Maailman Falun Dafa-päivän juhlinta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

 
Falun Dafa -päivän tapahtuma kiinnosti puistossa liikkuvia ihmisiä

Eri puolilla maailmaa Falun Dafa -harjoittajat ovat vuosien ajan viettäneet Dafa-päivää toukokuun 13. päivä. Tänä vuonna Suomen harjoittajat kokoontuivat Helsingissä 6.5 kaupungin keskustassa olevaan puistoon esittelemään mielen ja kehon harjoitusmenetelmää, jonka periatteet ovat Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys.

Falun Dafa, toiselta nimeltään Falun Gong, on perinteinen kiinalainen kultivointimenetelmä, joka esiteltiin julkisesti vuonna 1992.

Siihen kuuluu viisi rauhallista liikesarjaa sekä kirjoja ja luentoja, jotka käsittelevät mm. mielen ja kehon erottamattomuutta, oman luonteenlaadun kehittämistä kohti totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä sekä ihmisen suhdetta maailmankaikkeuteen.

1990-luvulla Falun Dafaa alkoi harjoittaa Kiinassa n. 70-100 miljoonaa ihmistä, ja sille myönnettiin lukuisia palkintoja ja tunnustuksia. Nopeasti havaittavien myönteisten vaikutustensa ansiosta siitä kasvoi muutamassa vuodessa Kiinan suosituin qigong-menetelmä. Menetelmä sai myös Kiinan viranomaisten laajan tuen, ja ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista oli alkanut harjoittaa Falun Dafaa.

Nuori mieshenkilö kertoi tutustuneensa Falun Dafaan Espanjassa. Heti ensimmäisten harjoitusten jälkeen hän sanoi tunteneensa koko kehollaan voimakkaan energian, jollaista hän ei ole koskaan kokenut harjoittaessaan muita menetelmiä. Myös nuori nainen kertoi, että kävellessään paikan ohi ja katsoessaan harjoittajien tekemiä liikkeitä hän tunsi, että se rauhoittaa mielen ja että siinä on jotain erikoista. Hän halusi tutustua menetelmään lähemmin puistossa sitten, kun siellä alkaa harjoitukset.

Falun Dafan juuret ovat Kiinan vuosituhantisessa perinteisessä kulttuurissa. Tämän kulttuurin ”renessanssia” silloinen presidentti Jiang Zemin alkoi pitää uhkana kommunistipuolueen omalle ideologialle. Falun Dafa kiellettiin Kiinassa heinäkuussa 1999. Puolue aloitti laajamittaisen vaino- ja propagandakampanjan, joka ulottuu kaikkialle Kiinaan ja myös maan ulkopuolelle.

Rauhalliset harjoitusliikkeet kiinnostivat ja harjoittajiin kohdistuvaa vainoa ihmeteltiin.

 
Vetoomukseen kerääntyi allekirjoituksia ja harjoittajia kannustettiin jatkamaan vainon esilletuomista

 
 
 
Turistit allekirjoittavat vetoomuksen

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.