Ma, esimerkillinen keisarinna Ming-dynastian ajalta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Keisarinna Ma (1332-1382) oli Zhu Yuanzhangin, ensimmäisen Ming-keisarin vaimo. Heidät vihittiin sen jälkeen, kun Zhu oli yhdistänyt kapinalliset Etelä-Kiinassa. On olemassa tarinoita, joissa kerrotaan, että keisarinna säästi vaikeina aikoina oman ruoka-annoksensa antaakseen sen sitten salaa miehelleen. Hänestä tuli keisarinna, kun Zhu julisti itsensä Ming-dynastian keisariksi Etelä-Kiinassa.

Kun keisari Zhu oli kukistanut mongolit pohjoisessa ja yhdistänyt Kiinan kansan, keisarinna Ma kysyi häneltä: "Elävätkö ihmiset nyt rauhallista ja onnellista elämää?" Zhu närkästyi kysymyksestä ja sanoi, ettei naisten pitäisi sekaantua kansallisiin asioihin. Keisarinna Ma sanoi: "Teidän majesteettinne. Olemme kuin kansan vanhemmat. Enkö saisi kysyä, kuinka lapsemme voivat?" Hän neuvoi miestään, etteivät he koskaan saisi unohtaa vaatimatonta syntyperäänsä ja että heidän täytyisi pidättäytyä ylellisyyksistä.

Katovuosien tai nälänhädän aikana keisarinna Ma söi palatsissaan samaa ruokaa kuin tavallinen kansa. Hän ehdotti Zhu'lle, että ennaltaehkäisevät toimenpiteet taloudessa ja varastojen kartuttaminen hyvinä viljavuosina voisivat palvella ihmisiä paremmin kuin pelkkä tilapäinen hätäapu.

Vaikka keisarinna eli säästäväistä elämää, hän oli kuitenkin antelias muita kohtaan. Hovin virkamiehet aterioivat joskus keisarin kanssa käytyään läpi valtakunnan asioita. Keisarinna Ma varmisti aina aterioiden laadun ja joskus jopa maistoi ruokia itse, ennen kuin niitä tarjoiltiin vieraille. Hän sanoi: "Oman aterian pitää olla yksinkertainen, mutta tunnollisille virkamiehille tulisi tarjoilla hyvää ruokaa." Hän oli hyvin arvostettu virkamiesten keskuudessa.

Koska keisarinna oli oppinut olemaan säästäväinen nuoruudessaan kokemiensa vaikeuksien ja niukkuuden vuoksi, hän piti arvossa hyvää taloudenpitoa. Keisarinnaksi tulon jälkeenkin hän vielä korjasi vanhoja vaatteitaan ja käytti niitä. Kuitenkin hän oli antelias ja ystävällinen muille, kuten keisarillisille jalkavaimoille ja heidän perheilleen. Hän antoi henkilökohtaisesti uusia vaatteita ja lahjoja palatsin palvelijoille.

Keisarinna piti tarinasta, joka kertoi hyvin arvostetusta kiinalaisesta keisarinnasta menneen dynastian ajalta. Hän kirjoitti puhtaaksi näitä tarinoita ja piti niitä arvokkaina opin lähteinä. Kun jotkut kyseenalaistivat joidenkin keisarinnojen kyvyt hallita maataan anteliaisuudella ja ystävällisyydellä, hän vastasi: "On parempi olla myötätuntoinen kuin ankara, eikö niin?" Kaikki olivat samaa mieltä hänen kanssaan.

Vuonna 1382 keisarinna Ma sairastui vakavasti, mutta hän ei halunnut kuitenkaan tavata lääkäriä. Hän sanoi: "Kukaan ei voi paeta kohtaloaan. Jos minun on aika kuolla, lääkkeet eivät voi parantaa minua. Haluaisinko, että jotain lääkäriä syytettäisiin kuolemastani? Ei, en halua nähdä yhtäkään heistä."

Kun hänen tilansa oli vakava, hän neuvoi keisaria jatkamaan lahjakkuuksien rekrytointia ja kysymään neuvoa rehellisiltä virkamiehiltä. Hänen viimeiset sanansa lapsilleen ja lapsenlapsilleen olivat: "Kuinka onnekkaita olettekaan synnyttyänne palatsiin. Olkaa aina tietoisia siitä, kuinka kovaa elämä on tavallisen kansan keskuudessa. Palvelkaa ihmisiä hyvin, olkaa kiitollisia jumalille älkääkä tuhlatko onneanne."

Keisarinna Ma kuoli 51 vuoden iässä. Palatsin palvelijat jäivät kaipaamaan häntä syvästi.

Keisari Zhu oli surun murtama eikä hän koskaan halunnut vierelleen uutta keisarinnaa. Hänen muistokseen, Zhu'n määräyksestä, keisarinnan opetukset koottiin kirjaksi, joka myöhemmin levisi laajalti Kiinaan.

 
Keisarinna Ma. Kuvittaja: SM Yang.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.