Kansainvälisen ihmisoikeuspäivän tapahtumia Euroopassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Saksa

Frankfurt

Saksan harjoittajat ovat järjestäneet useita ihmisoikeus-tapahtumia Frankfurtissa ihmisten tietoisuuden lisäämiseksi Falun Gongin jatkuvasta vainosta Kiinassa. Edellisenä päivänä, 9. joulukuuta, he pitivät kynttilävigilian ja keräsivät allekirjoituksia vetoomukseen, jossa vaaditaan Kiinaa vapauttamaan laittomasti pidätetyt harjoittajat.

 
 
Falun Gongin harjoittajien kynttilävigilia, jossa muistetaan vainossa menehtyneitä harjoittajia

Kynttilävigilia Frankfurtin keskustassa

Harjoittajat pitivät joulukuun 9. päivän iltana kynttilävigilian keskustassa joulumarkkinoilla ja liikekeskuksessa. Harjoittajat istuivat tyynen rauhallisina juhlallisen Pudu- ja Jishi -musiikin soidessa taustalla.

Monet ohikulkijat liikuttuivat nähdessään heidät. He pysähtyivät ottamaan valokuvia, lukemaan asiasta kertovaa materiaalia ja kuuntelemaan harjoittajien puhetta. Monet myös allekirjoittivat vetoomuksen vainon lopettamiseksi Kiinassa.

Vaatimus vainon lopettamiseksi

Jotkut harjoittajat menivät Kiinan konsulaattiin 8. joulukuuta aamulla pitämään rauhanomaisen mielenilmauksen vainoa vastaan. Heidän julisteissaan luki: "Lopettakaa Falun Gongin vaino" ja "Lopettakaa elinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta".

 
Harjoittajien mielenilmaus Kiinan konsulaatin edessä

 
 
Ihmiset saavat tietoa Falun Gongista ja vainosta

Sabina Rebling on osallistunut joka toinen lauantai Frankfurtin tiedotustoimintaan. Hän sanoi: "Jotkut pysähtyvät allekirjoittamaan vetoomuksen heti ja sanovat, että he ovat jo kuulleet vainosta."

Hän lisäsi, että monet ihmiset ovat kiittäneet häntä saatuaan tietää Kiinan tilanteesta ja tukeneet heidän työtään.

Tanska

Falun Gongin harjoittajia Tanskasta ja Ruotsista järjesti torstaina 10. joulukuuta kansainvälisen ihmisoikeuspäivän tapahtuman Kööpenhaminan kaupungintalon aukiolla. He kertoivat Kiinan kommunistipuolueen (KKP) harjoittamasta Falun Gongin yli 18 vuotta kestäneestä vainosta ja erityisesti valtiojohtoisesta elintyöstötoiminnasta taloudellisen hyödyn vuoksi.

Kiinalainen kirjailija Chen Yangchao, joka asuu Tanskassa, puhui tapahtumassa osoittaakseen tukensa: "Kiinan ihmisoikeudet ovat saavuttaneet sellaisen laajuuden; miten voi olla oikein, jos emme ilmaise huolestuneisuuttamme ja vetoa ihmisiin? "hän sanoi.

 
Harjoittajat esittelevät Falun Gongin liikesarjoja

 
Kiinalainen kirjailija Chen Yangchao puhumassa tapahtumassa.

Vainosta selviytyneet kertovat kokemuksistaan

Falun Gongin harjoittaja Chen kertoi, kuinka hän oli seitsemän vuotta kiinalaisessa vankilassa vakaumuksensa takia. Bao puhui kahdesta tilanteesta, jolloin hän oli vähällä joutua elinryöstön uhriksi.

 
Chen kertoo seitsemän vuoden vankeudestaan Kiinassa.

 
Bao kertoo, kuinka hän oli potentiaalinen elinsiirron uhri.

Bao kertoi kahdesta kokemuksestaan, jolloin hän joutui erityisesti Falun Gongin harjoittajille tehtyihin fyysisiin tutkimuksiin ollessaan Shanghain vankilassa. Hän sanoi, että kaikki heidän elimensä tutkittiin tarkkaan ja he kävivät läpi erilaisia testejä. "Se on epänormaalia, koska Falun Gongin harjoittajia toisaalta kidutettiin julmasti, ja toisaalta heille tehtiin tällainen erityinen fyysinen tutkimus", sanoi Bao. "Jotkut harjoittajat, jotka pidätettiin ja jotka kieltäytyivät ilmoittamasta nimeään (hallinnon implikaatiopolitiikan vuoksi), katosivat tutkimuksen jälkeen. Todennäköisesti heidät surmattiin heidän elintensä vuoksi."

Paikallinen asukas: Elinryöstöt eläviltä on asia, joka koskettaa jokaista tällä planeetalla.

Paikallinen asukas Zeenshan sanoi: "Olin yllättynyt kuultuani näiltä naisilta ja tältä herralta, mistä tässä kaikessa on kysymys. On hyvin järkyttävää, että jotain tällaista tapahtuu Kiinassa. Se liittyy koko ihmiskuntaan, ei pelkästään Kiinaan. Se koskee kaikkia ihmisiä tällä planeetalla."

Monet ihmiset olivat yhtä järkyttyneitä kuin Zeenshan kuultuaan elinryöstöistä eläviltä, ja erityisesti siitä, että toiminta on valtiojohtoista. He allekirjoittivat vetoomuksen, jossa vaaditaan julmuuden lopettamista.

Bulgaria

Kansainvälisen ihmisoikeuspäivän 10. joulukuuta kunnioittamiseksi Falun Gongin harjoittajia järjesti tapahtumia kahdeksassa eri kaupungissa huomion kiinnittämiseksi Kiinan kommunistipuolueen harjoittamaan Falun Dafan vainoamiseen.

TV-ohjelmat Sofiassa ja Plovdivissa

Sofian harjoittajat esiintyivät aamuohjelmassa BTV:ssä, yhdessä Bulgarian suurimmista yksityisistä TV-asemista. Ohjelmassa kaksi harjoittajaa keskusteli siitä, miten he ovat hyötyneet Falun Dafasta henkilökohtaisessa elämässään, ja neljä muuta harjoittajaa esitteli Falun Dafan harjoitusliikkeitä. Ohjelmassa näytettiin lyhyt raportti vainosta Kiinassa.

Ohjelman jälkeen ihmiset ympäri maata alkoivat ottaa yhteyttä paikallisiin Falun Dafan koordinaattoreihin saadakseen lisätietoa menetelmästä ja mahdollisuudesta oppia harjoitusliikkeet.

7. joulukuuta 2017 julkisessa TV Plovdiv:ssa haastateltiin harjoittajaa Diana Bikovan isännöimässä Open Studio -ohjelmassa. Haastattelussa käsiteltiin Kiinan ihmisoikeuksia ja entisen Kiinan kommunistipuolueen johtajan, Jiang Zeminin, aloittamaa, meneillään olevaa rikollista toimintaa ihmiskuntaa vastaan, ja miten nämä loukkaukset koskevat ihmiskuntaa kokonaisuutena.

Keskustelussa korostettiin, että Bulgarian on seurattava maita, kuten Australia, Kanada, Belgia, Ranska, Espanja, Israel, Yhdysvallat ja Taiwan ja ryhdyttävä lainsäädännöllisiin toimiin estääkseen Bulgarian kansalaisia tietämättään osallistumasta laittomasti hankittujen elinten siirtoihin Kiinassa, mukaan lukien Falun Dafan harjoittajat, jotka on tapettu vakaumuksensa vuoksi.

Elokuvaesitykset

Dokumentti Hard to Believe, joka tarkastelee elintenryöstöä eläviltä mielipidevangeilta Kiinassa, esitettiin Chepelaressa 11. joulukuuta, Sofiassa 12. joulukuuta, Pazardjikissa 16. joulukuuta ja Lukovitissa 1. joulukuuta.

Joulukuun 10. päivänä julkinen TV Plovdiv esitteli dokumentin "Harvested Alive: Ten Years of Investigation".

Kynttilävigilia

 
Kynttilävigilia Kiinan suurlähetystön edessä

Harjoittajat keräsivät allekirjoituksia Varnan, Burgasinin, Zlatogradinin ja Pamporovon kaupungeissa Falun Gongin vainon lopettamiseksi.

 
Pamporovo, vetoomuksen allekirjoitus

 
Varna

Kypros

Joka vuosi joulukuun 10. päivänä paikallisia Falun Gongin harjoittajia järjestää tapahtuman Nikosiassa lisätäkseen tietoisuutta Kiinan suurimmasta ihmisoikeusrikkomuksesta: Falun Gongin vainosta.

Harjoittajat jakoivat ohikulkijoille esitteitä, selvensivät tosiasioita vainosta ja esittelivät Falun Gongin harjoitusliikkeitä.

 
Ihmiset saavat tietoa Falun Gongista ja siihen kohdistuvasta vainosta Kiinassa.

Kaksi äitiä ja heidän teini-ikäiset tyttärensä nauttivat harjoittajien tekemistä rauhallisista harjoitusliikkeistä. He olivat järkyttyneitä kuultuaan erään harjoittajan omakohtaisen kokemuksen vainosta ja pyysivät häntä valokuvaan kanssaan.

Georgiasta kotoisin oleva mies oli hyvin vaikuttunut mielenilmauksesta. Entisestä kommunistisesta maasta tulleena hän ymmärsi hyvin harjoittajia, joita vainotaan Kiinassa. Hän halusi oppia liikesarjat ja sanoi etsivänsä tietoa paikallisesta harjoittelupaikasta palattuaan Georgiaan.

Kaksi vanhempaa naista halusi kokeilla harjoitusliikkeitä. Tehtyään ensimmäisen liikesarjan he tunsivat olonsa rennoiksi ja energisiksi ja sanoivat tulevansa ryhmäharjoituspaikalle oppimaan muutkin liikesarjat.

Nainen kolmen lapsen kanssa kysyi, mitä kultivointi tarkoittaa, ja miksi Falun Gongia vainotaan Kiinassa. Kuultuaan tosiasiat hän päätti tulla paikalliselle ryhmäharjoituspaikalle seuraavana sunnuntaina. "Tulemme varmasti", hän sanoi.

Romanialainen pariskunta totesi, että Falun Gongin periaatteet: Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys ovat juuri se, mikä maailmalta puuttuu. "Useimmat ihmiset ovat itsekkäitä. On parempi, jos on enemmän teidän kaltaisianne ihmisiä (Falun Gongin harjoittajat)", nainen sanoi.

Taustaa

Kiinan kommunistipuolueen (KKP) entinen johtaja Jiang Zemin ohitti muut politbyroon pysyvän komitean jäsenet ja käynnisti väkivaltaisen Falun Gongin vainon heinäkuussa 1999.

Vaino on johtanut tuhansien Falun Gongin harjoittajien kuolemaan viimeisten 16 vuoden aikana. Kidutettuja on lukuisia ja harjoittajia tapetaan heidän sisäelintensä vuoksi. Jiang Zemin on suoraan vastuussa brutaalin vainon aloittamisesta ja sen jatkumisesta.

Hänen henkilökohtaisessa ohjauksessaan KKP perusti laittoman turvallisuuselimen, "6-10-viraston", 10. kesäkuuta 1999. Organisaatio ohittaa poliisivoimien ja oikeuslaitoksen päätösvallan viraston toteuttaessa Jiangin antamia Falun Gongia koskevia määräyksiä: ”Mustatkaa heidän maineensa, saattakaa heidät vararikkoon ja tuhotkaa heidät fyysisesti.”

Kiinan laki sallii kansalaistensa nostaa rikoskanteita, ja monet harjoittajat ovat nyt käyttäneet tätä oikeutta jättäessään kanteita entisestä diktaattorista.

Lähteet:

http://en.minghui.org/html/articles/2017/12/17/166780.htm
http://en.minghui.org/html/articles/2017/12/13/166733.html
http://en.minghui.org/html/articles/2017/12/18/166792.html
http://en.minghui.org/html/articles/2017/12/17/166777.html


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.