Zhang Liang - yksi Han-dynastian "kolmesta mahtavasta"

Historiallisia henkilöitä
 
Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Zhang Liang tunnettiin yhtenä Han-dynastian "kolmesta mahtavasta", Han Xinin ja Xiao Hanin lisäksi. Hän kuoli noin vuonna 196 eaa. Hän oli hyvä ministeri ja Han-dynastian keisari Liu Bangin neuvonantaja.

Zhang Liang oli tunnettu myös suvaitsevaisuudestaan ja kunnioituksestaan iäkkäämpiä ihmisiä kohtaan.
(Kuvittaja Catherine Chang, Epoch Times)

Zhang Liang sai paljon ylistystä tavastaan "voittaa taistelut nousematta esikuntateltasta, joka oli tuhansien kilometrien päässä" taistelukentältä. Sen lisäksi, että hän oli suuri lahjakkuus sotilaallisissa strategioissa ja joukkojen sijoittelussa, hän oli tunnettu myös suvaitsevaisuudestaan ja kunnioituksestaan iäkkäämpiä ihmisiä kohtaan.

Hän tuli Han-valtiosta varakkaasta perheestä. Hänen esivanhempansa olivat palvelleet valtiota viisi sukupolvea valtioiden sotiessa keskenään. Qindynastian perustaja Qin Shi Huang hävitti myöhemmin Han-valtion. Kostaakseen kotimaansa tuhon, Zhang palkkasi salamurhaajia tappamaan Qin Shi Huangin, mutta epäonnistui ja hän joutui pakenemaan toiseen valtioon.

Monet ihmiset varmaan ajattelevat, että tällaisten rohkeitten ihmisten on oltava lihaksikkaita, mutta Zhang Liang oli vastakohta. Hän oli hoikka ja hänellä oli kauniit kasvot, kuin naisella. Vuosikymmen myöhemmin hän toimi Han-dynastian ensimmäisen keisarin Liu Bangin asiantuntijana. Hänen strategiansa auttoivat Liu Bangia lyömään Qin Shi Huangin hallinnon ja muut armeijat.

Kaikista tarinoista, jotka kertovat Zhangista, on yksi hyvin tunnettu kertomus hänestä. Ollessaan nuori, hän näki vanhan miehen istuvan sillan luona tuulisena ja lumisena päivänä. Vanha mies pudotti tahallaan kenkänsä jokeen, ja pyysi Zhang Liangia auttamaan häntä hakemaan kengän joesta. Zhang Liang teki niin, ja polvistui laittamaan kengän vanhan miehen jalkaan.

Vanha mies hymyili nähdessään Zhang Liangin kunnioittavan vanhuksia ja pyysi Zhang Liangia tulemaan samaan paikkaan opetukseen seuraavana aamuna. Seuraavana päivänä Zhang Liang meni sinne ennen aamunkoittoa, ja totesi, että vanha mies oli jo odottamassa häntä. Vanhus torui häntä siitä, että vanhemman piti odottaa ja käski hänen tulla uudestaan seuraavana päivänä.

Sama tapahtui uudelleen, vaikka Zhang Liang meni sinne aikaisemmin kuin ensimmäisellä kerralla. Kolmantena päivä Zhang Liang oli sillan luona jo keskiyöllä ja odotti, kunnes vanha mies saapui. Tällä kertaa vanhus oli tyytyväinen Zhang Liangiin, ja antoi hänelle kirjan, jonka oli kirjoittanut erittäin viisas esi-isä.

Luettuaan ja tutkittuaan kirjaa, Zhang Liang tuli myöhemmin tunnetuksi strategisesta ajattelustaan ja joustavuudestaan käsiteltäessä muuttuvia tilanteita. Kiitos hänen ehdotuksistaan poliittisiin ja sotilaallisiin strategioihin, Liu Bang otti vallan ja hänestä tuli Han-dynastian keisari.
Kun Liu Bang valtasi Qinin pääkaupungin, arvokkaat valtionkassat ja palatsin kauniit naiset houkuttelivat häntä jäämään. Zhang Liang varoitti Liu Bangia jäämästä palatsiin ja sanoi, että Liu Bang otti riskin, joka mielletään ylellisen elämäntavan tavoitteluksi, ja se auttaa pahuutta jatkamaan huonoja tekojaan.

Liu Bang otti vaarin Zhangin neuvoista ja lähti palatsista. Tämän seurauksena Liu Bangilla oli Qinin kansan täysi tuki, ja vähitellen hän nousi valtaistuimelle. Kun Han-dynastian tilanne oli tullut suhteellisen vakaaksi, Zhang Liang jäi kotiin ja alkoi harjoittaa taolaisuutta. Kesti yli vuoden ennen kuin hänen pyyntöönsä siirtyä eläkkeelle hyväksyttiin.

Kun Qin lakkautti Han-valtion Zhang Liangin varhaisessa elämässä, hänen maineensa ja omaisuutensa pienenivät. Hän sai kokea muutoksen rikkaasta köyhäksi, herttuasta pakolaiseksi, ja virkanimityksestä tavalliseksi ihmiseksi.

Hän ei antanut Qin Shi Huangin epäonnistuneen murhayrityksen pelästyttää itseään. Arvioituaan poliittista tilannetta, hän liittyi Liu Bangiin ja auttoi häntä voittamaan Qinin, ja oli siis lopulta saanut kostettua Qinille maansa (Han-valtion) tuhoamisen. Sen jälkeen hän ei välittänyt vallasta, maineesta tai ylellisyydestä, vaan erosi harjoittaakseen taolaisuutta.

Kahdeksan vuotta Liu Bangin kuoleman jälkeen kuoli myös Zhang Liang. Hänet on arvioitu yhdeksi Han-dynastian "kolmesta mahtavasta" ja häntä pidetään neuvonantajien esikuvana.


Lähde: http://www.epochtimes.se/articles/2011/11/22/22363.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.