Kiintymyksistä irtipäästäminen ja kanssaharjoittajien auttaminen

Tervehdys Mestari ja kanssaharjoittajat!

En ollut suunnitellut kokemusartikkelin kirjoittamista tähän Fa-konferenssiin, koska minulla on vielä monia inhimillisiä kiintymyksiä. Mutta sitten eräs harjoittajatoverini muistutti minua siitä, että kokemusten jaon tarkoitus on antaa meille mahdollisuus tarkastella kultivointiamme ‒ riippumatta siitä, olemmeko kultivoineet hyvin vai huonosti.

Ajattelin sitä ja päätin noudattaa hänen neuvoaan. Haluan jakaa joitakin kokemuksiani siitä, kuinka päästää irti kiintymyksistä ja auttaa kanssaharjoittajia.

Vanhempi rouva ja teknologia

Vietän paljon aikaa maailmanlaajuisen RTC-ohjelman (nopea tosiasioiden selventäminen) käyttämisessä, joten olen melko perehtynyt sen toimintaan, ja aina, kun muita brittiläisiä harjoittajia haluaa tulla mukaan, teen parhaani auttaakseni heitä pääsemään alkuun, jotta hekin voivat selventää tosiasioita ihmisille Kiinassa.

Kaikilla näillä harjoittajilla on sama vilpitön ja kiireellinen toive: pelastaa mahdollisimman monta tuntevaa olentoa mahdollisimman nopeasti. Aluksi jotkut heistä pelkäsivät soittaa Kiinaan, mutta nyt taitavat veteraanit selventävät tosiasioita ja auttavat ihmisiä eroamaan KKP:sta (Kiinan kommunistipuolue). Useat uusista tulokkaista ovat myös edistyneet.

Kanssaharjoittajien jatkuva edistyminen tekee minut todella onnelliseksi heidän puolestaan. Kuitenkin katsoessani sisäänpäin olen joskus häpeissäni heitä kohtaan käyttämästäni ankarasta äänensävystä ja kärsimättömyydestä. Viime aikoina nämä inhimilliset kiintymykseni tulivat selkeästi esiin, kun olin auttamassa vanhempaa harjoittajaa.

Aina viime päiviin asti tämä vanhempi rouva selvensi jatkuvasti tosiasioita Chinatownissa. Hänen fyysinen kuntonsa kuitenkin alkoi rajoittaa ulkona liikkumista, joten hän joutui lopettamaan. Koska hän ei myöskään kyennyt osallistumaan Fa-opiskeluryhmäämme tai aktiviteetteihimme, aloin huolestua hänen kultivoinnistaan.

Päätin auttaa häntä liittymään RTC-ohjelman toimintaan. Näin hän voisi kotoaan soittaa ja selventää tosiasioita, opiskella Fa'ta ja jakaa kokemuksia muiden harjoittajien kanssa.

Rouva innostui suunnitelmastani, ja pian tämän jälkeen hänen tyttärensä asensi RTC- ohjelman hänen koneelleen ja pyysi minua useita kertoja opettamaan äitiään.

Joskus hänellä oli vaikeuksia kuulla, ja ajattelin, ettei hän kuulisi riittävän hyvin kaiuttimien kautta. Ehdotin, että hän ensin katselisi ja ottaisi mallia muilta harjoittajilta ennen kuin soittaisi itse.

Alussa hän ei osannut mykistää mikrofonia tai mennä oikeaan keskusteluhuoneeseen, joten jouduin ohjaamaan häntä ja tarkkailemaan, ettei hän katoaisi uudelleen verkossa.

Ennen kuin hän tuli keskusteluhuoneeseen, lähetin aina viestin siellä oleville harjoittajille: "Tämä rouva on uusi ja hänellä on vielä oppimista, joten älkää antako hänen vielä soittaa puheluita itse."

Myöhemmin menin hänen kotiinsa opettamaan hänelle henkilökohtaisesti miten käyttää ohjelmistoa. Minulla oli mukana lista asioista, jotka minun piti opettaa. Aloitettuamme huolestuin kuitenkin enemmän hänen kuulo-ongelmastaan kuin listasta. Viisi tuntia, jotka minun oli tarkoitus käyttää opettamiseen, muuttuivatkin huutamiseksi.

Rouva kuunteli kuitenkin tarkkaavaisesti ja teki yksityiskohtaisia muistiinpanoja. Näytin hänelle miten avata tiedosto ja kopioida ja liittää tekstiä hänen omalla tietokoneellaan. Sitten pyysin häntä menemään kaikki vaiheet läpi itse, mutta hänellä oli hieman vaikeuksia muistaa mitä opetin.

Kärsimättömyyteni kasvoi: "Olemme juuri käyneet kaiken läpi. Miten voitte unohtaa sen nyt jo?"

Silti aina, kun minulla oli tunteenpurkaus, hän vain hymyili ystävällisesti kertaakaan suuttumatta. Se sai minut tuntemaan syyllisyyttä; loppujen lopuksi, hänelle tämä on ollut samaa kuin myrkyn nieleminen.

Opetin hänelle kaiken tiedon hyvin lyhyessä ajassa ja hyvin suurella nopeudella. Hän oli hukkua siihen tietomäärään, ja silti minä olin se, joka hermostui.

Eräänä päivänä asensin myös etäyhteysohjelman hänen tietokoneelleen, jotta voisin henkilökohtaisesti määrittää vian, mikäli hänelle tulisi ongelmia. Hidastin myös vauhtia. Jätin hänelle muutamia puhelinnumeroita valmiiksi tietokoneelle ja näytin hänelle yhden kohteen koko prosessin vaihe vaiheelta päivässä.

Kuten aikaisemmin, näytin hänelle ensin miten tehdä jotain ja pyysin sitten häntä toistamaan sen itse. Joskus hän unohti, ja meidän täytyi tehdä asia uudestaan. Mutta neljän päivän kuluttua hän oli oppinut kopioimaan ja liittämään tiedostoja ja kahden viikon kuluttua hän pystyi soittamaan puheluita itsenäisesti.

Mutta opettaminen ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän. Joskus hän unohti painaa mikrofonin näppäintä halutessaan puhua, ja sen seurauksena en voinut kuulla häntä. Toisinaan taas hän saattoi kadota johonkin toiseen keskusteluhuoneeseen, enkä löytänyt häntä mistään.

Toisinaan tällaisessa tapauksessa jäin epätoivoisesti huutamaan mikrofoniin: "Rouva, kuuletteko te minua? Muistakaa, että teidän täytyy painaa nappia, kun puhutte!" Toisessa päässä oli usein pelkkä hiljaisuus, joten minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ‒ jälleen kerran ‒ soittaa hänen matkapuhelimeensa.

Aluksi tämä tuntui loputtomalta toistoprosessilta, sillä saatoin joutua turvautumaan matkapuhelimeen yli kymmenen kertaa päivässä. Onneksi meillä oli sama puhelinoperaattori, joten puhelut olivat ilmaisia meille molemmille.

Toisinaan sattui, että juuri silloin, kun olin puhelinyhteydessä Kiinaan tai kiireinen muiden asioiden kanssa, rouva kutsui minua, koska hän ei löytänyt puhelinnumeroita tai oli muuten avun tarpeessa. Noina aikoina saatoin nostaa kuulokkeen hyvin vastahakoisesti, täysin tietoisena siitä, että kuulostin luultavasti hyvin kärsimättömältä ja turhautuneelta.

Rouvan reaktioista ei kyennyt päättelemään mitään, sillä oma turhautumiseni ei koskaan näyttänyt vaikuttavan häneen, vaan hän kiitti minua aina lämpimästi avustani.

Hän sanoi minulle kerran, että hänen tyttärensä kehui minua kärsivällisyydestäni. Tämä sai minut täydellisesti hämmentymään. Nolona tunnustin, että itse asiassa olin usein ollut hyvin kärsimätön hänen kanssaan, enkä aina ollut puhunut ystävällisesti.

Katsoessani sisäänpäin ymmärsin, että hän sai minut niin helposti hermostumaan, koska ajattelin hänen vievän liikaa omaa aikaani. Mutta ajatellessani vain aikaa, olin peitellyt itsekkyyttäni koko ajan. Minun on opittava avaamaan sydämeni ja huomioitava myös muiden etu eikä vain omani.

Kultivoidessamme mitään ei tapahdu meille vahingossa ‒ Mestarin myötätunto ohjaa kaikessa polullamme, ja tämä oli minulle tilaisuus havaita jäljellä olevia inhimillisiä käsityksiäni.

On selvää, että joku tietokoneisiin perehtynyt oppii RTC -ohjelman käytön muutamassa sekunnissa, mutta tämä vanha rouva, joka oli täysin uusi, tarvitsi enemmän aikaa. Jätettyäni huomioimatta kaikki hänen ponnistelunsa tuossa vaikeassa oppimisvaiheessa olin yksinkertaisesti ollut itsekäs.

Kun ymmärsin, miten vaikeita asiat olivat hänelle, saatoin rauhoittua ja ajatella rationaalisesti. Muistutin itseäni, että auttamalla häntä tosiasioiden selventämisessä tein myös jotain, mitä Mestari toivoo, enkä tahtonut tuottaa Mestarille pettymystä.

Jatkuva tuki

Vaikka rouva pystyi lopulta soittamaan puheluita itse, vei kuitenkin aikaa ennen kuin hän tottui puhumaan ihmisten kanssa. Joskus vastaanottaja sulki luurin muutaman sanan jälkeen, mistä seurasi, että rouva alkoi epäillä omia kykyjään tämän tyyppisessä työssä.

Yritin parhaani mukaan piristää häntä. Sanoin, että puhelun katkaiseminen oli normaalia, sillä kiinalaiset ovat nykyisin varovaisia saadessaan puheluita sellaisilta, joiden numero ei näy. Kuitenkin, jos hän saisi muutamankin sanan menemään läpi, pahat tekijät, jotka vaikuttavat vastaanottajaan, hävitettäisiin pois ‒ hänen olisi vain oltava sinnikäs.

Tämän kuultuaan hän ymmärsi tilanteen ja sai pian takaisin itseluottamuksensa.

Koska en aina olisi itse vapaana, uskoin hänen kouluttamisensa myös muille harjoittajille. Heidän epäitsekkyytensä ja kärsivällisyytensä vanhempaa rouvaa kohtaan nosti kyyneleet silmiini monta kertaa.

Kerran eräs harjoittaja lähetti viestin koulutusryhmälle: "Rouvalla menee todella hyvin! Hän on jo vakuuttanut kaksi puolueen jäsentä eroamaan puolueesta tänä iltana ‒ hänellä on todella voimakkaat oikeamieliset ajatukset, mutta hänellä on vielä vaikeuksia ohjelman kanssa, sillä joskus hän eksyy väärään huoneeseen, joten olen seurannut hänen sisääntuloaan ja poistumistaan. Olkaa hyvä ja katsokaa hänen peräänsä jos voitte!"

Eräs toinen harjoittaja vastasi: ”Ha ha, ihmettelinkin miksi te kaksi vaihdoitte huonetta kaiken aikaa!”

Nämä kaksi viestiä saivat minut aluksi nauramaan ja lopulta itkemään. Olin todella liikuttunut koulutuksesta vastaavien harjoittajien lämpimästä myötätunnosta ja määrätietoisesta huolehtimisesta. He työskentelivät yhdessä täydellisessä harmoniassa ja tukivat häntä oikeamielisin ajatuksin. Heidän epäitsekkään työnsä tuloksena rouva kykenee nyt auttamaan 4‒5 kiinalaista eroamaan puolueesta joka päivä.

Meillä on myös Fa-opiskeluryhmä RTC:llä, mutta vanhempi rouva ei kuitenkaan voinut osallistua, koska hän ei tiennyt kuinka etsiä ja löytää Dafa-kirjojen digitaaliset kopiot. Siksi olen opiskellut Fa'ta hänen kanssaan erikseen hänen lukiessaan painettua kirjaa.

Äskettäin muutamat harjoittajat alkoivat opiskella Fa'ta internetin kautta käyttäen tavallisia kirjoja. Minä ja rouva olimme todella tyytyväisiä voidessamme osallistua siihen.

Olen iloinen voidessani todeta, että rouva voi nyt tehdä kaikki kolme asiaa omassa kodissaan.

Muiden harjoittajien auttaminen kokemusartikkeleiden kirjoittamisessa

Ennen vuoden 2014 New Yorkin Fa-konferenssia RTC:n koordinaattori kysyi minulta, voisinko auttaa kahta muuta harjoittajaa kirjoittamaan kokemusartikkeleita. Toinen heistä, noin 70-vuotias nainen, alkoi työskennellä RTC-ohjelmalla ilman aiempaa kokemusta tietokoneista. Sinnikkään työn tuloksena hän hallitsee nyt sekä tietotekniikan perusteet että isännöi RTC:llä.

Toinen naisista on ollut eräs omistautuneimmista osallistujista kaikkeen paikalliseen Dafa-toimintaan. Hänen myötävaikutuksestaan saimme useita harjoittajia mukaan RTC:n toimintaan.

Hänellä on ollut jo vuosia toiveena saada tavata Mestari henkilökohtaisesti ja saada jakaa oma kultivointikokemuksensa Fa-konferenssissa, mutta koska hän ei voinut kirjoittaa tietokoneella erinäisten syiden takia, hänen toiveensa oli vielä täyttymättä.

Liikuttuneena näistä harjoittajien tarinoista päätin auttaa heitä. Aloitin haastattelun internetin kautta kysymällä heiltä heidän kultivointipolustaan ja luonteenlaatunsa parantumisesta.

Valitettavasti minulla oli tiukka aikataulu päivisin, joten saatoin aloittaa kirjoitustyön vasta yhdeksän jälkeen joka ilta. Monena yönä kirjoitin kahteen asti aamulla. Halusin saada artikkelit valmiiksi mahdollisimman pian, ettei heidän tarvitsisi odottaa.

Kirjoitettuani ensimmäiset luonnokset pyysin asianomaisia harjoittajia selkeyttämään niitä ja tarkistamaan yksityiskohdat, jotka he mahdollisesti halusivat muuttaa. Eräs naisista oli tässä asiassa hyvin tarkka. Hän soitti minulle useita kertoja muutoksista, joita toivoi minun tekevän.

Aluksi en aivan ymmärtänyt häntä. Luulin, että hän oli vain liian pikkutarkka yksityiskohdista, jotka eivät vaikuttaneet artikkeliin millään tavalla. Mutta hän oli kärsivällinen ja peräänantamaton kertoen minulle uudestaan ja uudestaan millainen hänen kokemuksensa oli, jotta voisin tehdä sille oikeutta viimeistä yksityiskohtaa myöten.

Oli hämmästyttävää, kuinka paljon hän saattoi palauttaa mieleensä, sillä osa näistä tapahtumista oli yli kymmenen vuoden takaisia.

Olin täysin haltioissani hänen omistautumisestaan, ja siitä tasosta, jota en itse ollut vielä saavuttanut. Joskus minun oli tehtävä työni kiireellä, huolimattomasti, käyttäen tekosyynä ajatusta, että ”melkein” on tarpeeksi hyvä. Hänen rauhallinen ja huolellinen tapa edetä asioissa oli kriteeri laadulle, johon minun pitäisi pyrkiä.

Vaikka en voinutkaan osallistua New Yorkin Fa- konferenssiin, luin läpi Minghuin raportit konferenssista tarkasti etsien tiettyjä kahta artikkelia.

Huomattuani että toinen niistä oli luettu konferenssissa, ylitsepursuava ylpeydentunne saavutuksestani täytti minut. Samalla hetkellä kuitenkin ymmärsin, että tunne johtui omasta kiintymyksestäni saada arvostusta.

Olin suhtautunut tähän mahdollisuutena vahvistaa itseäni, eikä Fa'ta. Vaikka ainoat henkilöt, jotka tiesivät osallisuudestani, olivat nämä kaksi naista ja koordinaattori, into siitä, että nämä artikkelit oli annettu juuri minulle, oli sudenkuoppa, jota tuli välttää.

Havaittuani tämän hylkäsin kaikki tuollaiset ajatukset ja sanoin itselleni: "En halua tuollaisten ajatusten häiritsevän minua. Ne eivät ole omiani. Mestari käytti minun osaamistani auttamaan muita harjoittajia. Artikkeli valittiin, koska tämä harjoittaja oli suoriutunut hyvin kultivoinnissaan. Minulla ei ole mitään syytä ylpeyteen." Näiden ajatusten jälkeen mieleni oli taas rauhallinen.

Seuraavana päivänä koordinaattori tuli luokseni.

"Onneksi olkoon!", hän sanoi innoissaan. "Artikkeli, jonka kirjoitit, valittiin ja julkaistiin Minghuilla!"

Hymyilin vaatimattomasti ja sanoin: "Kiitos! Huomasin sen itsekin!"

Kun nainen, jonka artikkeli julkaistiin, tuli kiittämään minua muutamaa päivää myöhemmin, sanoin hänelle: "Älä suotta kiitä minua! Kaikki oli Mestarin myötätuntoista ohjausta sinun toiveesi toteutumiseksi. Kiittäkäämme yhdessä Mestaria hänen meille antamastaan mahdollisuudesta kultivoida tämän artikkelin kirjoittamisen kautta."

Näistä edellä mainituista tapauksista olen oppinut paljon, mutta minun on tultava vielä ahkerammaksi. Harjoittajina tiedämme, että luonteenlaadun-testejä voi tulla milloin tahansa ‒ joskus läpäisemme ne, ja joskus taas kompastelemme omien inhimillisten käsitystemme takia. Toivon saavuttavani paremman itsekurin tulevaisuudessa, jotta voin poistaa enemmän kiintymyksiäni ja edetä nopeammin kultivoinnissani.

Kiitos Mestari! Kiitos kanssaharjoittajat!