Vainotapauksia, Elinryöstöt

Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino

  • Liaoning: Wang Baojin menehtyi vankeuden aikana

    Wang Baojin alkoi harjoittaa Falun Dafaa vuonna 1996 ja häntä vaivannut vakava keuhkosairaus hävisi kolmessa kuukaudessa. Hän myös pääsi eroon huonoista tavoistaan. Kun vaino alkoi heinäkuussa 1999, hän joutui työnantajansa taholta painostuksen kohteeksi. Hänet erotettiin 19. heinäkuuta 1999, koska hän kieltäytyi luopumasta Falun Dafan harjoittamisesta. Paikallinen poliisi ja kunnan työntekijät vainosivat Wangia jatkuvasti.
  • Euroopan parlamentti tuomitsee Kiinan ihmisoikeusrikokset julkisessa kuulemistilaisuudessa

    Joulukuun 1. päivänä 2009, juuri ennen EU:n ja Kiinan ihmisoikeusdialogia sekä EU:n ja Kiinan huippukokousta, Euroopan parlamentti järjesti julkisen kuulemistilaisuuden, jossa keskityttiin Kiinan ihmisoikeustilanteeseen. Osallistujat tuomitsivat Kiinan kommunistipuolueen (KKP) hallinnon ihmisoikeusloukkaukset, erityisesti Falun Gongin harjoittajien kohtelun, ja keskustelivat tulevaisuudessa käyttöön otettavista diplomaattisista toimenpiteistä.
  • Iso-Britannia: Harjoittajien tapahtuma Liverpoolissa – Kiinassa jatkuva vaino

    Falun Gongin harjoittajat kokoontuivat Liverpoolin keskustassa 21. marraskuuta 2009. Ihmiset saivat tietoa Falun Gongista ja Kiinan kommunistipuolueen (KKP) epäinhimillisestä vainosta Falun Gongin harjoittajia vastaan Kiinassa. Tapahtuma kiinnosti ulkoilemassa ja ostoksilla olleita opiskelijoita. He saivat tietää, että yli 3000 Falun Gongin harjoittajaa oli tapettu vainon aikana Kiinassa ja että KKP varasti elimiä eläviltä harjoittajilta. Opiskelijoita kävi informaatiopöydän luona allekirjoittamassa vetoomuksen, jossa tuomittiin vaino.
  • Heilongjiang: Sui Jingjiang menehtyi toistuvasti annettuihin tuntemattomiin lääkeaineisiin Changlinzin miesten pakkotyöleirillä

    Sui oli ystävällinen ja rehellinen maatyöläinen. Hänellä oli aikaisemmin keuhkosyöpä, mutta hän parani aloitettuaan Falun Gongin harjoittamisen. Kun vaino alkoi, Sui meni Pekingiin vetoamaan Falun Dafan puolesta, mutta hänet pidätettiin. Hänet lähetettiin kotiin, mutta myöhemmin pidätettiin uudelleen. Tammikuussa 2001 hänet lähetettiin aivopesuluokalle. Toukokuussa 2001 hänet vietiin Changlinzin miesten pakkotyöleirille. Elokuussa 2006 poliisi teki kotietsinnän ja pidätti hänet. Myöhemmin hänet vietiin takaisin miesten pakkotyöleirille. Pidätyksien aikana hänelle annettiin injektioina tuntemattomia lääkeaineita, joiden vaikutuksesta johtuen Sui Jingjiang menehtyi 26. marraskuuta 2009.
  • Guangdong: Yu Yaoun vainoaminen Etelä-Kiinan kasvitieteellisen puutarhan tiedeakatemiassa

    Vuonna 2008 Etelä-Kiinan kasvitieteellisen puutarhan tiedeakatemiassa tohtoriksi opiskeleva Yu Yaou pidätettiin yhdessä vaimonsa Li Shanshanin kanssa, kun he olivat käymässä ystävänsä luona Guilinissa. Poliisi vei heidät aivopesukeskukseen. Kun he pääsivät kotiin, Li erotettiin työstään ja hänen miehensä Yu, joka teki väitöskirjaansa, on jatkuvan häirinnän ja uhkauksien kohteena.
  • Turkki: Kansainvälinen taidenäyttely ”Horjumaton rohkeus” kosketti ihmisiä Ankarassa

    Kansainvälinen taidenäyttely ”Horjumaton rohkeus” pidettiin marraskuun 20.-25. päivä taidegalleria Nedenissä, Ankarassa. Sabah-lehden tunnettu toimittaja Sema Akbas kirjoitti ”Taidenäyttely, jossa tuska näkyy tauluissa”. Hän kertoi, että häneen teki vaikutuksen taideteoksista loistava hyvyys, joka oli harjoittajien voima vainon keskellä. Kun hän katsoi kidutustauluja, hän kertoi ettei ymmärrä miksi Kiinan kommunistipuolue (KKP) saattoi vainota näitä ystävällisiä ihmisiä niin epäinhimillisesti.
  • Suomi: Falun Gongin harjoittajan vetoomus Rovaniemellä

    Nuori Falun Gongin harjoittaja Jin Zhao Yu, laittoi katoksen Sampokeskuksen aukiolle Rovaniemellä kansainvälisenä ihmisoikeuspäivänä 10.12. 2009. Hän toivoo SOS-mielenilmaisunsa auttavan Kiinassa olevien harjoittajien vainon esilletuomista ja samalla ihmiset saavat mahdollisuuden allekirjoittaa nimensä vetoomukseen vainon loppumisen puolesta.
  • Hubei: Chen Jianghong kuoli tuntemattomien lääkeaineiden komplikaatioihin

    Chen Jianhong aloitti Falun Gongin harjoittamisen vuonna 1996. Hän meni Taivaallisen rauhan aukiolle Pekingiin vuonna 1999 vedotakseen oikeudenmukaisuuden puolesta. Hänet pidätettiin ja vangittiin. Lokakuussa 2000, Chen tuomittiin vuodeksi pakkotyöhön ja huhtikuussa 2002 hänet tuomittiin uudestaan vuodeksi pakkotyöhön. Lokakuussa 2003, kuusi kuukautta vapautumisensa jälkeen, hänet pidätettiin kolmannen kerran ja tuomittiin vielä vuodeksi pakkotyöhön samalle pakkotyöleirille. Joka kerta ollessaan vangittuna häntä kidutettiin brutaalisti. Chen Jianghong kuoli 25. lokakuuta 2009 tuntemattomien lääkeaineiden komplikaatioihin.
  • Guangdong: 60-vuotias Lai Jiamiao menehtyi Shaoguanin vankilassa

    Marraskuun 27. päivä 2009, noin kello 22, Lai Jiamiaon perheelle soitettiin Shaoguanin vankilasta ja ilmoitettiin, että Lai oli vakavasti sairas, mutta perhettä ei pyydetty vierailemaan hänen luonaan. Vain kolme tuntia myöhemmin, noin kello 1 yöllä, vankilasta soitettiin uudelleen ja kerrottiin, että Lai oli kuollut. Omaiset arvostelivat ankarasti sitä, että vankila oli kiduttanut häntä ja että he eivät tiedottaneet perheelle aikaisemmin hänen tilastaan. Lain vaimo Lin Xingrulle, joka on myös harjoittaja ja on tällä hetkellä vangittuna, ei saanut koko aikana tietää miehestään, eikä häntä päästetty edes hautajaisiin.
  • Yunnan: Wang Lianzhi kuoli vainon seurauksena Yunnanin maakunnan naistenvankilassa No2

    Wang Lianzhi pidätettiin, kun hän kiinnitti esitteitä joissa tuotiin esille Falun Gongin vaino. Hänet vietiin Wuhuan piirikunnan pidätyskeskukseen ja sieltä Dabanqiaon naisten työleirille. Perhe pakotettiin allekirjoittamaan takuulausunto ennen vapauttamista. Myöhemmin Wang pidätettiin uudelleen ja tuomittiin naistenvankilaan josta hänet vapautettiin erittäin huonokuntoisena. Sairaalassa hän vaipui koomaan ja perhe vei hänet kotiin. Wang Lianzhi kuoli 27. marraskuuta 2009.
  • FGI: Espanjan tuomioistuin syyttää korkean tason kiinalaisia puoluevirkailijoita kidutuksesta ja kansanmurhasta Falun Gongia vastaan

    Espanjalainen tuomari on tehnyt ainutlaatuisen päätöksen syyttää viittä korkeaa Kiinan kommunistipuolueen (KKP) virkamiestä osallisuudesta kidutus- ja kansanmurharikoksiin Falun Gongin harjoittajia vastaa. Syytettyjen joukossa on KKP:n aikaisempi puheenjohtaja Jiang Zemin, jonka monet katsovat olevan johtohahmo kampanjassa ”hävittää” hengellinen harjoitus.
  • Ranska: Falun Gongin paraati tuo esille Kiinan kommunistipuolueen verisen vainon

    Noin 1000 eurooppalaista Falun Gongin harjoittajaa kokoontui paraatia varten lauantaina 21. marraskuuta Bellevillen Chinatown'ssa Pariisissa. Paraati toi esille Kiinan kommunistipuolueen kymmenen vuotta jatkuneen brutaalin vainon Falun Gongia vastaan.
  • Suomi: Kynttilämuistotilaisuus vainossa kuolleiden Falun Gongin harjoittajien muistoksi

    Kansainvälistä ihmisoikeuspäivää vietetään 10. päivä joulukuuta. Samana päivänä Falun Gongin harjoittajat järjestivät Helsingin rautatieasemalla kynttilämuistotilaisuuden niiden harjoittajien muistoksi, jotka ovat kuolleet Kiinassa Falun Gongin vainon uhreina. Tällä hetkellä on yli 3000 vahvistettua kuolonuhria.
  • Liaoning: Yu Shuhua kuoli vainon seurauksena

    Yu Shuhualla oli useita sairauksia ja hän oli hyvin heikossa kunnossa niiden kolmen vuoden aikana jolloin hän oli sairaslomalla ennen kuin alkoi harjoittamaan Falun Gongia vuonna 1996 ja sen jälkeen kaikki hänen sairautensa katosivat. Marraskuussa 1999, hänet pidätettiin ja vangittiin, koska hän harjoitti Falun Dafaa ulkona. Heinäkuussa 2001 Yu joutui poikansa kanssa jättämään kotinsa estääkseen joutumista pidätyskeskukseen.
  • Sisä-Mongolia: Tang Haihua kuoli Aohanin pidätyskeskuksessa – Ruumis krematoitiin välittömästi

    Tang ja kolme muuta harjoittajaa tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen tammikuussa 2008. Heidät vietiin Hohhotin kaupungin naistenvankilaan maaliskuussa 2008. Ei ole mitään tietoa siitä, milloin Tang vietiin takaisin pidätyskeskukseen. Lokakuun 9. päivä 2009, perhe sai ilmoituksen, että Tang oli kuolemaisillaan. Kun perhe meni pidätyskeskuksessa olevaan selliin, he näkivät jäätyneen Tangin ruumiin.