On seurattava taivaan ohjetta tullakseen hyväksytyksi hyväksi ihmiseksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Lääkäri Yudu (häntä kutsuttiin Liangcheniksi) asui Jiangxin maakunnassa ja eli Jiajingin aikakaudella keisari Shizongin alaisuudessa Ming-dynastian aikana. Ollessaan 18-vuotias, hän läpäisi keisarillisen kokeen ja hänestä tuli xiucai ( läpäistessään yhden vuosittaisesta kokeesta, joka järjestettiin jokaisella alueella hänestä tuli ”lisensiaatti”). Kiinassa keisarillinen koe ratkaisi, ketkä saivat luvan työskennellä valtakunnan byrokratiassa. Hänen lapsuutensa oli köyhä ja sen vuoksi häne perusti muutaman ystävänsä kanssa koulun. Sinä aikana hän suoritti keisarillisen kokeen seitsemän kertaa, mutta reputti kokeessa”juren” (henkilö, jolla on suosituksia, maakunnallisella tasolla akateemisen loppututkinnon suorittaneita akateemikkoja, koe järjestetään joka kolmas vuosi maakunnallisella tasolla).

Yudulla oli viisi poikaa ja neljä tytärtä. Neljä viidestä pojasta sairastui ja kuoli. Kolmas poika oli terve ja älykäs. Valitettavasti hän katosi kahdeksan vuotiaana ollessaan leikkimässä ulkona. Neljästä tyttärestä selvisi hengissä vain yksi. Yu sokeutui itkemisestä. Koulu jouduttiin sulkemaan, koska siitä ei tullut tarpeeksi tuloja. Kun Yusta tuli rutiköyhä, hän ajatteli: ”En ole tehnyt suuria virheitä elämässäni, miksi taivas rankaisee minua?”

Yudu kirjoitti kirjeen joka päivä ja pyysi keittiöjumalaa toimittamaan kirjeen taivaaseen. Kului useita vuosia ilman vastausta. Uuden vuoden aattona 47-vuotias Yudu lainasi vähän viljaa ja istuutui tyhjälle lattialle yhdessä tyttärensä ja sokean vaimonsa kanssa. Samassa ovelta kuului koputusta. Yudu avasi oven ja näki turbaaniin ja mustaan pukuun pukeutuneen vanhan miehen. Vanhus sanoi: ”Nimeni on Zhang ja tulen kaukaa. Olen saanut tietää, että perheesi on joutunut kokemaan vaikeita koettelemuksia ja olen tullut lohduttamaan teitä.” Yudu vastasi kohteliaasti: ”Olen opiskellut koko elämäni, mutta en ole menestynyt. Perheeni on kärsinyt jatkuvista onnettomuuksista ja pystyn tuskin huolehtimaan heistä.

Zhang vastasi: ”Olen tuntenut tilanteenne jo pitkän aikaa. Ajattelet vain kuuluisuutta ja sinulla on huonoja aikomuksia. Kirjeesi ovat täynnä katkeruutta. Valitettavasti koettelemuksesi eivät ole vielä ohi.” Yudu hämmästyi ja sanoi: ”Annoin kauan aikaa sitten lupauksen tehdä hyviä tekoja, miksi ponnistukseni olivat turhia?” Zhang vastasi: ”Mainitsit kirjeissäsi esimerkiksi, että halusit pitää huolta puheestasi. Kuitenkin argumentoit usein vastaan, käytät epäystävällisiä sanoja ja teet toisista jopa narreja. Jumalat ovat huomioineet kaikki sanasi ja virheesi ja sinä väität silti, että elät yksinkertaista ja rehellistä elämää. Etkö petä itseäsi ja muita? Vaikka et olekaan ollut uskoton, olet tarkastellut kauniita naisia päästä varpaisiin, sydämesi liikuttui ja mielesi täyttyi huonoista ajatuksista. Kuitenkin väität, että sinulla ei ole koskaan ollut syntisiä ajatuksia. Kuinka voit tällä tavalla seistä suoraselkäisenä taivaan ja maan edessä? Tällä tavalla olet yrittänyt suorittaa lupauksesi. En pysty kuvittelemaan kuinka huonosti ole käyttäytynyt muilla alueilla. Olen välittänyt päivittäiset rukouksesi jumalille taivaissa ja jumalat ovat lähettäneet sanansaattajan vahtimaan sinua. He huomasivat, että et ole tehnyt hyviä tekoja ollenkaan viime vuosien aikana ja kun olit yksin, mielesi täyttyi kateudesta, katkeruudesta, menestyksen vaatimuksista, rikkaudesta, palkkioista, itsekkyydestä ja itsekontrollin puutteesta. Kaikki huonot ajatuksesi on merkitty muistiin ja rangaistus tulee olemaan aina vain ankarampi. Et voi edes välttää näitä koettelemuksia, joten miten voit pyytää menestystä ja palkkiota?”

Yudu pelästyi kovin tämän kuullessaan. Itkien hän kysyi: ”Koska tiedät kaiken mitä olen tehnyt, sinun täytyy olla pyytämäni keittiöjumala. Ole kiltti ja auta minua!” Zhang vastasi: ”Olet opiskellut kirjoja ja tunnet muutamia periaatteita. Sen vuoksi sinun pitäisi ymmärtää periaate; hyvä palkitaan hyvällä ja paha palkitaan pahalla. Koska et kyennyt olemaan luja, teit asioita vain pintatasolla ja seurasit yhteiskunnan virtaa. Joten, miksi et tee jotakin tosissasi? Tästä hetkestä lähtien sinun pitää luopua kaikista huonoista ajatuksista ja kultivoida hyvä sydän. Älä etsi palkkiota äläkä pyri kuuluisuuteen ja voittoon. Huolimatta siitä, kuinka suuri tai pieni asia on kysymyksessä, ja riippumatta siitä, kuinka vaikeita asiat ovat, sinun on tehtävä hyviä tekoja. Lopulta tulet saavuttamaan odottamattoman lopputuloksen. Kerron tämän siksi, että perheesi todella uskoo jumaliin. Niin kauan kuin teet hyviä tekoja, voit muuttaa taivaan tahdon.” Sitten Zhang meni kohti uunia ja katosi. Yudu ymmärsi, että Zhang todella oli keittiöjumala.

Siitä hetkestä lähtien Yudu muutti tapansa ja alkoi säännöllisesti puhdistaa pois huonoja ajatuksia. Kaiken mitä hän teki tai sanoi, hän teki ajatuksella, että jumalat tarkkailivat häntä ja hän oli totuudenmukainen itseään kohtaan eikä kadottanut mielenmalttiaan. Lopulta hän kykeni käyttäytymään myötätuntoisesti ja pitämään mielen, joka oli vapaa huonoista tarkoituksista. Hän yritti aina tehdä hyviä tekoja katsomatta siihen, mitä ne koskivat, ja kuinka paljon hänellä itsellään oli tekemistä, tai tiesivätkö toiset niistä. Kun hän tapasi jonkun, hän yritti puhua hyvän puolesta, uskosta jumaliin ja periaatteesta ”hyvä palkitaan hyvällä ja paha rangaistaan pahalla”.

Kolme vuotta myöhemmin Yudua suositeltiin opettamaan pääkaupungissa. Siellä palvellessaan Yudu sai hyviä arvosanoja pääministeri Zhang Jianglingilta ja häntä suositeltiin taixueksi (”korkeat opinnot”, korkein koulutuselimen asteikko muinaisessa Kiinassa). Vuotta myöhemmin Yudu selviytyi kokeesta ja hänestä tuli jinshi (tiedemies, tutkinto, joka jaettiin pääkaupungissa joka kolmas vuosi). Eräänä päivänä hän törmäsi kadonneeseen poikaansa. Jonkin ajan kuluttua Yudu sai näkönsä takaisin. Ihmiset ihailivat Yudun jaloa luonnetta ja lähettivät lapsensa hänelle kouluun oppimaan. Kaikki ajattelivat, että sen täytyy olla Yudun palkkio hänen hyvistä teoistaan.

Vaikka taivas päättää kohtalosta, lopputulos riippuu omista ponnistuksistasi. Edellytys on, että saavuttaa valaistumisen ja rehellisesti uskoo taivaaseen.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a20787-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.