61-vuotias rouva roikutettiin kuoliaaksi Falun Dafan harjoittamisen vuoksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo
61-vuotias Dafa-harjoittaja Xing Xiuqin asui Zhuozhoun kaupungissa, Hebein provinssissa. Hän oli ollut hyvin kunnioitettu opettaja yli 30 vuotta.

Falun Dafan harjoittaminen oli tehnyt hyvää Xing Xiuqinille ja harjoitus oli juurtunut lujasti hänen sydämeensä, joten hän ei voinut eikä halunnut luopua tästä lahjasta joka oli annettu hänelle ja joka oli muuttanut häntä niin paljon. Viranomaiset tarkkailivat häntä kuitenkin koko ajan vii-meisten kolmen vuoden aikana, kielsivät häneltä vapauden, hänen eläkkeensä maksu keskeytettiin, hänelle annettiin sakkoja ilman mitään laillista syytä, hänet pidätettiin monia kertoja ja lopulta tämä ystävällinen rouva, joka ylläpiti totuutta ja piti vielä laupeutta sydämessään niitä kohtaan, joilla oli häntä kohtaa pahansuopaisuutta, kidutettiin kuoliaaksi julmimmalla tavalla.

Noin kello 20.00 syyskuun 15. 2002, hänet vietiin väkivalloin kotoa pois ja lähetettiin Songlindian poliisiasemalle aivopesua varten. Koska hän kieltäytyi luopumasta uskostaan Dafaan, hänet laitettiin käsiraudoilla kiinni puuhun kolmeksi päiväksi ja yöksi. Sitten häntä roikutettiin puoli kuukautta minkä tuloksena hänen kehonsa alaosa lamautui. Voiko ihminen kuvitella sitä kipua ja kärsimystä, jota tämä rouva kärsi kahden viikon ajan, kun hän roikkui siellä. Kun hän oli pidätettynä, häneltä kiellettiin perheen vierailut. Noin kello 16.00 lokakuun 16, 2002 poliisi pyysi hänen perhettään hakemaan hänet pois ja viemään hänet kotiin. Kun hänet haettiin, hän oli jo kylmä koko ruumiiltaan. Hän kuoli seuraavana aamuna siinä kello 4.00 maissa lokakuun 17. Kun perhe meni kaupungin hallituksen luokse ottamaan selville syytä hänen kuolemaansa, viranomaiset kieltäytyivät tapaamasta heitä.

Vaikka Kiinassa on sulku informaatiosta, totuus näistä kauhuteoista pitää kertoa maailmalle. Sydämettömien vainoajien rikokset paljastetaan ja pyydämme, että maailman ihmiset auttavat Falun Gongin harjoittajia Kiinassa ja lopettavat tämän järjettömän vainon!


lähde: www.clearharmony.net/articles/189912/8989.html


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.