Suomi: ”Allekirjoitetaan vetoomus!”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Suomalaiset Falun Gongin harjoittajat kokoontuivat asema-aukiolle Helsingissä 20. helmikuuta 2009, järjestääkseen tapahtuman, jonka tarkoituksena oli paljastaa kuinka Kiinan kommunistinen puolue on julmasti vainonnut Falun Gongin harjoittajia yli yhdeksän vuotta. Monet ihmiset allekirjoittivat vainon vastaisen vetoomuksen.

Vaikka lämpötila oli todella alhainen ja tuuli oli kylmä, monet ohikulkijat pysähtyivät keskustelemaan harjoittajien kanssa ilmaistakseen arvostuksensa sille mitä harjoittajat ovat tehneet.

Keski-ikäinen pariskunta, Mirja ja Eero olivat nähneet vainon vastaisen tapahtuman jo viime kesänä, mutta eivät silloin vielä allekirjoittaneet vetoomusta. Mirja oli huolissaan siitä, kuinka harjoittajat tarkenevat hyisessä talvisäässä, ja olisi halunnut tuoda eräälle harjoittajalle kuumaa juotavaa. Harjoittajien urheus teki heihin vaikutuksen ja he kyselivät millainen vastaanotto ohikulkijoilla on ollut. Huomattuaan vetoomuksen Eero ehdotti naisystävälleen, että he allekirjoittaisivat vetoomuksen. Ja niin he tekivät.

Eräs nainen, joka oli ollut Pekingissä, kertoi, että hän ymmärsi tilanteen ja tuki Falun Gongia. Hän toivoi, että tilanne voisi muuttua niin pian kuin mahdollista, ja oli sitä mieltä, että kansainvälisen yhteisön olisi kiinnitettävä huomiota Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneeseen vainoon. Koska murhenäytelmiä tapahtuu joka päivä, niin kansainvälisen yhteisön pitäisi ryhtyä nopeasti toimiin. Hän sanoi, että vaikka Suomi on pieni maa, niin sen hallituksen pitäisi tehdä jotain. Ja hän uskoi, että Suomi voisi olla ensimmäinen maa, joka auttaisi lopettamaan vainon.

Eräs vanhempi nainen oli hyvin kiinnostunut ottaessaan vastaan esitteen. Hän oli kristitty ja tiesi, että monia kristittyjä on vainottu Kiinassa, ja hän oli hyvin huolissaan Falun Gongin vainosta. Hän kunnioitti Falun Gongin harjoittajia, koska he ovat rauhanomaisia, päättäväisiä ja eivätkä tuominneet muita. Hän koki, että tällä hetkellä on liian monia kielteisiä asioita maailmassa ja positiiviset arvot ja uskomukset ovat vähenemässä myös Suomessa. Hän sanoi, että maailmassa pitäisi vaalia kaikkea hyvää. Hän sanoi myös, että Kiinan kommunistipuolue pelkää ihmisiä, jotka pitävät tiukasti kiinni vakaumuksestaan.

http://en.clearwisdom.net/emh/articles/2009/3/14/105572.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.