Vainotapauksia

Kidutus | 610-virasto | Pakkotyöleirien sisällä | Lapsiin kohdistunut vaino

  • Luo Juan Chenzhousta tuomittiin kuudeksi vuodeksi vankeuteen

    Luo onnistui pakenemaan pidätyspaikalta elokuussa 2007. Beihuin piirikunnan turvallisuusosaston virkamiehet pidättivät myöhemmin hänen miehensä, joka ei ole harjoittaja ja pitivät häntä panttivankina viisi kuukautta sekä estivät häneltä mahdollisuuden opiskella ulkomailla.
  • Xu Zhiming kuoli hänelle annettuihin myrkyllisiin huumeisiin vankilassa

    Xu Zhiming teki paljon hyvää paikallisille asukkaille aloitettuaan Falun Gongin harjoittamisen, joten lähialueen ihmiset kutsuivat häntä ”suureksi hyväksi mieheksi”. Koska hän oli horjumaton vakaumuksessaan, paikallinen poliisi pidätti hänet viisi kertaa ja lopulta hänet vangittiin. Xu joutui aivopesun kautta kärsimään epäinhimillisistä kidutusmenetelmistä lukemattomia kertoja vangitsemisensa aikana.
  • Du Sian menehtyy kidutukseen 10 vuotta jatkuneen vainon jälkeen

    Vuonna 1995 Du Sian sai vaaralliset haavat toiseen jalkaansa ja hänelle kerrottiin, että jalka pitäisi amputoida verenmyrkytyksen ehkäisemiseksi. Haavat hävisivät ihmeellisesti hänen aloitettua Falun Gongin harjoittamisen. Myöhemmin Dun terveydentila heikkeni 10 vuotta jatkuneen Kiinan kommunistipuolueen harjoittaman vainon johdosta ja hän kuoli 28. huhtikuuta 2010, 85 vuoden ikäisenä.
  • Falun Gongin harjoittaja Zhang Zhiyun menehtyi traagisesti

    Noin vuosi sitten näin NTDTV:n uutisen ”Shanghailaisesta Falun Gongin harjoittaja Zhang Zhiyun'ista, joka kutsuttiin tapaamiseen Hongkongilaisen 610-viraston poliisien kanssa Shanghaissa. Tapaamisen aikana poliisit tarjosivat hänelle kupillisen teetä. Päästyään kotiin, Zhang oksensi verta, mutta oltuaan kaksi päivää sairaalassa hänen vointinsa parani. 610-viraston henkilökuntaa saapui sairaalaan ja he keskustelivat sairaalan johdon ja ylilääkärin kanssa. Seuraavana päivänä Zhang kuoli äkillisesti.”
  • Gao Yujie vakavan kidutuksen kohteena pakkotyöleirillä Jiamusissa, Heilongjiangin maakunnassa

    Raskaasta ruumiillisesta ahtaajantyöstä johtuen, Gao Yujie kärsi monista sairauksista, muun muassa vaikeasta reumasta ja sydänsairaudesta. Päästäkseen kärsimyksistä, hän suunnitteli itsemurhaa, mutta ei kyennyt siihen kahden pienen tyttärensä vuoksi. Hän alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1995. Muutama kuukausi harjoittamisen jälkeen, hänen sairautensa katosivat ja hän sai takaisin terveytensä ja elinvoimansa ja kykeni työskentelemään paremmin.
  • Zhu Yuán vangittiin laittomasti ja hänen poikansa erotettiin yliopistosta

    Zhu Yuán on 49-vuotias ja hän on kotoisin Hunanin maakunnasta. Hänen terveytensä muuttui paremmaksi Falun Gongin harjoittamisen avulla. Hän kertoi ihmisille Falun Gongin vainosta, joka alkoi vuonna 1999. Tästä syystä paikallinen 610-virasto ja poliisi ovat vainonneet häntä. Hänet lähetettiin kaksi kertaa pakkotyöleirille ja hänen poikansa erotettiin yliopistosta sen vuoksi, että äiti harjoitti Falun Gongia.
  • Zhang Zhiquan kuoli vankilassa kuuden vankilavuoden jälkeen

    Zhang Zhiquan oli käynyt taidekoulun ja häntä oli vainottu kulttuurivallankumouksen aikana. Jäätyään eläkkeelle hän opetteli Falun Dafan ja osallistui Opettajan Falun Dafa -luennoille Jinanissa vuonna 1994. Maaliskuun 19. päivän iltana 2001, poliisit Jia Shuangwan ja Shang Yunhang pidättivät Zhangin tämän kotona. Hänet tuomittiin saman vuoden syksyllä seitsemäksi vuodeksi vankeuteen.
  • Wang Xuemei menehtyi vankilassa

    Wang Xuemei kuoli poliisivankilassa 21. toukokuuta 2010. Hänen tilanteestaan on vain vähän tietoa: Dayangshun kaupungin poliisi pidätti Wang Xuemein 6. päivänä marraskuuta 2009. Poliisit menivät harjoittajien luo ja kysyivät: ”Harjoitatko edelleen?” Mikäli vastaus oli ”Kyllä”, harjoittajat pidätettiin välittömästi ja laitettiin Oroqenin piirikunnan poliisivankilaan. Harjoittajia pahoinpideltiin ja he saivat hyvin vähän ruokaa vankilassa olonsa aikana. Useat harjoittajat saivat terveysongelmia.
  • Wang Bin menehtyi vainon seurauksena Hebin kaupungissa, Henanin maakunnassa

    Falun Gongin harjoittaja Wang Bin oli 31-vuotias. Hän menehtyi poliisin vainon seurauksena. Anyangin ja Hebin kapungin poliisit murtautuivat Wangin asuntoon keskiyöllä 20. toukokuuta 2010, tekivät kotietsinnän ja pidättivät hänet laittomasti.
  • Tian Yun menehtyi vankeudessa Henanin maakunnassa

    Tian Yun oli aikaisemmin sairaalloinen ja hänet myös tunnettiin huonosta huumoristaan. Kun hän aloitti Falun Gongin harjoittamisen vuonna 1998, hän muuttui täysin. Hän alkoi kunnioittamaan vanhempiaan, huolehti lapsistaan, oli ystävällinen sukulaisilleen ja työskenteli ahkerasti. Hän iloitsi myös parantuneesta terveydestään. Hänen perheellään oli mylly ja hän antoi usein vähäosaisten käyttää myllyä ilmaiseksi. Hän meni Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta vuonna 2001. Hänet pidätettiin ja lähetettiin miesten pakkotyöleirille, mutta hän ei koskaan luopunut vakaumuksestaan.
  • Poliisi ampui ja lähetti 14 vuodeksi vankilaan kidutettavaksi

    Falun Gongin harjoittaja Jiang Honglua ammuttiin 12. helmikuuta 2002, ampuja oli Mishanin kaupungin poliisi, Meng Qingqi. Jiang Honglu tuomittiin laittomasti 14 vuodeksi vankauteen. Hänet lähetettiin Jixin kaupungissa sijaitsevaan Hadain vankilaan vuonna 2003 ja heinäkuussa samana vuonna hänet siirrettiin Mudanjiangin vankilaan. Pitkään jatkuneen kidutuksen seurauksena hänen terveydentilansa on erittäin heikko.
  • Syyttäjän häpeällinen käyttäytyminen ja Falun Gongin harjoittajan laupeus

    Huhtikuun 27. päivä 2010, Hebein piirikunnan käräjäoikeudessa Tianjinissa oli oikeudenkäynti Jia Wenguangia vastaan. Jian todisti oikeudessa, miksi hän harjoitti päättäväisesti Falun Gongia ja kuinka hän oli hyötynyt siitä käytännössä. Hän sanoi kaikille tuomioistuimessa: "Toivon teidän muistavan, että Falun Gong on hyvä ja totuudenmukaisuus, laupeus, kärsivällisyys on hyvä. Kaikkien pitäisi suoda itselleen mahdollisuus tulla hyväksi ihmiseksi ja saada valoisa tulevaisuus."
  • Song Shuye kuoli 10 vuotta jatkuneen vainon ja kidutuksen seurauksena

    Heinäkuussa 1999, Kiinan kommunistipuolue, Jiang Zeminin johdolla, kielsi laittomasti Falun Gongin ja antoi määräyksen kaikille viranomaisille, mukaan lukien poliisit, että heidän pitää pakottaa harjoittajat allekirjoittamaan takuulausunto, jossa he lupaavat lopettaa Falun Gongi harjoittamisen. Kun Song kieltäytyi tästä, hänet lukittiin käsiraudoissa metallihäkkiin useaksi päiväksi. Tämän jälkeen häntä vartioitiin tarkasti paikallisen poliisin toimesta.
  • 72-vuotias Liu Jinlian ja hänen perheensä ovat olleet toistuvan häirinnän kohteena

    Liu Jinlian on 72-vuotias eläkkeellä oleva tehdastyöläinen. Häntä ja hänen perhettään on toistuvasti uhkailtu Shanghain maailmannäyttelyn aikana paikallisen poliisin ja Kiinan kommunistipuolueen (KKP) virkamiesten taholta huhtikuun 2010 aikana. He sanoivat, että se oli sen vuoksi, että turvallisuus saadaan varmistettua. Liun tytärtä kehoitettiin tulemaan poliisiasemalle allekirjoittamaan takuulausunto (Falun Gongin harjoittamisen lopettamisesta) äitinsä puolesta. He uhkasivat laittaa Liun aivopesukeskukseen, jos tämä ei lopeta vetoamasta Falun Gongin puolesta ja puhumista ihmisille Falun Gongista. Liun tytär kieltäytyi suostumasta tähän.
  • Harjoittaja Chen Jihai pidätettiin hänen auttaessa naapuriaan silmäsairauden hoidossa

    Chen Jihain avulla Ma Fengqin aloitti Falun Gongin harjoittamisen ja hänen silmäsairautensa parani ja hän sai näkönsä takaisin. Tämä antoi hänelle jälleen luottamusta ja toivoa elämässä. Chen Jihain ratkaisu oli todella hyväntahtoinen, joka pitäisi palkita ja antaa hänelle kiitosta. Kuitenkin hänen hyvä teko aiheutti sen, että hänet pidätettiin Kiinan kommunistipuolueen hallinnoimassa Kiinassa.