Zhen-Shan-Ren -taidenäyttely, tehokas tapa pelastaa tuntevia olentoja

Euroopan Falun Dafa -kokemustenjakokonferenssi 2014
 
Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Terveiset arvoisalle Mestarille ja harjoittajatovereille!

Haluaisimme jakaa kultivointikokemuksiamme Euroopan harjoittajien puolesta, jotka osallistuivat kansainväliseen Totuudenmukaisuus-Laupeus-Kärsivällisyys (ZSR) -näyttelyprojektiin. Vuodesta 2005 lähtien kolmessakymmenessä maassa on pidetty noin 400 ZSR-taidenäyttelyä. Yhdeksän vuoden aikana Shen-Shan-Ren -taidenäyttelyjen päämääränä on ollut selventää tosiasiat ja pelastaa tuntevia olentoja. Tällä on ollut suora yhteys harjoittajien kultivointitasoon ja yhteistyöhön.

(1) ZSR-näyttelyn organisointi on osa luonteenlaadun kultivointia ja parantaa harjoittajien yhteistyötä

ZSR-näyttelyn taide on ainutlaatuista ja projekti vaatii yhteistyötä harjoittajilta. Yhden harjoittajan olisi hankalaa kantaa vastuu koko näyttelyn organisoinnista. Kaikki tehtävät vaativat vahvaa tiimityötä harjoittajien välillä. Ristiriidat ja eri näkökulmat ovat väistämättömiä, mutta avoimella keskustelulla ja kokemusten jakamisella harjoittajat parantavat luonteenlaatuaan. Nämä ristiriidat luovat upean mahdollisuuden harjoittajille edistyä ryhmänä.

Kerran olimme yhteydessä yksityiseen galleriaan. Gallerian omistaja oli yhteistyöhaluinen ja antoi kuukaudeksi ilmaisen näyttelytilan. Taidenäyttelytyöryhmällä oli kolme kuukautta aikaa valmistella näyttely. Yksi näyttelyn keskeisistä tehtävistä oli pitää opastettu näyttelykierros, mutta kukaan ei kuitenkaan ilmoittautunut tähän tehtävään. Sen sijaan, että harjoittajat olisivat katsoneet sisäänpäin, he etsivät vastauksia itsensä ulkopuolelta; he luottivat, että joku ottaa vastuun. Tästä syystä oli mahdotonta viimeistellä ensimmäisen viikon näyttelyaikataulua. Harjoittaja toisesta kaupungista otti vapaata työstään korjatakseen tilanteen. Ensimmäisen viikon hän työskenteli kellon ympäri. Lauantaina galleria oli aivan täynnä ja harjoittaja oli niin kiireinen opastettujen näyttelykierrosten kanssa, ettei ehtinyt syödä koko päivänä. Paikalliset harjoittajat olivat häpeissään ja katsoivat sisäänpäin. Tämän jälkeen he ottivat täyden vastuun näyttelystä ja hoitivat kaikki tehtävät. Harjoittajat tekivät ryhmätyötä jakaen 10 000 esitettä viikonloppujen aikana. Tiedottaminen houkutteli enemmän ja enemmän kävijöitä.

Näyttelyprojekti vaatii yhteistyötä harjoittajien ja eri Dafa-työryhmien välillä. Esimerkiksi erään maan NTDTV:ssä työskentelevät harjoittajat kuvaavat, kun taas Epoch Times -lehdessä työskentelevät harjoittajat raportoivat ja suunnittelevat mainoksia. Heidän tehtävänään on tuottaa tietoa medioille eri muodoissa. Jatkuva yhteistyö harjoittajien välillä erilaisissa Dafa-projekteissa on merkittävästi parantanut tiedottamisen laatua näyttelyistä. Taidenäyttelyt ovat herättäneet ihmisissä ihastusta Dafaa kohtaan ja he ovat tuominneet vainon. Ihmisten mielenkiinto perinteisiä taiteita kohtaan on myös herännyt. Vieraat ovat syvästi liikuttuneet nähtyään näyttelyn.

Fa-oikaisun nopean etenemisen myötä yhteistyön paraneminen ei rajoitu ainoastaan yhteen maahan vaan koko Eurooppaan ja Dafa-yhdistyksiin.

Esimerkiksi Kööpenhaminassa pidetään vuosittain Pohjoismaiden suurimmat taidemessut. Taidemessut ovat merkittävä tapahtuma Euroopassa. Taiteilijoita ja kuraattoreita Saksasta, Itävallasta ja monista muista maista osallistuu tapahtumaan. Viime vuonna osallistujia oli kymmeniätuhansia. Ruotsin ZSR-taidenäyttelyryhmä päätti osallistua toukokuussa 2014 järjestettäville taidemessuille. Taidemessujen järjestäjä antoi tilat 180 näytteilleasettajan taideteoksille. Hän oli syvästi liikuttunut mahtavista maalauksistamme jopa siinä määrin, että harjoittajien hakiessa teoksille yhtä osastoa, hän antoi meille käyttöön 10 osastoa ja teki meistä taidemessujen erityisvieraita. Ehkä nämä taidemessut tulevat avaamaan enemmän mahdollisuuksia ZSR-taiteelle Euroopan arvostetuimmissa paikoissa.

Tammikuusta 2014 lähtien harjoittajat Euroopan eri maista muodostivat ryhmän järjestääkseen näyttelyn taidemessuille. Kokonaisuudessaan työmäärä oli suurempi kuin tavallisesti. Paikallinen harjoittaja, joka toimi pääyhteyshenkilönä, työskenteli ahkerasti taidemessujen järjestäjän kanssa. Häiriöitä ilmaantuessa harjoittajat lähettivät oikeamielisiä ajatuksia. Harjoittaja myönsi, että Falun Gong -harjoitukset ja Fa -opiskelu kärsivät työmäärän vuoksi. Kuitenkin hän tunsi Mestarin läsnäolon projektin aikana. Näyttelyn aikana vanhat voimat pääsivät häiritsemään, ja harjoittajat tekivät työtä lopettaakseen häirinnän. Kun ripustamisessa tarvittiin apua, harjoittajat eri maista antoivat oman työpanoksensa.

Perusteellinen tosiasioiden selventäminen taidemessujen järjestäjälle ja heidän PR-yritykselle oli välttämätöntä. Kertoakseen tosiasiat ja keskustellakseen parhaasta markkinointitavasta ZSR-näyttelylle, paikallinen harjoittaja sopi säännöllisiä tapaamisia järjestäjän kanssa. Järjestäjä sai myös mahdollisuuden nähdä Shen Yun -esityksen ja tällä tavoin hän ymmärsi ZSR-näyttelyn tärkeyden ja antoi työllemme täyden tuen. Näyttelymainoksemme julkaistiin eri paikallislehdissä ja televisio haastatteli taiteilijaamme sekä Kiinassa vainottua harjoittajaa. Nämä uutisoitiin päivää ennen näyttelyn avajaisia.

Tanskalaiset harjoittajat lähettivät kutsukirjeitä 179 parlamentin jäsenelle. Päivää myöhemmin, ulkoministeriö pyysi 30–40 näyttelylippua. Samalla viikolla Kööpenhaminassa pidettiin elinsiirtoja koskeva konferenssi ja konferenssin järjestäjä pyysi 50 lippua. He olivat kuulleet, että näyttelyssä oli esillä maalaus, joka kuvaa Kiinan elinryöstöjä. Euroopan Dafa-yhdistyksen puheenjohtaja otti myös osaa taidemessujen lehdistötilaisuuteen kannustavalla puheellaan. Neljäkymmentä harjoittajaa useista maista allekirjoitti tukensa Kööpenhaminan näyttelylle.

(2) Tosiasioiden selventäminen ZSR-taidenäyttelyprojektissa

Yksi suurimmista haasteista näyttelyprojektissa oli löytää arvostettu tila. Tämä liittyy suoraan harjoittajan xinxingiin – tahdommeko pelastaa tuntevia olentoja ja teemmekö sen puhtain sydämin. Kuinka parhaiten hyödynnämme mahdollisuudet kertoa näyttelystä.

Tässä yksi esimerkki: Kolme ranskalaista harjoittajaa vieraili Beaunessa, joka on suosittu turistikohde. Harjoittajat jakoivat Falun Dafa -lehtisiä kaupungin talolla. He huomasivat, että tunnetun Chapelle Saint Etiennen sisällä oli näyttely. Harjoittajat ajattelivat, että olisi mahtavaa saada ZSR-näyttely tähän paikkaan. Harjoittajat selvensivät tosiasioita virkamiehille ja saivat pormestarin tuen. Koska kävijöitä oli todella paljon, harjoittajien oli pidennettävä näyttelyn aukioloaikaa puoleenyöhön. Kuuden päivän kuluessa näyttelykävijöitä oli yli 5000.

Toinen esimerkki: Venäläinen harjoittaja vuokrasi gallerian vuodeksi. Useat paikalliset harjoittajat ottivat vuoroja jakaakseen näyttelytiedotteita ja järjestääkseen opastettuja kierroksia. Johdonmukaisella työllä näyttelyssä käy tasaisesti väkeä.

Yksi esimerkki lisää. Viime vuonna harjoittajat Kreikassa isännöivät taidenäyttelyn maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Thessalonikissa. Näyttelyssä oli noin 3000 kävijää. Pohjois-kreikan ministeri, parlamentin jäseniä kuin myös Euroopan parlamentin jäseniä ja muita arvovieraita vieraili näyttelyssä. He kuuntelivat tarkkaavaisesti harjoittajien selityksiä maalauksista, ja olivat järkyttyneitä kuullessaan tämän päivän elinryöstöistä Kiinassa.

Suunniteltaessa näyttelyä Latvian kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, harjoittajat selvensivät tosiasioita pormestarille. Pormestari auttoi mielellään antaen yhden työntekijänsä yhteishenkilöksi museon johtajan tapaamiseen. Museo oli Latvian toiseksi suurin. Kuukautta myöhemmin, harjoittajat ja museon johtaja tapasivat. Harjoittajat lähettivät oikeamielisiä ajatuksia. Lopulta museon johtaja sanoi: ”Tämä näyttely on juuri sitä mitä tarvitsemme tässä kaupungissa.” Kaupunki ja museo tukivat näyttelyä taloudellisesti. He tarjosivat ilmaisen näyttelytilan ja maksoivat mainoskustannukset. Kaupunginvaltuusto myös järjesti sponsoroinnin kuljetuskustannusten kattamiseksi Isosta-Britanniasta Latviaan.

Isobritannialainen harjoittaja löysi useita paikkoja ZSR-näyttelyä varten, mutta nähdessään luonnonkauniin paikan Glasgow'ssa , Skotlannissa, hän välittömästi tiesi sen sopivaksi paikaksi ZSR-näyttelylle. Näyttely pidettiin Pollock House’ssa, jolla on 250 vuoden historia. Sen arvokkaan sijaintinsa vuoksi New Yorkin kulttuuri- ja taidekeskus lähetti sinne erityisen sarjan maalauksia; 35 maalausta, joista suurin on 3.5 metriä korkea. Joukossa oli myös Buddha patsas. Tämä erityinen sarja maalauksia lähtee näyttelykierrokselle arvostettuihin gallerioihin ja museoihin Eurooppaan, ja on jo ollut näyttelykierroksella Latviassa, Kööpenhaminassa ja Lontoossa.

Näyttely Il Bottaccio`ssa Belgravia`ssa Lontooossa, vastapäätä Buckinghamin Palatsia, toteutui oikeamielisillä ajatuksilla ja toiveella pelastaa tuntevia olentoja. Näyttelypaikan koordinaattori kertoi työn koetelleen hänen kärsivällisyyttään ja laupeuttaan. Hän sanoi: ”Tämä oli suuri mahdollisuus parantaa luonteenlaatuani ja kohottaa tasoani – arvostan tätä aikaa. Kiitos Mestari.”

Isobritannian harjoittajille on kertynyt enemmän kokemusta näyttelyiden järjestämisestä. Vuonna 2011 heillä oli kuusi näyttelyä ja noin 11 900 kävijää. Vuonna 2013 he järjestivät 11 näyttelyä ja kävijöitä oli lähes 23 500.

Harjoittajat eri maista käyttävät taidenäyttelyprojektia pohjana tosiasioiden selventämiselle korkeille virkamiehille. Italian harjoittajat ovat selventäneet tosiasioita Pietro Fontaninille, Pohjois-Italian Udinen maaherralle. Hän oli hyvin myötämielinen näyttelylle ja järkyttynyt Falun Gongin vainosta Kiinassa. Hän kiitti harjoittajia tiedoista. Taidenäyttely pidettiin hänen tuellaan viime marraskuussa. Pietro Fontaninin mielestä näyttely tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua Falun Gongiin.

Koska ZSR-taidenäyttely pelastaa tuntevia olentoja, vanhat voimat toisista ulottuvuuksista katsovat tarkkaavaisesti ja aiheuttavat häiriöitä. Näemme häiriön tässä ulottuvuudessa turhautumisena etsiessämme arvostettua näyttelytilaa. Joissakin Itä-Euroopan maissa tapahtumapaikkoja on häiritty ja painostettu KKP:n toimesta. Jotkut näyttelyt ovat peruuntuneet KKP:n uhkausten johdosta.

Esimerkiksi helmikuussa vuonna 2012, kun näyttely oli laitettu esille Varsovaan Puolaan, kuraattori sai puhelun Kiinan suurlähetystöstä ja KKP:n painostuksesta näyttely peruttiin. Puolan Falun Dafa -yhdistys uutisoi KKP:n sekaantumisesta ja kun tapahtuneesta uutisoitiin mediassa, useat yksityiset galleriat ottivat yhteyttä Dafa-yhdistykseen kutsuen heidät gallerioihinsa. Sananvapausyhdistyksen kutsumana, Dafa-yhdistys isännöi näyttelyä menestyksekkäästi. Näyttelyaikaa pidennettiin suuren kävijämäärän johdosta ja kävijöiden palaute oli erittäin positiivista. KKP:n häirintä kääntyi hyväksi mainokseksi ZSR-taidenäyttelylle.

(3) Ihmiskunnan herääminen ja paluu perinteisiin taiteisiin

ZSR-taidenäyttely pelastaa tuntevia olentoja ja auttaa ihmiskuntaa löytämään perinteisen taiteen. Sosiaalisesta luokasta riippumatta, eurooppalaiset ovat kiinnostuneita taiteista. Ihmiset lumoutuvat ZSR-taidenäyttelyissä ja siksi ne ovatkin tehokas tapa selventää tosiasioita. Venäjän näyttelyjärjestäjä sanoi: ”Ihmiset eivät kiinnitä meihin huomiota selventäessämme tosiasioita, koska heillä on ennakkoluuloja vainoa kohtaan. Kuitenkin, venäläiset rakastavat yleisesti taidetta, ja minun näkökulmastani 90% venäläisistä muutti asennettaan Dafaa kohtaan vierailtuaan näyttelyssä. Tullessaan näyttelytilaan he näyttävät totisilta, mutta nähtyään näyttelyn he ilahtuivat ja osoittavat kiitollisuutta. Useiden ihmisten taivaallinen silmä avautuu ja he näkevät maalauksissa taivaallisia olentoja.”

ZSR-taidenäyttely pelastaa tuntevia olentoja eri maissa ja kulttuureissa. Eräs ukrainalainen oopperalaulaja esitti laulun nähtyään näyttelyn. Kappaleen sanat olivat: “Maailma jossa elämme on täynnä ristiriitaa, julmuutta, ja se on romahduksen partaalla. Silti joku vain tulee eteemme ja kertoo Totuudenmukaisuudesta, Laupeudesta ja Kärsivällisyydestä."

Vanhempi kunnanvaltuutettu Cardiff`ista Walesin pääkaupungista Iso-Britanniassa, kutsuttiin ZSR- taidenäyttelyn avajaisiin. Saadessaan tietää vainosta, hän suostui mielellään haastateltavaksi tunnettuun televisio-ohjelmaan. Näyttelyn avajaisissa hän lainasi pormestarin sanoja, ”jokainen tunteva olento tulee syvästi liikuttumaan taidenäyttelystä.”

ZSR-taidenäyttely voi myös olla tehokas keino pelastaa kiinalaisia. Ne kiinalaiset, jotka vierailevat Zhurichissa käyvät katsomassa näyttelyn. Joko he pyytävät pysäyttämään KKP:n tai he haluavat tietää tosiasiat. Harjoittajat ovat huomanneet, että Mestari tuo ne kiinalaiset näyttelyyn, joilla on määrätty kohtalonsuhde. Tämä näyttely kesti viisi kuukautta.

Euroopan ZSR-taidenäyttelyillä on syvällinen merkitys. Ihmiskunnan korkeakulttuurin huippu on alkujaan Euroopasta. Taiteen mestariteokset luotiin renessanssin ajalla, mutta myös perinteistä kulttuuria tuhoava nykytaide on saanut alkunsa Euroopasta. ZSR-näyttelymme avaa ihmiskunnalle tien perinteisiin taidemuotoihin.

Ranskalainen kuvanveistäjä sanoi: “ ZSR taidenäyttely avaa loputtoman tien. Uskon, että tätä taiteilijat ovat etsineet. Tämä näyttely antaa valtavan rikkauden taiteilijoille. Vaikutus on ikuinen.”

Toinen ranskalainen taiteilija huudahti: “Näyttelyssä käytetty tekniikka on merkittävä. Se on realistinen, tarkka ja värikäs. Maalaus on kuin valokuva. Se on niin elävä kuin aihe tulisi ulos maalauksesta. Olen iloisesti yllättynyt ja arvostan tätä suuresti. Maalaukseen on vangittu ajattomuus ja se on täynnä kasvatuksellisia arvoja.”

Lopuksi muistelkaamme kohtaa "Fa’n opetusta vuoden 2007 New Yorkin Fa-konferenssissa"

"Dafa-opetuslapset tietävät, että inhimillinen kulttuuri on annettu ihmisille jumalten toimesta ja että epäusko jumaliin on perimmäinen syy sille, miksi inhimillinen moraali liukuu alaspäin. Näin ollen Dafa-opetuslapset eivät voi tarkastella asioita ihmisten vajonneen moraalistandardin mukaisesti. Sen, mitä Dafa-opetuslapset luovat, on oltava asioita, jotka [välittävät menneisyydestä] sitä, mitä jumalat lahjoittivat ihmisille. Tässä tapauksessa tekemänne asiat itsessään pysäyttävät ja tukahduttavat turmeltuneita elementtejä ja näyttelevät pääroolia asioiden palauttamisessa alkuperäiseen tilaansa. Tämä on varmaa, joten itse taidenäyttely paljastaa vainoa samalla, kun se tuo ihmisiä takaisin [oikeaan tilaan] niiden menetelmien kautta, joita teosten luomiseen käytetään; se antaa heille tilaisuuden palata ihmisille kuuluvalle tielle – se auttaa ihmisiä kääntymään ympäri ja palaamaan takaisin."


Englanniksi: http://www.clearharmony.net/articles/a111623-The-Art-of-Zhen-Shan-Ren-International-Art-Exhibition-An-Effective-Fa-Tool-To-Save-Sentient-Beings.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.