Suomi: Falun Gongin harjoittajat järjestivät ihmisoikeustapahtumia ETYJ-kokouksen aikana.

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ-kokous pidettiin Helsingissä 4. ja 5. joulukuuta. Kokoukseen osallistui ulkoministeriöiden päämiehiä ja ulkoministereitä yli 70 maasta ympäri maailmaa. Suomalaiset Falun Gongin harjoittajat järjestivät kahtena päivänä kokouspaikan lähistöllä rauhanomaisen protestin. Tapahtumia oli sekä eduskuntatalon edessä Mannerheimintien varrella että Esplanadin puistossa. Harjoittajat kehottivat konferenssiin osallistujia kiinnittämään huomiota yhdeksän vuotta kestäneeseen julmaan Falun Gongin harjoittajiin kohdistuneeseen vainoon, jonka takana on Kiinan kommunistipuolue. Falun Gongin harjoittajat kannustavat maailman ihmisiä pysäyttämään tämän vainon.

Joulukuun 4. päivänä sää oli pilvinen ja aamulla tuuli. Lisäksi satoi vuoroin vettä, lunta ja rakeita. Falun Gongin harjoittajilla oli esillä mm. banderollit, joissa luki "Falun Gong on hyvä", "Lopettakaa Falun Gongin vaino", "Tuomitkaa elinryöstöt eläviltä Falun Gongin harjoittajilta", "Ihmiskunnan vahingoittaminen ei ole vain keskivertorikos". Yhteensä yli kymmenen banderollia pidettiin päättäväisesti pystyssä, vaikka sää oli erittäin huono.

Euroopan rauhan ja yhteistyön konferenssin aikana Falun Gongin harjoittajat vaativat konferenssiin osallistujia todella kiinnittämään huomiota Kiinan kommunistipuolueen yhdeksän vuoden julmaan vainoon ja sortoon Falun Gongin harjoittajia vastaan, ja kehottivat maailman ihmisiä lopettamaan vainon yhdessä.

Mielenilmaus eduskuntatalon edessä Ymmärtämässä tosiasioita vainosta

Antaisitko minulle yhden esitteen Vainosta kertovaa esitettä luetaan mielenkiinnolla

Eri maiden arvovieraita kuljettavat autot ajoivat useita kertoja protestien ohi poliisisaattueissa. Sinä päivänä oli myös Suomen eduskunnan täysistunto, joten sekä kansanedustajat että jalankulkijat saivat ohi kulkiessaan vainosta kertovia esitteitä, ja jotkut heistä pitivät peukaloa kannustuksen merkiksi nähdessään harjoittajien päättäväisesti seisovan sateessa ja lumessa tuodakseen asian julki.

Eräs suomalainen harjoittaja sanoi: ”Kaikki EU:n ulkoministerit ovat tulleet Suomeen ja haluamme auttaa heitä ymmärtämään todellisen tilanteen Kiinan kommunistipuolueen julmasta Falun Gongin vainoamisesta, ja toivomme, että he lopettaisivat vainon ihmisoikeuksia vastaan."

Eräs kiinalainen Falun Gongin harjoittaja kertoi: "Annamme maailman ihmisten tietää, että Falun Gong on hyvä ja että Falun Gongin harjoittajia on maailman joka kolkassa. Falun Gongin vainoa ei ole vielä lopetettu ja jokaisella maalla on vastuu sen pysäyttämisessä."

http://en.clearharmony.net/articles/200812/47250.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a47205-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.