Kultivointia Shen Yun-esityksen promotoinnin aikana

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Tervehdys Mestari, tervehdys kanssaharjoittajat,

Minulla oli onni saada Fa vuonna 1997. Dafa on tullut kantavaksi voimaksi elämässäni. Samalla yritän parhaani mukaan tasapainottaa perhe-elämääni, työtä ja asioita, joita Dafa-opetuslapset tekevät, jotta kaikki ympäristössäni voisivat ymmärtää kultivoinnin arvon. On tietenkin äärimmäisen vaikeaa päästää irti kiintymyksistä, mutta kultivoinnin aikana koen Dafan minulle antaman voiman.

Haluaisin jakaa kokemukseni Shen Yunin -promotoinnista Lausannessa ja Chartres’ssa.

Ensimmäiseksi olin liikuttunut ja vaikuttunut monien Dafa-opetuslapsien innostuksesta. He asuivat kaukana näistä kahdesta kaupungista, mutta käyttivät kaiken aikansa kiinnittääkseen julisteita, jakaakseen esitteitä ja Epoch Times -lehteä. Heidän ponnistelunsa antoivat meille mahdollisuuden saada helpommin yhteys paikallisiin asukkaisiin ja kauppiaisiin. Kerroimme tapaamisissa esityksen kauneudesta ja sen positiivisesta vaikutuksesta yhteiskuntaan muun muassa moraalin kohoamisena. Myöhemmin etsimme Shen Yun esityksen promotointipaikkoja ostoskeskuksista, virastoista, kaupoista ja kaduilta. Promotoinnin aikana tapasimme ihmisiä kaikilta elämänaloilta.

Ei ollut helppoa saada kauppakeskuksessa lupaa Shen Yunin promotointiin, koska tila oli pääosin varattu keskuksen kauppatavaroiden markkinointiin. Heidän ensimmäisen kieltäytymisensä jälkeen mietin ymmärrystäni asiasta ja voimistin oikeamielisiä ajatuksiani kanssaharjoittajien kannustuksella. Useiden seuraavien lupahakemuksien aikana, kun olin todella vakuuttunut, että tämä oli oikea tapa toimia, onnistuin saamaan paikan. Yksi keskuksen johtajista meni jopa takuuseen meistä, kun hänen esimiehensä ei antanut lupaa. Liikuttuneina Shen Yunin sisällöstä jotkut johtajat suostuivat heti siihen, että pidämme Shen Yunin promotointitapahtuman useina peräkkäisinä lauantaipäivinä keskuksessa. Kun olimme asentaneet TV:n ja näytimme esittelyvideon, tunsimme että ostoskeskus tuli hetkessä erityisen rauhalliseksi ja hiljaiseksi. Näytti siltä kuin olisin astunut erityiseen energiakenttään, nähnyt ihmisiä eri tasoilla muissa ulottuvuuksissa ja maailmoissa, ja tuntenut että toinen ihmeellinen maailma oli olemassa tämän materiaalisen maailman ulkopuolella.

Ihmiset olivat yllättyneitä. Lapset raahasivat vanhempansa esittelypöydän luo. Eräs perhe sanoi, että he haluaisivat nähdä esityksen ja joku kysyi, voisiko Shen Yun esiintyä heidän yrityksessään. Jotkut pankinjohtajat ottivat tilaisuudesta vaarin ja kutsuivat vieraitaan esitykseen.

Nähtyään esittelyvideon monet ohikulkijat kiinnostuivat esityksestä. Iloinen ilme kasvoillaan he hidastivat askeleitaan. Näytti siltä, että me olimme luopuneet ennakkoluuloistamme ja käsityksistämme tätä tehtävää kohtaan. Promotoinnin aikana harjoitustoverit ja minä huomasimme, että luonteemme parani koko ajan, kun muutimme ajattelutapaamme, opiskelimme ja harjoitimme.

Shen Yunin -promotoinnin aikana olen ymmärtänyt todellisen tarkoituksen siitä, että Dafa- opetuslapset ovat kuin yksi keho. Olin syvästi liikuttunut joka kerta nähdessäni edistystä promotoinnissa, jonka kautta ihmiset saivat tietoa esityksestä. Minua myös liikutti, kun näin Dafa -opetuslapsien kiinnittävän julisteita ja kun huomasin heidän aidon vilpittömyyden jaettaessa Shen Yun -esitteitä eri kaupunkeihin. Kaiken tämän rohkaisemana luovuin itselleni laittamista rajoituksista ja kiintymyksistä. Vähitellen tajusin Shen Yunin promotoinnin laajakantoisen merkityksen, joka menee pinnallista ymmärrystä syvemmälle.

Aluksi tunsin itseni hyvin pettyneeksi joka kerta, kun en saanut toivottua tulosta Shen Yunin promotoinnin aikana. Myöhemmin tajusin, että sekoitin siihen omia henkilökohtaisia toivomuksia ja ajattelua. Vähitellen luovuin kaikista mielessäni olevista kiintymyksistä ihmisten edessä ja korvasin ne oikeamielisillä ajatuksilla. Sitten yhtäkkiä tunsin, että pystyin koskettamaan edessäni seisovien ihmisten sydämiä, mikä oli uskomaton tunne, aivan kuin sydämemme olisivat yhdistyneet sillä hetkellä.

Muutuin täysin promotointipaikalla. Aluksi kohtelin ihmisiä niiden käsityksien mukaan, jotka olin elämäni aikana oppinut yhteiskunnassa, kuten työssä, ostoksilla, stressin aikana, hymyillessä tai ettei halua tulla häirityksi, ja niin edelleen. Mutta kun Shen Yunin esittelyvideo alkoi pyöriä ja kuulin sanat "Shen Yun", tunsin muuttuvani eri henkilöksi. Olin silloin rauhallinen säteillen myötätuntoa. Nämä tunteet koskettivat syvästi sisäistä maailmaani paljastaen minulle Mestarin suurenmoisuuden sekä Dafan voiman.

Myöhemmin, kun menin promotointitapahtumiin useammin ja useammin, mieleni tuli tyynemmäksi. Milloin vain inhimilliset käsitteeni tulivat esiin, kun en voinut käsitellä asioita kunnolla, ajattelin niitä Fa’n näkökulmasta. Energian aalto voi silloin työntää minua eteenpäin saaden minut promotoimaan Shen Yunia vakaasti. Sillä hetkellä olin vaikuttunut sanoinkuvaamattomasta ihmeellisyydestä, joka myös kosketti ohikulkijoita. Siinä vaiheessa tunsin, etteivät selitykset olleet tarpeen, koska olin tekemässä jotain pyhää. Kun päästin irti inhimillisistä kiintymyksistäni ja käsitteistäni huomasin, että ohikulkijoiden asenne muuttui välittömästi. Heidän mielensä avautuivat, ja halu nähdä Shen Yun kasvoi heidän sydämessään.

Iloitsin silloin ohikulkijoiden saamasta tiedosta Shen Yunin esityksestä, mutta samaan aikaan olin surullinen, koska monet ihmiset meidän keskuudessa saattaisivat menettää mahdollisuuden tietää Shen Yunin syvällisestä vaikutuksesta. Ajattelin myös kanssaharjoittajia Manner-Kiinassa, joita edelleen vainotaan. Tämä antoi minulle voimakkaamman tunteen kiireellisyydestä ja sai minut tekemään ahkerammin Fa’n vahvistamistyötä.

Koko promotoinnin aikana emme lopettaneet markkinointia, ennen kuin kaikki liput oli myyty. Milloin vain teatterilla oli esitys, jaoimme esitteitä sen edessä. Kun Shen Yunin esityspäivä lähestyi, ihmiset kertoivat meille: "Olen ostanut liput, mutta ostan muutaman lisää." Tämä tarkoitti, että kanssaharjoittajien ponnistukset kattoivat jokaisen paikan alueella.

Esityspäivänä ihmiset tulivat innoissaan perheen, ystävien ja vieraiden kanssa katsomaan tätä kaunista ja pyhää esitystä.

Jatkuva Fa-opiskelu, Mestarin viimeaikaisten luentojen lukeminen ja Lunyu lausuminen syvensivät vähitellen ymmärrystäni aivan kuin olisin löytänyt alkuperän. Se, mikä oli aikaisemmin askarruttanut mieltäni, tuli selvemmäksi ja selvemmäksi. Samaan aikaan sain kannustusta muilta Dafa-opetuslapsilta. Kun kuljen eteenpäin kultivoinnin tiellä, ymmärsin tehtävämme tärkeyden ja mahtavuuden.

Vasta kun näin Shen Yun -esityksen, ymmärsin syvällisesti tarkoituksen "pelastaa tuntevia olentoja". Myötätunnon valo loisti esiintyjien tanssien läpi. Tunsin, että jokainen Shen Yunin artisti antoi tunteville olennoille kaikkein ihmeellisimmät asiansa. Tunsin, että heistä säteilevä myötätunto laskeutui jokaisen henkilön päälle yleisössä.

Teatterit Lausannessa ja Chartres'ssa olivat tupaten täynnä. Yleisö täytti jopa etupermannot molemmin puolin käytävää. Kaikki liput olivat loppuunmyytyjä. Esitys sai haltioituneita aplodeja ja ilahduttavaa huomiota. VIP -vieraat ilmaisivat arvostuksensa. Eräs parlamentin jäsen, kuten muutkin haastatellut henkilöt, olivat liikuttuneet Shen Yunin hengellisestä sisällöstä ja perusarvoista. Parlamentin jäsenelle Erhu-musiikki oli sydämen kieltä.

Entinen pankinjohtaja ja hänen vieraansa sanoivat, että he haluaisivat nähdä Shen Yunin uudelleen. He arvostivat esitystä, koska se näytti heille perinteisen kiinalaisen kulttuurin kauneutta. He olivat liikuttuneet viestistä, joka esitettiin tragedian muodossa, jossa hengellistä vakaumusta vainottiin. Yliopiston rehtori ja hänen vaimonsa olivat ihmeissään esityksen puhtaudesta ja kauneudesta. Kauppakeskuksen johtaja, joka antoi meille luvan myydä lippuja promootiopaikalla, oli erittäin innoissaan nähtyään esityksen.

Lopuksi haluan kiittää Dafaa, joka antoi minulle voimaa ja rohkaisua kultivointini polulla. Milloin vain minun oli asetettava syrjään asioita päivittäisessä elämässäni tehdessäni Dafa-projekteja, ymmärsin heti valinneeni oikein. Kohtasin monia vaikeita hetkiä Shen Yunin promotoinnin aikana, esimerkiksi muutaman kerran, kun olin aikeissa ajaa tunnelin läpi, nukahdin yhtäkkiä. Lisäksi oli myös erilaisia ongelmia ja hankalia neuvotteluja. Kaiken tämän edessä tiesin, että minun oli annettava ehdoton etusija Shen Yunille. Vähitellen tulin enemmän ja enemmän tietoiseksi, että kaikki kiintymykseni olivat esteitä Fa’n vahvistamisessa.

Nyt voin luottavaisesti kävellä kultivointipolkuani, sydämeni pohjasta päättää loppuun tehtäväni, jotka ovat vielä kesken, ja haluan tehdä asiat vieläkin paremmin.

Haluaisin ilmaista vilpittömän kiitollisuuteni Mestarille, joka tasoitti minulle tien kultivointiin voidakseni jatkaa ahkerasti kanssaharjoittajien kanssa – kallisarvoinen mahdollisuus, jota tulisi arvostaa.


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.