Erilaisia ymmärryksiä voitosta ja tappiosta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kong Mie oli Konfutsen veljenpoika ja Mi Zijian oli Konfutsen oppilas. Molemmista tuli rauhantuomareita eri alueille.

Eräänä päivänä Konfutse lähti alueelle, jossa Kong Mie oli tuomarina. Oli kevät ja se tiesi maanviljelijöille kiireistä aikaa. Alueella näkyi muutamia autioita peltoja ja alakuloisia viljelijöitä tien varressa. Konfutse kysyi heiltä: ”Miksi ette viljele maata?” Viljelijät vastasivat: ”Meitä kiellettiin kylvämästä rangaistuksena siitä, että emme kyenneet maksamaan riittävästi veroja viimeisen kuuden kuukauden aikana..” Kun Konfutse kuuli tämän, hän tuli surulliseksi.

Tavatessaan Kong Mien Konfutse kysyi: ”Miten olet kokenut voiton ja menetyksen ollessasi täällä rauhantuomarina?” Kong Mie vastasi: ”Minulla on kolme tappiota, mutta ei ainoatakaan voittoa. Ylemmiltä virkamiehiltä tulee niin monta tehtävää, että olen koko ajan täysin työllistetty. Milloin ehtisin opiskella? Vaikka ehdinkin lukea aina välillä, en kykene valaistumaan sisältöön. Se on ensimmäinen tappioni. Palkkani on hyvin huono enkä kykene säästämään sukulaisilleni. Välimme ovat sen vuoksi tulleet yhä huonommaksi. Se on toinen tappioistani. Kaikesta työstäni johtuen, en ole käyttäytynyt hyvin enkä ole ehtinyt huolehtimaan hyveistäni. En esimerkiksi ole vieraillut vanhempieni luona. Tästä kaikesta johtuen, ihmisillä on vaikea ymmärtää minua. Se on kolmas tappioni.”

Konfutse sanoi: ”Olen kuullut, että hyvä virkamies keskittyy hyveeseen eikä mielellään jaa rangaistuksia. Jos käytetään menettelytapaa ohjaamaan toimintaa ja vahvistetaan sitä jakamalla rangaistuksia, saadaan ehkä ihmiset välttämään rangaistuksia, mutta he eivät välttämättä näe mikä on häpeällinen teko. Jos sitä vastoin käytetään hyveellisyyttä ohjaavana tekijänä ja vahvistetaan hyveellisyyttä omalla käytöksellä ja olemalla esikuvana, silloin ihmiset tietävät mikä on hyvää ja mikä huonoa ja se tekee rangaistuksista tarpeettomia. Oikealla johdatuksella virkamies hankkii ihmisten ymmärryksen ja tuen.

Konfutse meni myös Mi Zijianin alueelle. Ihmisillä oli siellä hyvät oltavat ja he olivat rehellisiä. Heidän käytöksensä oli hyvä ja se perustui hyveeseen. Konfutse kysyi heiltä: ”Miten olet kokenut voiton ja menetyksen ollessasi täällä rauhantuomarina?” Mi Zijian vastasi: ”Minulla on kolme voittoa, mutta ei yhtään häviötä. Huolimatta siitä, mitä teen, jopa silloin, kun minulla on valtavasti töitä, voin seurata sitä, mitä viisaat ja hyveelliset henkilöt sanovat. Käyttämällä sellaisia periaatteita jokapäiväisessä elämässä, ymmärrän heitä yhä paremmin. Se on ensimmäinen voittoni. Vaikka palkka ei ole niin iso, jaan siitä sukulaisilleni niin paljon kuin pystyn ja sillä tavalla välimme ovat enemmän sopusoinnussa. Se on toinen voittoni. Vaikka minulla on kädet täynnä töitä, käyttäydyn kunniallisesti ja vierailen sairaiden luona. Sen vuoksi minulla on kansan tuki. Tämä on kolmas voittoni.

Keskustellessaan he kuulivat musiikkia ja laulua lähialueelta. Konfutse hymyili: ”Käytätkö myös musiikkia ihmisten kultivointiin? Vaikuttaa kuin kaikki olisivat onnellisia ja eläisivät rauhallista elämää. Kuinka saat tämän aikaan?” Mi Zijian vastasi: ”Kerroit, että viisas mies välittäisi muista. Koska olin kuullut sinun esitelmöivän musiikista, päätin käyttää sitä käytännössä. Kohtelen vanhoja ihmisiä kuin he olisivat omat vanhempani, ja nuoria kuin he olisivat omia lapsiani. Yritän pitää verot alhaalla ja auttaa köyhiä. Etsin ja kunnioitan myös ihmisiä, joilla on hyvettä ja viisautta. Jos toiset ovat parempia kuin minä, pyydän heiltä nöyrästi neuvoa.” Se teki Konfutseen syvän vaikutuksen: ” Zijian on todella jalo mies, joka johtaa ihmisiä hyveellä ja ylläpitää vakautta etiikalla ja musiikilla. Kun tottelet taivaallista lakia, ihmiset seuraavat sinua ja jumalat auttavat sinua. Vaikka johtamasi alue on suhteellisen pieni, seuraat suurenmoista tietä! Toimimalla noin oikeamielisesti, voit edistää koko kansakuntaa eikä vain pientä aluetta.”

Jotkut pitävät kiinni henkilökohtaisista intresseistä ollessaan vaikeassa tilanteessa, kun taas toiset pitäytyvät totuudessa ja ajattelevat muita ensin. Se riippuu täysin eri ymmärryksistä elämän tarkoituksesta. Eroavaisuudet johtavat eri lopputuloksiin. Jos meillä on myötätuntoa, voimme seurata taivaan lakia ja säilyttää ihmisten luottamus. Tiestä tulee aina vain leveämpi ja lupaavampi.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a20769-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.