Suomi: Helsingissä pidettiin seminaari "Hu Jia ja Kiinan ihmisoikeuksien nykytilanne".

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Joulukuun 17. 2008 Euroopan parlamentissa Strasbourgissa, Ranskassa, oli Saharovin 20. ihmisoikeuspalkinnon luovutustilaisuus. Palkinnon sai Kiinassa asuva ihmisoikeusaktivisti Hu Jia. Samaan aikaan Euroopan parlamentin yhteistyövirasto Suomessa sekä ihmisoikeusjärjestöt, kuten Amnesty International, olivat järjestäneet Helsingissä seminaarin nimeltä "Hu Jia ja Kiinan ihmisoikeuksien nykytilanne". Seminaariin osallistui Turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö, Suomen parlamentti, Suomen itsenäinen PEN (International Association of Poets, Playwrights, Editors, Essayists and Novelists), kuuntelijoina ja keskusteluun osallistujana oli Suomen Falun Dafa -yhdistys ry ja yli 20 ihmisoikeusjärjestöä.

Seminaari "Hu Jia ja Kiinan ihmisoikeuksien nykytilanne"

Yksi järjestäjistä, Euroopan unionin yhteistyövirastosta, Pia Siitonen sanoi: "Pidämme tänään tämän seminaarin, ensiksikin siksi, että haluamme antaa kaikille tietoa Hu Jialle myönnetystä palkinnosta. Sen jälkeen puhumme mitä Hu Jia on tehnyt ja seuraavaksi Kiinan nykyisestä perustavasta ihmisoikeustilanteesta, ja lopuksi annamme kaikkien kokouksessa läsnä olevien ilmaista omat näkemyksensä."

Meri Mäkihannu Amnesty Internationalista sanoi: "Tuemme ihmisoikeusaktivisteja Kiinassa, joista yksi tunnetuimmista on Hu Jia. Tiedän, että hän ei vain ilmaise mielipiteitään omasta työstään, vaan puhuu myös muiden ihmisoikeusaktivistien puolesta. Joten olen sitä mieltä, että se, mitä hän on tehnyt, on erittäin tärkeää. Hänen vaimonsa, Chao Jinyan, on myös tärkeä ihmisoikeusaktivisti. Jotta voitaisiin parantaa ihmisoikeustilannetta Kiinassa, tarvitsemme hänen kaltaisiaan henkilöitä - sen vuoksi haluamme tukea häntä. Haluamme myös ihmisten täällä ymmärtävän, että annamme tukemme hänelle". Mäkihannu puhui myös Amnesty Internationalin toimista auttaa muita ihmisoikeusaktivisteja, kuten Gao Zhishengiä.

Heidi Hautala, Suomen eduskunnan jäsen, puhui henkilökohtaisesta kokemuksestaan tämän vuoden lokakuussa, kun hän kävi Pekingissä. Hautalan kokemus auttoi seminaarin osanottajia ymmärtämään Kiinan synkän ihmisoikeustilanteen. Hän yritti tavata Chao Jinyan ja hänen tyttärensä, mutta poliisi esti sen. Hän sanoi: "Miksi menin sinne? On erittäin tärkeää saada Kiinan hallitus ymmärtämään, että myös muissa maissa olemme huolissamme tästä asiasta. Emme voi hyväksyä, että joku on ollut vankilassa, vain poliittisen mielipiteensä vuoksi. Emme voi myöskään suvaita, että vankilaan tuomitun henkilön perheenjäsenet joutuvat kotiarestiin ja heidän henkilökohtaista vapauttaan rajoitetaan."

Puhuessaan ihmisoikeuksista Kiinassa, Hautala mainitsi erityisesti Falun Gongin harjoittajien ihmisoikeudet. Hän sanoi: "Länsimaisten ihmisoikeusaktivistien olisi ymmärrettävä, että Falun Gong ei ole vaarallinen uskonto. Tästä ryhmästä on hyötyä sekä ihmisten edistymiselle, että heidän moraalinsa parantumiselle. Siksi meidän tulisi olla enemmän huolissamme Falun Gongista."

Puhuessaan Falun Gongista Amnesty Internationalin edustaja sanoi: "Kiinassa Falun Gongin harjoittajilta on täysin riistetty oikeus puhua. Tämä tarkoittaa sitä, että monet ihmiset selittävät mitä Falun Gong on, mutta kukaan heistä ei ole harjoittaja."

Seminaarin päätteeksi oli suora lähetys Saharov-palkinnon luovutustilaisuudesta Strasbourgista, Ranskasta.

http://www.clearharmony.net/articles/200812/47389.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.