Joka vuosi toukokuun 13. päivänä Falun Gongin harjoittajat ympäri maailmaa juhlivat Falun Dafa -päivää, joka on myös Falun Gongin perustajan Mestari Li Hongzhi`n syntymäpäivä. Tänä vuonna suomalaiset harjoittajat järjestivät juhlan kunniaksi tapahtuman Helsingissä Esplanadin puistossa lauantaina 11.5.2019

Tapahtumassa oli harjoittajien järjestämää ohjelmaa: Taivaalliset neidot jakoivat ohikulkijoille esitteitä ja käsin taiteltuja paperisia lootuskukkia. Eräs harjoittajista soitti saksofonia ja toinen kiinalaista ruokopuhallinsoitinta, hulusia. Paikalle oli saatu myös Anna, muusikko, joka lauloi ja soitti kitaraa.

Monet ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan melodioita ja nauttimaan tunnelmasta.

Anna, muusikko, laulaa

Taivaallisia neitoja

Harjoittaja soittaa saksofonia

Harjoittaja soittaa hulusia (kiinalainen ruokopuhallussoitin)

Ihmisille kerrottiin myös Falun Gongiin kohdistuvasta vainosta, joka on jatkunut Kiinassa jo 20 vuotta.

Saatuaan tietää vainosta monet hyväsydämiset ihmiset ilmaisivat huolensa ja allekirjoittivat vetoomuksen, jossa vaaditaan vainon lopettamista. Moni luki esitteen paikan päällä ja kysyi sitten, mihin voi allekirjoittaa.

Eräs venäläistaustainen mies sanoi, että hän on nähnyt harjoittajat, mutta ei ole todellakaan tiennyt mistä on kyse. Hän oli kiitollinen ja helpottuneen oloinen saadessaan tietää, miksi ollaan jakamassa tietoa Falun Dafan vainosta Kiinassa, sillä hän tiesi kommunistisesta puolueesta Venäjällä. Hän halusi tukea harjoittajien ponnistuksia vainon lopettamiseksi allekirjoittamalla vetoomuksen vainon lopettamiseksi.

Vetoomuksen allekirjoitus

Falun Dafa, toiselta nimeltään Falun Gong, on perinteinen kiinalainen kultivointimenetelmä, joka esiteltiin julkisesti vuonna 1992.

Siihen kuuluu viisi rauhallista liikesarjaa sekä kirjoja ja luentoja, jotka käsittelevät mm. mielen ja kehon erottamattomuutta, oman luonteenlaadun kehittämistä kohti totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä sekä ihmisen suhdetta maailmankaikkeuteen.

1990-luvulla Falun Dafaa alkoi harjoittaa Kiinassa n. 70-100 miljoonaa ihmistä, ja sille myönnettiin lukuisia palkintoja ja tunnustuksia. Nopeasti havaittavien myönteisten vaikutustensa ansiosta siitä kasvoi muutamassa vuodessa Kiinan suosituin qigong-menetelmä. Menetelmä sai myös Kiinan viranomaisten laajan tuen, ja ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista oli alkanut harjoittaa Falun Dafaa.

Harjoitusliikkeiden esittely


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.