Asianajaja ei saanut puolustaa Falun Gongin harjoittajaa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Deng Lijuan on Falun Gongin harjoittaja Yushun kaupungista, Jilinin maakunnasta. Dunhuan kaupungin käräjäoikeus asetti hänet syytteeseen 21. syyskuuta 2016. Oikeudenkäynti pidettiin Longjingin tuomioistuimessa Yanji'n kaupungissa. Zhou Jimin toimi oikeuden puheenjohtajana, Wang Cuiling tuomarina ja Liang Ersheng syyttäjänä.

Ennen oikeudenkäyntiä Dengin perheelle ilmoitettiin, ettei heidän Pekingistä palkkaamansa asianajaja saa esiintyä tuomioistuimessa. Kun he tiedustelivat syytä kieltoon, tuomari sanoi, että päätös tuli 6-10-virastolta, eikä heillä ollut mitään tekemistä sen kanssa.

Perhe meni Dunhuan kaupungin 6-10-virastoon, jossa heille kerrottiin, että maakuntahallitus oli tehnyt päätöksen, ettei yksikään Pekingiläinen asianajaja saa olla tekemisissä asian kanssa.

Deng ei nähnyt asianajajaansa oikeussalissa ja kysyi asiasta. Tuomari Wang Cuiling valehteli hänelle: "Asianajaja vetäytyi tapauksesta."

Kun Dengiltä kysyttiin, oliko hän vielä Falun Gongin harjoittaja, hän kertoi heille sairastaneensa imusolmukesyöpää, mutta parantuneensa siitä harjoittamalla Falun Gongia.

Deng myös kuvaili, kuinka häntä kidutettiin raa'asti poliisikuulustelujen aikana. "Minun ei annettu nukkua. He sitoivat minut “tiikeripenkkiin” ja kaatoivat kylmää vettä päälleni. Päästäni revittiin paljon hiuksia. Myöhemmin uusi hiuskasvusto oli kokonaan valkoinen.”

 
Demonstraatio kidutuksesta “tiikeripenkki”.

 
Demonstraatio kidutuksesta “kylmän veden kaataminen päälle”.

Vainoon osallistuneet tahot:

Ms. Deng: Liang Ersheng(梁二胜), court prosecutor: +86-433-6339081 (Office), +86-17604339740 (Cell) Zhou Jimin (周济民), presiding judge: +86-433-6339418 (Office) Wang Cuiling (王翠玲), judge: +86-17604330656 (Cell)

Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/10/24/159669.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.