Iäkäs Falun Gongin harjoittaja vammautui vankilassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Sun Shilian, 77, Jiangxin maakunnasta pidätettiin 20. huhtikuuta 2016, koska hän lähetti tekstiviestejä paljastaen Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) Falun Gongin vainoa. Sun sai terveysongelmia pian pidätyksen jälkeen, ja hänet kiidätettiin paikalliseen sairaalaan.

Lushanin käräjäoikeus piti Sunille salaisen oikeudenkäynnin elokuussa 2016. Kolme hänen perheenjäsenistään sai olla läsnä oikeusistunnossa, mutta heitä kiellettiin puolustamasta sukulaistaan.

Tuomari keskeytti istunnon myöntämättä antaneensa tuomiota. Sunin perhe ei saanut tietoa sukulaisensa kohtalosta. Vasta sitten, kun perhe meni pidätyskeskukseen tapaamaan Sunia, he saivat tietää, että hänet oli tuomittu 3 vuodeksi ja 3 kuukaudeksi vankeuteen. Pidätyskeskuksessa kuitenkin kieltäydyttiin kertomasta heille mihin vankilaan hänet oli siirretty.

Sunin perhe kävi alueen jokaisessa vankilassa, ja lopulta selvisi, että hänet oli viety Nanchangin vankilaan. Välittömästi he pyysivät lupaa tavata hänet, mutta pyyntöön ei suostuttu. He yrittivät vielä myöhemmin uudelleen, mutta turhaan.

Muutamaa kuukautta myöhemmin perhe sai luvan tavata Sunin, jonka kerrottiin olevan sairas. Perhe kiirehti paikalle, mutta vankilaviranomaiset muuttivat yhtäkkiä mieltään ja peruivat tapaamisen.

Muutamaa päivää myöhemmin Sunin perhe sai toisen puhelun vankilasta. Tällä kertaa heille sanottiin, että Sun oli kaatunut ja saanut luunmurtumia. Soittaja kieltäytyi tarkentamasta miten ja miksi Sun oli kaatunut.

Perheen mentyä vankilaan heidän sisäänpääsynsä estettiin viime hetkellä. Vartijat sanoivat Sunin kieltäytyneen vankilan tarjoamasta sairaanhoidosta.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Sun Shilian on joutunut vainotuksi vakaumuksensa vuoksi. Vuonna 2002 hän sai 12 vuoden vankeustuomion, jonka aikana hän oli kuolla kidutukseen.

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2017/3/28/162646.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.