Tutkimus osoittaa: Elinryöstöjä Shijiazhuangin ensimmäisessä pidätyskeskuksessa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Minghui.org) Shijiazhuangin ensimmäinen pidätyskeskus syyllistyi rikolliseen toimintaan maaliskuun ja kesäkuun lopulla 2009 vaatimalla kahdessa ryhmässä olleita vankeja allekirjoittamaan "vapaaehtoisesti" elinlahjoitussopimus. Yksi vanki kieltäytyi allekirjoittamasta. Kaikkien käskettiin pyytää lupa heidän perheiltään, jotta elimiä voidaan lahjoittaa, mutta vangit teloitettiin ennen kuin kaikilta perheiltä oli saatu vastaus. Vanki, joka kieltäytyi allekirjoittamasta sopimusta, teloitettiin 29. maaliskuuta 2009. Molemmat ryhmät vietiin pois pidätyskeskuksesta noin puoli yhdeksän aamulla, mutta teloitukset pantiin täytäntöön vasta muutaman tunnin kuluttua. Mitä tapahtui ennen teloituksia, sitä ei tiedetä.

Elinryöstöissä mukana ollut lääkäri antoi seuraavan selityksen. Ne, joille tehtiin toimenpide, vietiin sairaalaan yksityiskohtaisiin tutkimuksiin, eli mitkä elimet voitaisiin käyttää. Kun sopivat vangit oli nukutettu, heiltä poistettiin ensin sarveiskalvot ja munuaiset, sen jälkeen maksa ja sydän. Tämän jälkeen heidät tapettiin myrkkyruiskeella. Sillä ei ollut väliä, olivatko he allekirjoittaneet elinluovutussopimuksen; elimet poistettiin joka tapauksessa. Pidätyskeskukset tarjosivat vain pienen osan elimistä. Useimmat tapaukset tapahtuivat vankiloissa.

Pidätyskeskuksissa on kuolemaan tuomittuja rikollisia. Yleensä vankiloissa olevien kuolemantuomioita lykätään, ja parin vuoden kuluttua tuomiot muutetaan automaattisesti elinkautiseksi. Toisin sanoen, vankiloissa olevia vankeja ei heti teloiteta. Mutta miksi heitä sitten teloitetaan? Ja mistä hinnasta?

Lääkärin mukaan lääkärit tiesivät vain uhrien nimet, numerot ja osoitteet, joissa teloitukset toteutettiin, mutta eivät sitä miksi nämä ihmiset teloitettiin. Tiedot toimittanut lääkäri sanoi halveksivansa sairaalan laitonta ja epäinhimillistä toimintaa, ja hän erosi virastaan.

Edellä mainittu osoittaa, kuinka epäinhimillistä Kiinan kommunistisen puolueen elinryöstöjulmuudet ovat.


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2012/11/2/136127.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.