Selvensi tosiasioita poliisille, viranomaiset pyysivät anteeksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Poliisi soitti minulle eräänä aamuna ja sanoi, että he halusivat ottaa valokuvia kotonani, koska olin juuri muuttanut. Heidän täytyisi vahvistaa jokaisen kotitalouden oikea osoite, perheenjäsenten lukumäärä, työpaikka jne. Hän sanoi, että tämä sääntö koskee kaikkia.

Sanoin hänelle, etten ollut koskaan kuullut tällaisesta asiasta, vaikka monet ihmiset ovat ostaneet ja myyneet kotejaan yhteisössämme. Hän yritti vakuuttaa, että asia todella oli näin, joten pyysin todisteita. Hän sanoi, ettei hän voinut esittää niitä väittäen, että se rikkoisi yksityisyyden suojaa. En uskonut häntä, koska ystäväni oli ostanut uuden talon myytyään ensin vanhan, eikä hän ollut maininnut tätä niin sanottua sääntöä.

Sanoin hänelle, että tekisin yhteistyötä vain, jos se koskisi kaikkia yhteisössä asuvia. Toisaalta, jos sääntö koskisi vain minua siksi, että harjoitin Falun Gongia, en suostuisi.

Yksityisyyden loukkaaminen

Muutaman päivän kuluttua joku jyskytti oveani väittäen olevansa paikallisesta turvallisuusvirastosta. Ovella oli keski-ikäinen mies, ja kaksi poliisia käveli esiin portaiden takaa.

Nuorempi poliisi alkoi ottaa kuvia matkapuhelimellaan. Sanoin hänelle, että hän rikkoi yksityisyyttäni. Kun hän sanoi tekevänsä työtään, vaimoni sanoi hänen rikkovan lakia. Hän lopetti kuvien ottamisen, kun sanoin tekeväni hänestä ilmoituksen.

Pyysin nähdä heidän henkilökorttinsa ja otin ylös heidän nimensä ja virkamerkkiensä numerot.

"Tulitte kotiini ilman sovittua tapaamista”, sanoin. "Se on vastoin perustuslain 39. artiklaa, jossa sanotaan: "Kiinan kansalaisen kotiin ei saa tunkeutua. On lainvastaista mennä kansalaisen kotiin ilman lupaa."

He sanoivat, että minulle oli soitettu pari päivää sitten. Tämä vahvisti epäilyni siitä, että niin kutsuttu "asuinpaikan vahvistaminen" oli vain osa "ovenkoputus” -kampanjaa.

Todellinen tarkoitus

Vanhempi virkailija myönsi, että he halusivat selvittää, harjoitinko vielä Falun Gongia. En vastannut suoraan.

"Perustuslaki takaa kansalaisten uskonnonvapauden”, sanoin. "Voiko olla mitään väärää siinä, että elän periaatteiden Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys mukaan?

"Jos Falun Gong ei olisi auttanut niin monia ihmisiä parantamaan moraalisia normejaan, ihmiskunta olisi jo tuhoutunut korruption ja rappeutumisen vuoksi. Silloin meillä ei olisi ehkä ollut mahdollisuutta tavata toisiamme tänään.”

"Ottakaa minut esimerkkinä. Lopetin tupakoinnin, juomisen ja rahapelit sen jälkeen, kun aloin harjoittaa Falun Gongia. En enää riitele vaimoni kanssa. Ettekö te poliisit toivo, että olisi olemassa enemmän hyviä ihmisiä?"

Lakia siteeraten

Vanhempi poliisi sanoi, että hallitus oli kieltänyt Falun Gongin. Pyysin häntä osoittamaan minulle lain artiklat, mutta hän ei voinut.

Sanoin, että vaikka kansallinen edustajakokous on ylin hallintoelimemme, kommunistipuolueen entinen johtaja Jiang Zemin asetti itsensä lain yläpuolelle. Hänen sanomansa asiat eivät perustu tosiasioihin. Yli 200 000 Falun Gongin harjoittajaa ja heidän perheenjäsentään on tehnyt rikosilmoituksen Zeministä Kiinan kansantasavallan korkeimpaan prokuraattorivirastoon ja Kiinan kansantasavallan korkeimpaan oikeuteen.

Muistutin häntä siitä, että Xi Jinping luopui pakkotyövoimasta astuttuaan valtaan. Monet vainotut harjoittajat saivat vapautensa takaisin. Monet hallitusjohtajat muuttivat kantansa Falun Gongiin saatuaan tietää tosiasiat. Kehotin heitä ajattelemaan selkeästi ja olemaan vastuullisia itselleen - varsinkin, kun jokainen on nyt lain mukaan vastuussa toimistaan koko elämänsä ajan.

He kättelivät minua lähtiessään. Taputin heitä olkapäälle ja sanoin: "Toivon teidän olevan ystävällisiä Falun Gongin harjoittajille."

Nuorempi poliisi nyökkäsi päätään.

Poliisi pyytää anteeksi

Oveeni koputettiin muutama päivä myöhemmin, ja avattuani sen näin neljä ihmistä seisovan ovellani, joista yksi oli poliisi.

Hän sanoi: "Kaksi virkailijaa kävi täällä pari päivää sitten. He olivat nuoria eivätkä kovin kohteliaita. Tulin tänne pyytääkseni anteeksi heidän puolestaan." Sanoin hänelle, ettei se ollut välttämätöntä. Halusin vain, että he noudattaisivat lakia työssään.

Olin hieman levoton heidän lähdettyään. Oli epätavallista, että 18 vuotta kestäneen vainon jälkeen poliisi pyytää anteeksi harjoittajalta. Ehkä poliisi on löytänyt omatuntonsa. Ehkä he ovat ymmärtäneet, että "ovenkoputus” -kampanja oli laiton. Ehkä nykyinen hallitus haluaa etäisyyttä Jiangiin ja hänen ystäviinsä.

Ehkä se, että Falun Gongia harjoitetaan yli sadassa maassa, on kertonut heille jotain. Ehkä Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys inspiroivat heitä. Ehkä he ovat kuulleet muun maailman tuomitsevan Kiinan kommunistisen puolueen harjoittaman Falun Gongin vainon. Ehkä he pelkäsivät saavansa rangaistuksen, kuten Zhou Yongkangin, Bo Xilain, Wang Lijunin, Xu Caihouin, Guo Boxiongin ja Li Dongshengin vainottuaan Falun Gongia.

Riippumatta siitä, mitä se oli, tärkeintä on, että he tuntuivat ymmärtävän seuraamukset harjoittajien vainon jatkamisesta.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/10/23/166147.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.