74-vuotias Falun Gongin harjoittaja pidätettiin

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kun Liang Xiuying, 74, oli kiinnittämässä "Falun Gong on hyvä" ja "Totuudenmukaisuus – Laupeus - Kärsivällisyys on hyvä" -julisteita lähellä kotiaan Hebein maakunnassa elokuun 27. päivänä 2014, kaksi miestä kylätoimikunnasta teki hänestä ilmoituksen ja alueen poliisi pidätti hänet. Liang vietiin poliisiasemalle, jossa häntä valvotettiin yön yli ja kiellettiin käyttämästä wc:tä.

Seuraavana päivänä poliisi kuulusteli häntä ja otti pakolla sormenjäljet tuntemattomaan asiakirjaan. Poliisit ryöstivät myös hänen kotinsa ja takavarikoivat Falun Gong -kirjoja.

Liangin lapsenlapsi vieraili poliisiasemalla ja vaati hänen vapauttamistaan. Häntä uhkailtiin, että jos Liang laittaa julisteita esille julkisille paikoille, lapsenlapsi menettäisi mahdollisuuden käydä armeijan tai edetä opiskeluissa.

Harjoittamisen hyöty

Liang aloitti Falun Gongin harjoittamisen marraskuussa vuonna 1998. Sitä ennen hän kärsi erilaisista sairauksista, joiden aiheuttamat vaivat katosivat kolmen kuukauden harjoittamisen jälkeen. Tämän vuoksi hänen perheensä ei enää tarvitse huolehtia hänestä, ja hän jaksaa tehdä kaikenlaista työtä aina maanviljelyksestä kotitöihin. Ikäisekseen hän näyttää hyvin nuorelta.

Liang uskoo Falun Gongin opetuksiin ja elää Totuudenmukaisuus, Laupeus ja Kärsivällisyys periaatteiden mukaan. Falun Gongin harjoittaminen on antanut hänelle terveyttä ja elinvoimaa.

Vainoon osallistuneet tahot:

Xiyingin kylätoimikunta.
Xinhuanin alueen poliisiasema Hebein maakunnassa.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2014/11/23/147005.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.