Harjoittajalta luvattiin poistaa sairaalalaskut, jos hän syyttää Falun Gongia sairaudestaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo


Seitsemän harjoittajaa, joiden joukossa oli 49-vuotias Jin Caifeng Harbinin kaupungista, Daolin piirikunnasta, pidätettiin Qinhuangdaon poliisilaitoksen Haigangin alueosaston poliisin toimesta 10. kesäkuuta 2013.

Poliisit pahoinpitelivät heitä ja takavarikoivat 100 000 yuania (1), jotka yksi harjoittajista oli juuri nostanut pankista. Poliisit väittivät Jinin olevan sairas ja vaativat, että hänen perheensä täytyy maksaa yli 20 000 yuania hänen vapauttamisestaan. Perheellä ei ollut rahaa, koska hänen lapsensa oli juuri aloittanut korkeakouluopinnot ja heidän oli maksettava lukukausimaksuja. Jiniä pidetään edelleen Qinhuangdaon pidätyskeskuksessa.

Jin on joutunut Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) vainoamaksi useita kertoja sen vuoksi, että hän uskoo Falun Gongiin. Maaliskuussa 2000 hänet pidätettiin ja vietiin Wanjian työleirille Harbiniin. Kahden kuukauden kuluttua hänellä oli jatkuvaa kuumeilua, joten työleiri vapautti hänet peläten vastuunottamista. Palattuaan kotiin, Jin alkoi oksentaa verta ja meni tajuttomaksi. Perhe vei hänet Harbinin sairaalaan, jossa hänen keuhkoissaan todettiin tulehdus ja surkastuminen. Hän oli kriittisessä tilassa.

Sairaalahoidon aikana toimittaja tuli haastattelemaan Jiniä ja pyysi häntä väittämään, että hänen sairautensa johtui Falun Gongin harjoittamisesta. Hänelle myös luvattiin, että jos hän tekisi tämän, kaikki hänen hoitokulunsa annettaisiin anteeksi. Hän kieltäytyi. Muiden oli vaikea ymmärtää hänen päätöstään, hänen vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi, ja koska hoitokulut olivat erittäin korkeita.

Vakaana uskossaan Falun Gongiin

Jin ei luopunut uskostaan Falun Gongiin edes julman vainon aikana. Päästyään kotiin sairaalasta, naapurit olivat hyvin huolissaan hänen heikon terveydentilansa vuoksi.

Jin oli ahkera harjoittaja, ja hänen terveydentilansa koheni päivä päivältä. Jotta useammat ihmiset saisivat tietää totuuden Falun Gongista ja hyötyisivät siitä, Jin alkoi selventää totuutta ihmisille. Hänestä raportoitiin poliisille, ja hänet pidätettiin syksyllä 2003 ja vietiin Wanjian työleirille.

Jinin heikon terveydentilan vuoksi työleiri kieltäytyi ottamasta häntä vastaan ja hänet vietiin Harbinin sairaalaan tutkimuksiin. Röntgenkuvauksessa ilmeni, että vain toinen keuhkoista toimi. Lääkäri huudahti: "Tämä henkilö on kuollut! On mahdotonta elää tässä kunnossa!"

Jin meni kertomaan lääkärille: "Röntgenkuva on minusta." Lääkäri oli hyvin hämmästynyt: "Se on ihme! Ehdottomasti!" Hän madalsi ääntään ja pyysi Jiniä tulemaan tapaamaan häntä, kun hänellä olisi aikaa. Hän halusi keskustella enemmän Jinin terveydentilasta.

Huomautus
1. Yuan on Kiinan rahayksikkö. 2400 yuania vastaa kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2013/12/18/143721.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.