Kokemuskertomus Shen Yun -esityksen promotoinnista hostelli-yrittäjänä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

1. Kultivointi ja työ

Johdin aikaisemmin melko menestynyttä yritystä. Mutta siitä lähtien, kun aloin harjoittaa Falun Gongia viisi vuotta sitten, lakkasin yksinkertaisesti olemasta kunnianhimoinen. En ymmärtänyt kuinka tärkeää on jatkaa liiketoimintaa, joten se hajosi hiljalleen, mutta en välittänyt siitä, sillä nyt minulla oli runsaasti aikaa tehdä ihmisoikeustyötä Falun Gongin harjoittajien vainon lopettamiseksi. Liiketoiminnan heikkenemisestä huolimatta minulla oli edelleen taloudellisesti mahdollisuus tiedottaa Falun Gongin harjoittajien vainosta jopa Kiinaan. Mutta en ansainnut paljoa rahaa – en läheskään yhtä paljon kuin vaimoni. Vaimoni, joka ei harjoita Falun Gongia, sanoi minulle välillä: ”Sinun on niin helppo kultivoida. Menet toimistollesi ja opiskelet Falun Gongin kirjoja – mikset työskentelisi yhtä kovasti kuin minä, ja näkisit kuinka sitten kultivoit?”

Yritin pysyä rauhallisena, sillä kyseessä oli koettelemus. Ajattelin: “Perheemme on hyvin toimeentuleva, ja jos vaimoni ansaitsee enemmän, eikö kyse ole järjestelystä?” Mutta vastoinkäymiset jatkuivat koetellen kestävyyttäni ja saivat minut lopulta katsomaan itseeni: ”Meillä on harvoin ollut konflikteja siitä lähtien, kun aloin harjoittaa, mutta nyt oli esiintynyt pitkiä ja tunteellisia vastalauseita. Mitä on tapahtumassa?”

Ennen kuin aloin harjoittaa, olin kiintynyt mukavuuteen, joten en koskaan asunut hostelleissa, en edes nuoruudessani. Mutta kun aloin käydä Fa-konferensseissa, minusta tuli säännöllinen hostelli-asiakas. Huomasin, että hostellissa monet vierailijat puhuvat englantia, joten se olisi ihanteellinen paikka esitteille, joissa kerrotaan Falun Gongin harjoitusmenetelmästä ja harjoittajien vainosta. Mielessäni oli sekä kultivointini että työni, ja kysyin vaimoltani: ”Jos haluaisin avata hostellin, sijoittaisitko rahaa projektiin?” Hän sanoi: ”Kyllä – mutta ainoastaan, jos sinä todella TEET TYÖTÄ siellä.” Sanoin: ”SELVÄ ON.” Joten hostelli-yritys perustettiin.

2. Kuin pienen paratiisin johtaminen

Kuinka pyörittää liikeyritystä, joka koostuu ei-harjoittajista, ja jossa suurin osa ihmisistä on ohikulkijoita? Kuinka olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka tulevat kaikenlaisista ympäristöistä ja kansallisuuksista ja joilla on erilaisia mielenlaatuja? Kuinka siis pyöritetään tulevaisuuden liikeyritystä? Itse asiassa uskon, että on vain yksi universaali sääntö seurattavaksi, ja se on, että on huomaavainen toisia kohtaan. Erityisissä tapauksissa se tarkoittaa kärsivällisenä ja huomaavaisena olemista, koskien asiakkaidemme tarpeita; että on joustava eikä tyrkytä monia sääntöjä, vaan antaa heille mahdollisuuden tehdä omia sääntöjä; luottaa heihin eikä vaadi maksua etukäteen. Kaikenlainen turvallisuus – aivan kuin he olisivat minun vieraitani.

Ei ollut niin vaikeaa kertoa Falun Gongin vainosta sellaisessa ympäristössä. Jos olen laupea ja kiltti sekä kohtelen heitä kuin osana perhettäni, siinä tapauksessa tulen luonnollisesti läheiseksi heidän kanssaan. Tuossa tapauksessa on normaalia kertoa heille Falun Gongista, ja siitä, että harjoittamalla saavutan mielenrauhan. Tavoitellessamme mielenrauhaa me matkustamme, vaihdamme työpaikkoja, asuinpaikkaa, kumppaneitamme, mutta se aina jää saavuttamattomiin, eikö niin? Ihmiset vaikuttivat niin tarkkaavaisilta jakaessani kokemustani, ja lopuksi he pyysivät Falun Gong -linkkiä, ja jotkut jopa halusivat oppia harjoituksia paikan päällä. Jopa nuo, jotka saivat tietoa ainoastaan vainosta eivätkä Falun Gongista itsestään, lähtivät kiitollisina.

Saavuttaakseni tuon vaikutuksen minulla on kuitenkin oltava oikeamielisiä ajatuksia, mikä ei aina ole asianlaita – se riippuu kultivointitilastani. Joskus ihmiset vain kulkevat ohitseni enkä saa mahdollisuutta, joten toivon, että tapaamme uudelleen. Joskus olen liian hätäinen, liian painostava, ja ihmiset eivät halua kuunnella. Hyvät tulokset voidaan saavuttaa ainoastaan tilassa, jossa ei ole tarkoitusta. Sama pätee yrityksen kokonaisvaltaiseen johtamiseen, mikä on parhaiten johdettu, kun johdan sitä mahdollisimman vähän. Ainoastaan kun minulla on aidosti oikeamielisiä ajatuksia ja pidän liiketoimintaani projektina ihmisten kohtaamiseen eikä rahan tai maineen hankkimiseen, asiat sujuvat kuten niiden pitäisi. Näinä hetkinä kyse on aivan kuin oman paratiisini johtamisesta – se on tapaamispaikka ihmisille, joilla on kohtalonsuhde Fa’n kanssa Serbiassa.

3. Shen Yunin ymmärtäminen

Menin Belgiaan auttamaan Shen Yun –esityksen promotoinnissa. Se oli ihmeellinen ja rikas kokemus, mutta nyt ei ole mahdollisuutta puhua jokaisesta yksityiskohdasta. Joka tapauksessa ammatillisen taustani ansiosta saamani työ oli promotoida Shen Yun -esitystä korkeatasoisissa hotelleissa. Mutta minulla ei ollut lainkaan aikaisempaa kokemusta Shen Yunin promotoinnista, joten millainen lähestymistapa minun oli otettava? Kysyin asiasta paikalliselta koordinaattorilta. Vastaus oli suora, yksinkertainen ja hyödyllinen: ”Älä omaa mitään käsityksiä.”

Muodostimme työparin paikallisen harjoittajan kanssa, ja aloin kiertää hotellien auloissa koputtaen johtajien oviin, ilman mitään ennakkosuunnitelmaa. Mutta itse asiassa johtajilla oli itsellään omat suunnitelmansa ja ideansa, kuinka esitellä Shen Yunia vierailleen – kuinka kertoa Shen Yunin olevan kaupungissa. Jotkut johtajista välittömästi ehdottivat, että laitamme materiaaleja heidän tiedotetelineisiinsä; jotkut laittaisivat Shen Yun -tunnuksen hotellin verkkosivulle, jotkut laittaisivat tietomateriaaleja VIP-huoneisiin, eräs sanoi laittavansa tiedon Shen Yun –esityksestä hotellin uutiskirjeeseen, kun taas jotkut jopa halusivat materiaaleja jaettavan jokaisen vierailijan huoneeseen. Suurin osa johtajista oli yhteistyössä empimättä, kun taas jotkut pyysivät meitä tulemaan huomenna tai järjestämään ajan tapaamiseen. Myöhemmin tänä vuonna työskentelin jälleen samassa työssä, mutta toisessa kaupungissa, ja kokemukseni mukaan suora ja kiertelemätön lähestymistapa on paras.

Suurimman osan ajasta yritimme esitellä Shen Yunia mainitsematta Falun Gongia ja vainoa. Ainoastaan erään kerran mainitsin vainosta, ja se tapahtui keskustelussa hyvin kiltin ja auttavaisen miehen kanssa. Tuona hetkenä hymy poistui hänen kasvoiltaan ja tumma varjo peitti ne kuin pilvi. Ja silloin valaistuin Shen Yuniin:

Meidän ei tarvitse enää osoittaa heille vainon kauhistuttavia tosiasioita. Nyt voimme näyttää heille Falun Gongin kauneuden. Mikä siinä on niin vaikeaa? Se ei ole lainkaan vaikeaa?

4. Oikeamielisten ajatusten voima

Tämä asia mielessämme onnistuimme vierailemaan monissa hotelleissa, ja suurin osa ovista avautui selälleen. Kokemattomuutemme tai koordinoinnin puutteemme, tai mikä tahansa syy kyseessä olikaan, ei kuitenkaan sallinut meidän avata suurinta ovea. Huippuluokan hotelleilla on kaikilla portinvartijapalvelut, ja nuo henkilöt itse asiassa myyvät lippuja eri tapahtumiin. Tapaamamme henkilö oli Belgian portinvartijayhdistyksen puheenjohtaja. Miten hyvä asia olisikaan saada lippuja myytyä yhdistyksen kautta! Tämän tajusimme vasta myöhemmin sinä päivänä, ja olin sitä mieltä, että johtolankaa tulisi seurata. Mutta seuraavana päivänä tilanne oli aika erilainen: pääportinvartija ei ollut paikalla eikä vastannut puhelimeensa. Meille kerrottiin, että hän oli lomalla. Mikä sääli. Toivon, että tulevaisuudessa harjoittajat onnistuvat avaamaan myös tämän oven.

Myös muita häiriöitä tapahtui, mukaan lukien ihmisille, jotka tukivat meitä. Eräänä päivänä toisen harjoittajan oli lähdettävä aikaisemmin ja jatkoin matkaa yksin. Yhtäkkiä tunsin oloni hyvin heikoksi, joten istuin puiston penkille. Oli tehtävä enemmän työtä ja tunsin niin valtavan paineen, etten voinut liikkua hetkeen. Sitten alkoi tulla paniikkitekstiviestejä vaimoltani, joka oli pyörittämässä hostellia minun sijastani: ”Putken kanssa on ongelmia, vettä vuotaa.” ”Mikset soita putkimiehelle?”, vastasin. Seuraavassa viestissä sanottiin; ”Alapuolella olevan huoneen katto on märkä, asukkaat ovat poissa tolaltaan.” Yritin pysyä rauhallisena: ”Mutta mitä voin tehdä, olen Brysselissä.” Ajattelin, että viestit loppuivat siihen, mutta sitten tuli viimeinen viesti: ”Ja meiltä on rahat loppu.” Kirjoitin viimeiseen vastaukseen: ”Selvä, jos haluat, niin tulen ensimmäisellä lennolla huomenna.”

Seuraavana aamuna yllätyksekseni vaimoni oli kuin toinen ihminen: ”Korjasimme ongelman, nyt sillä ei enää ole väliä.” Kysyin: ”Onko sinulla tarpeeksi rahaa hoitaa tarvittavat toimenpiteet?” ”Totta kai, kaikki on täydellisesti hallinnassa”, hän vastasi. Kysyin: ”Etkö halua minun tulevan takaisin?” ”Miksi tulisit takaisin?”, hän sanoi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan eilen. ”Jää sinne, pelasta maailmankaikkeus.”

Ihmeitä voi tapahtua. Maltan tuskin odottaa, että pääsen työskentelemään toisen Shen Yun -kiertueen parissa.


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.