Vuodelta 147 jKr. Guangshengin temppeli lähellä Huoshanin vuorta Kiinan Shanxi’n maakunnassa, on tunnettu 13-kerroksisesta "Flying Rainbow Pagoda" ja siellä olevista seinämaalauksista, jotka kuvaavat paikallisväestön suotuisaa Veden jumalaa Yuan-dynastian aikana (1271-1368). Kiinan valtion virallinen uutistoimisto Xinhua raportoi tutkijan löytäneen todisteita jäähdytysmenetelmästä, jota käytettiin ruoan säilytykseen.
Guangshengin kuuluisa pagodi katsoo ylväänä yli Shanxi’n. (Panormio.com käyttäjä yayawilliam ") |
Yksi temppelin seinämaalauksista kuvaa upeaa kartanoa ja elämää sen piirissä. Palatsin hallin pohjoisella seinällä oleva maalaus esittää kiinalaisia neitoja kuljettamassa soittimia ja lootuksen kukkia. Huonekalut ja muut varusteet kuvaavat miellyttävää elämännautintoa tuona aikakautena.
Yllättävää on, että pöydän alla oli puinen kauha, jossa oli hedelmiä ja pieniä jääkuutioita syötävien herkkujen välissä. Tämä 670 vuotta sitten valmistunut maalaus osoittaa, että ihmiset jo silloin osasivat käyttää jäätä ruoan säilytykseen.
Jää tunnettiin ja sitä käytettiin antiikin kulttuureissa sekä idässä että lännessä. Roomalaiset toivat jäätä Alpeilta ja Apenniineilta ja koska sitä pidettiin ylellisyytenä, sitä myytiin kaupungissa korkeaan hintaan. Ihmiset nauttivat myös viileästä vedestä yleisissä kylpylöissä, koska yksityisen jäävaraston kustannukset olisivat olleet kohtuuttomat.
Muinaisessa Kiinassa, jossa oli paljon vuoria, jäätä ei käytetty pelkästään jäähdytykseen, vaan keksittiin myös lumikengät ja jääurheilulaji kuten kelkkailu. Qingin keisari Qianlong (k.1799) oli ihastunut talviurheiluun ja tuki urheilijoita ja heidän valmennustaan. Kiinalaisen jäätelön uskotaan saaneen alkunsa vuonna 3000 eKr., herkku jota saatiin Italiassa vasta Marco Polon käytyä Kiinassa.
Lähde: http://www.theepochtimes.com/n2/china-news/ancient-chinese-cooled-foods-with-ice-57968.html
Englanniksi: http://en.clearharmony.net/articles/201209/110225p.html
* * *
Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.