Ruotsi: Skaran kulttuuriviikko - Maailman ympäri 8 päivässä.

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tämä oli toinen vuosi, kun Falun Gongin harjoittajat osallistuivat Skaran kulttuuriviikoille. Viikon teema oli "Maailman ympäri 8 päivässä", mikä tarkoitti, että jokaisella päivällä oli oma teemansa eri puolilta maailmaa. Tämän vuoden ohjelmassa pohdittiin eri taidemuotoja eri maista, kuten musiikki, tanssi, teatteri, elokuvat, kirjallisuus, ruoka ja muita taiteen ilmaisumuotoja, kuten lootuskukkien taittelu, Falun Gongin harjoituksien esittely ja Totuudenmukaisuus‒Myötätunto‒Kärsivällisyys (The Art of Zhen Shan Ren) -taidenäyttely.

Kulttuuriviikko alkoi 15. lokakuuta Kulttuuriyöllä ”90-luvun meno‒paluu -ohjelmalla", jota seurasi kulttuuripäivät Balkanilta, Lähi-idästä, Afrikasta, Aasiasta, Etelä-Amerikasta, Maailman elintarvikemarkkinoilta ja viimeinen päivä Euroopan kulttuurista.

Falun Gongin harjoittajien esittelytila oli Skaran uudessa kirjastossa. He opettivat lootuskukkien taittelua ja esittelivät harjoitusliikkeitä tunnin välein kirjaston ulkopuolella. Noin 80 lasta vanhempineen opetteli kukkien taittelua.

Ensimmäisellä viikolla harjoittajilla oli käytössään suuri satuhuone, jossa saattoi myös sateen sattuessa esitellä harjoitusliikkeitä. Valitettavasti sää ei suosinut tänä vuonna.

Kahtena päivänä harjoitusliikkeisiin kävi tutustumassa ruotsin kieltä opiskeleva maahanmuuttajaryhmä opettajineen, yhteensä 56 oppilasta.

Torstaina 20. lokakuuta, Aasia-päivänä, oli myös The Art of Zhen Shan Ren -taidenäyttelyn avajaiset. Tapahtumassa puhuivat kulttuuri- ja vapaa-aikaviraston puheenjohtaja Laila Skantz sekä henkilö- ja perhehoidon osastopäällikkö Monica Johansson.

 

Laila Skantz mainitsi periaatteista Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys, että taiteilijat antoivat teoksillaan äänen Kiinassa vainotuille Falun Gongin harjoittajille ja että harjoittajat ympäri maailmaa auttavat ja tukevat vainottuja harjoittajia. Hänen mielestään oli hauskaa, että taide, joka oli kiertänyt 50 maassa ja 300 kaupungissa, oli nyt Skarassa. Hän toivoi, että moni käyttäisi tämän mahdollisuuden nähdä näyttely.

Monica Johansson puhui ihmisten samanarvoisuudesta ja arvoperusteista. Avajaisten jälkeen oli opastettu kiertokäynti, joka sai kiitosta vierailta.

Taidenäyttelyssä oli runsaasti kävijöitä Kulttuuriviikon aikana. Näyttelyssä oli myös DAFOH-järjestön vetoomus (Lääkärit elinryöstöjä vastaan), ja useimmat kävijöistä allekirjoittivat sen saatuaan tietää teoksien taustat ja nähtyään elinryöstöä esittävän maalauksen.

Ruotsin kieltä opiskeleva ryhmä ja heidän opettajansa kävivät katsomassa maalauksia. Opettaja oli hyvin liikuttunut taulujen viestistä ja halusi oppilaiden näkevän ne.

 
Vierailijat tutkivat maalauksia kiinnostuneina.

Aasia-päivänä esitettiin myös dokumenttielokuva Human Harvest, jonka perustana on ihmisoikeusjuristi David Matasin ja Kanadan entisen apulaisulkoministeri David Kilgourin tutkimukset, joissa on näyttöä siitä, että kymmeniä tuhansia syyttömiä ihmisiä on tapettu heidän elimiensä vuoksi laittoman elinsiirtoteollisuuden tarpeisiin.

Elokuva esitettiin myös lauantaina samalla viikolla, ja monet osoittivat suurta kiinnostusta ja keskustelivat siitä esityksen jälkeen. Elokuva synnytti paljon kysymyksiä. Yleisön oli vaikea ymmärtää, että useimmat ihmiset eivät tiedä elinryöstöistä, eivät myöskään elokuvan nähneet olleet edes kuulleet siitä aikaisemmin.

Myöhemmin torstai-iltana kiinalainen lääkäri Wang Lei luennoi siitä, miten kiinalainen lääketiede näkee ruumiin ja sielun kokonaisuutena. Se on ikivanha kulttuuri ja filosofia, jossa kaikki ihmisen osat kuuluvat yhteen.

Luento kiinnosti suuresti yleisöä, koska se käsitteli jokapäiväisiä ruokailutottumuksiamme, eli mitä olisi hyvä syödä ylläpitääkseen terveyttään, ja miten omata positiivinen asenne elämään. Olisi myös hyvä juoda lämmintä vettä kylmän sijasta, nauttia yrttiteetä, mieluiten inkivääriteetä, erilaisten sääolosuhteiden aikana. Hän näytti myös korvan painelupisteet, jotka vastasivat kehon eri elimiä. Jokainen sai kokeilla painamalla kynän kärkeä korvan eri kohdissa ja testata olivatko ne kohdat arkoja.

Vaikka Kulttuuriviikko oli ohi, taidenäyttely jatkui vielä toisen viikon Åbomska Galleriassa vanhassa kirjastossa.

Djäkneskolan kuvataideopettaja halusi tulla luokkiensa kanssa katsomaan taidenäyttelyä viikolla. Hän tuli 10‒12 opiskelijan kanssa kerrallaan kolmena päivänä. Oppilaat olivat uteliaita ja kuuntelivat tarkasti, kun opettaja esitti konkreettisia kysymyksiä muun muassa vainosta, elinryöstöistä ja Falun Gongista.

 
Opettaja tutustui maalauksiin avajaispäivänä.

Opettaja, joka oli uusi tehtävässään, maalasi myös itse ja hänen mielestään tämä oli hyvä tilaisuus, joka auttaa aloittamaan keskustelun opiskelijoiden kanssa ihmisarvoihin liittyvissä kysymyksissä. Hän sai mukaansa kysymyksiä keskustelun pohjaksi, kuten mitä Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys heille merkitsevät, ja mitä tapahtuu, jos voi harjoittaa sitä.


Ruotsiksi:
http://se.clearharmony.net/articles/a111396-Skaras-kulturvecka-akte-jorden-runt-pa-8-dagar.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.