Suomesta
-
Suomi: Falun Gongin harjoittajien rauhanomaiset vetoomukset vainon lopettamiseksi
2018-04-26Helsingissä Falun Gongin harjoittajat järjestivät rauhanomaisen mielenilmauksen kahdessa eri paikassa muistuttamaan 25.4.1999 tapahtunutta mielenilmausta Kiinassa. -
Suomi: Potilaan Lääkärilehti julkaisi artikkelin Kiinan elinryöstöistä
2018-03-07Kiinassa tehtyjen elinsiirtojen eettisyys on herättänyt huolta kirjoittajissa. Caijing-lehdessä vuonna 2009 julkaistun artikkelin mukaan vuosina 1993–2007 Kiinan maksansiirtojen määrä kasvoi 400-kertaiseksi. -
Suomen Falun Dafan harjoittajat Joogafestival Helsinki -tapahtumassa
2018-03-05Kaapelitehtaalla järjestettävä Joogafestival Helsinki on pohjoismaiden suurin alansa tapahtuma. Tämän vuoden teemana oli ILO. -
Suomi: Falun Dafaa esiteltiin lukiossa Porvoossa
2018-03-04Opiskelijat olivat silmin nähden tyytyväisiä saatuaan aamupäivän elämänkatsomustiedon oppitunnilla tietoa ainutlaatuisesta Falun Dafa (Falun Gong) -harjoitusmenetelmästä. -
Suomen Falun Dafan harjoittajia lähetystökäynnillä eduskunnassa
2018-02-22Harjoittajia oli tapaamassa kansanedustajia selventääkseen tosiasioita Falun Dafasta ja edelleen jatkuvasta vainosta Kiinassa. Keskusteltiin myös siitä, miten tietoa voisi tehokkaammin viedä eteenpäin. -
Suomi: Falun Dafan harjoittajat Imatralla esittelemässä menetelmää
2018-02-07Suomen harjoittajia kävi lauantaina 3.2.2018 Imatralla esittelemässä Falun Dafa -menetelmää ja opettamassa siihen kuuluvat liikesarjat. Osanottajat kokivat harjoituksen voimakkaasti vaikuttavaksi ja miellyttäväksi. -
Suomi: Kynttilävigilia Falun Gongin vainon uhrien muistoksi
2018-02-06Vainojen uhrien muistopäivänä 27. tammikuuta Falun Gongin harjoittajia järjesti Helsingin keskustassa tapahtuman Falun Gongin vainossa menehtyneiden harjoittajien muistoksi. -
Suomi: Lähetystökäynti kaupunginvaltuustossa
2018-02-04Falun Dafan harjoittajat kävivät tapaamassa kaupunginvaltuutettuja eri puolueista 31.1.2018. He selvensivät valtuutetuille tosiasioita Falun Dafaan kohdistuvasta vainosta Kiinassa. -
Kiinan ihmisoikeudet esillä presidenttiehdokkaiden vaalitentissä
2018-02-01Ehdokkaat sanoivat, että joka kerta ihmisoikeudet otetaan esille kanssakäymisissä Kiinan kanssa. Presidentti Niinistö arveli viestinsä menevän perille, mutta sitä ei ole voinut havaita käytännön politiikassa. -
Kirjallinen kysymys eduskunnan puhemiehelle mielipidevankien elinsiirtoihin liittyvistä väärinkäytöksistä Kiinassa ja vastaus kysymykseen
2018-01-29Keskustelu kansanedustajien kanssa johti toimiin kirjallisen kysymyksen muodossa. -
Helsinki: Falun Gongin harjoittajat Educa-messuilla
2018-01-29Opetusalan suurimman vuosittaisen tapahtuman teemana oli Opettaja opettaa. Myös Falun Dafa sai runsaasti huomiota osakseen kaiken ikäisiltä messuvierailta. -
Suomi: Kampanja allekirjoitusten keräämiseksi houkuttelee kannattajia huolimatta kylmästä säästä
2018-01-24Helsingissä harjoittajat kertoivat ihmisille Falun Dafasta ja siihen kohdistuvasta vainosta sekä keräsivät allekirjoituksia vetoomukseen vainon lopettamiseksi. -
Helsinki: Kynttilävigilia Falun Gongin vainon uhrien muistoksi
2017-12-12Kynttilävigilia Helsingin keskustassa keskellä talven pimeyttä kiinnitti ihmisten huomion. Vuodesta toiseen Falun Gongin harjoittajat tekevät kärsivällisesti työtä Kiinassa heitä kohtaan tapahtuvan vainon esille tuomiseksi. -
Helsingin yliopistolla luento ihmisoikeuksista
2017-11-20Suomen Falun Dafan harjoittajat saivat kutsun osallistua professori Nazima Ghanean pitämälle ihmisoikeuksia käsittelevälle luennolle Helsingin yliopistolla 13. marraskuuta. -
Suomi: Falun Dafa Helsingissä ja Turussa
2017-10-31Messut sekä Helsingissä että Turussa antoivat suuren osanottajamääränsä ansiosta harjoittajille hyvän tilaisuuden kertoa Falun Dafaan kohdistuvasta vainosta yhä useammalle ihmiselle.