Xiao He - yksi Han-dynastian "kolmesta mahtavasta"

Historiallisia henkilöitä
 
Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Xiao He, Han-dynastian antaumuksellinen pääministeri. Kuva: Blue Hsiao, Epoch Times

Han-dynastia kesti vuodesta 206 eKr. vuoteen 220 jKr. ja Liu Bang oli sen ensimmäinen keisari. Tosiasia, että hän saattoi ottaa valtaistuimen, voidaan suurelta osin sanoa johtuneen alamaisista, ja Xiao He (260-193 eKr.) oli yksi tärkeimmistä.

Xiao He oli hyvä hallinnoimaan ja hän alkoi työskentelemään Qin-dynastialle (221-206 eKr.) alemman luokan toimihenkilönä. Hän käsitteli aina monimutkaisia kysymyksiä selkeästi ja oikeudenmukaisesti, ja yleni näin ollen virassaan. Hän tunsi Liu Bangin jo nuoruudessaan, koska he olivat samasta kaupungista. Xiao He auttoi aina hyväntahtoisesti Liu Bangia, joka oli tuolloin alempi upseeri.

Qin-dynastian lopulla monet sankarit nousivat vastenmielistä hallitusta vastaan. Liu Bang oli ensimmäinen, joka valloitti pääkaupungin. Kun kaupunki oli vallattu, kaikki Liun joukkueesta olivat ryöstämässä aarteita ja arvoesineitä, paitsi Xiao He, jonka onnistui kerätä ja säilyttää monia oikeudellisia, maantieteellisiä ja väestölaskenta-asiakirjoja.

Myöhemmin, kun Liu Bang taisteli valtaistuimesta muiden maiden armeijoita vastaan, todettiin, että asiakirjat, jotka Xiao He oli saanut säästettyä, olivat hyvin arvokkaita, ja niissä oli seikkaperäiset tiedot linnoituksien sijainnista, väestöstä ja paikallisista olosuhteista.

Lisäksi Xiao He suostutteli, että lahjakkaat ihmiset työskentelisivät Liu Bangille. Yksi heistä oli He Xin, jolla oli harvinainen sotilaallinen kyky. Alussa Liu Bang ei arvostanut Han Xiniä, joten Han Xin päätti lähteä.

Kun Xiao He sai tietää, että Han Xin oli lähtenyt, hän lähti heti hänen peräänsä ja suostutteli hänet palaamaan takaisin, koska hän tiesi, että Liu Bang ei voisi voittaa taisteluja ilman Han Xinin apua. Xiao He teki kaikkensa taivutellakseen Liu Bangin ylentämään Han Xinin kenraaliksi. Kun Han Xin oli kenraalina, Liu Bang voitti monia taisteluita ja lopulta hänestä tuli keisari.

Liu Bang oli epäluuloinen ja mustasukkainen henkilö. Pian sen jälkeen, kun hänestä tuli keisari, hän johti armeijansa kukistamaan kapinan. Kun Liu Bang palasi pääkaupunkiin, hän nimitti Xiao He’n pääministeriksi, joka oli hovin toiseksi vaikutusvaltaisin henkilö, ja luovutti viisisataa sotilasta suojelemaan häntä.

Yksi Xiao He’n vieraista varoitti häntä Liu Bangin persoonallisuudesta. Xiao sanoi tietävänsä, että keisari lähetti sotilaat valvomaan häntä. Vieraansa neuvon mukaan , Xiao He kohteliaasti kieltäytyi Liu Bangin palkkioista ja lahjoitti rahaa sotilaalliseen tarkoitukseen näyttääkseen uskollisuuttaan.

Hänen yrityksensä ei toiminut, sillä Liu Bang oli tyytymätön omaan suosioonsa kansan keskuudessa. Kun Liu Bang lähti pääkaupungista tukahduttamaan toista kapinaa, hän lähetti osan sotilaistaan takaisin pitämään silmällä Xiao He’tä.

Xiao He’llä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä muiden ehdotus, joka tarkoitti oman maineensa tietoista tuhoamista, ja hänen piti riistää ihmisiltä heidän maansa. Kuitenkin ihmiset olivat iloisia antaessaan Xiao He’n ottaa heidän maa-alueensa. Pian Liu Bang palasi pääkaupunkiin ja näki tilanteen, ja hänestä tuli yhä mustasukkaisempi.

Xiao He pyysi Liu Bangia avaamaan kuninkaallinen puutarha, ja sallia köyhien kasvattaa siellä oma ruokansa. Liu Bang kieltäytyi vihaisena, koska hän ei voinut hyväksyä Xiao He’n suosiota. Lisäksi hän tuomitsi Xiao He’n valtion omistamien maa-alueiden varastamisesta ja myymisestä, ja vangitutti hänet.

Yksi upseeri uhmasi Liu Bangia, ja kysyi minkä rikoksen Xiao He oli tehnyt. Liu Bang sanoi, että Xiao He oli vehkeillyt joidenkin ahneiden liikemiesten kanssa, ja että hän oli yrittänyt kavaltaa maata, ja ottanut lahjuksia. Liu Bang sanoi, että Xiao He ansaitsi elinkautisen, koska hän oli korruptoitunut pääministeri.

Upseerti vastasi: "Mellakan aikana et ollut pääkaupungissa, vaan johdit armeijaasi, kun taas pääministeri jäi pääkaupunkiin pitämään lakia ja järjestystä. Jos hän olisi halunnut ottaa vallan, hänellä olisi ollut useita mahdollisuuksia siihen, mutta hän ei tehnyt niin. Hänen uskollisuutensa on todistettu, eikä hänellä ollut mitään syytä välittää lahjuksista. Kaikki nämä väitteet ovat täysin perättömiä. " Liu Bang tiesi, että upseeri oli oikeassa, ja hyvin vastahakoisesti hänen oli vapautettava Xiao He.

Xiao He omisti elämänsä kansakunnalle. Häntä kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti, mutta hän ei koskaan unohtanut velvollisuuttaan pääministerinä. Myöhemmät sukupolvet tulisivat kunnioittamaan häntä.


Lähde: http://www.epochtimes.se/articles/2011/11/17/22336.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.