Katsaus kiinalaisen lääketieteen alkuperään ja historiaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Kiinalaisen tarun mukaan, taivasta ja maata ei ollut olemassa ennen kuin Pangu ilmestyi kaoottisesta pimeydestä ja avasi taivaan ja maan. Sitten hän loi ihmisen. Raamatussa on myös luku, kuinka Jumala loi ihmisen. Kiinalaisessa kulttuurissa kaikki tuntevat Nuwan, joka loi ihmisrodun. Jumala loi ihmisen ja antoi heille kulttuurin. Sen vuoksi ihmisellä on kaikki tarvitsemansa voidakseen jatkaa elämäänsä omin avuin.

Sanotaan, että olemme saaneet perinteisen kiinalaisen lääketieteen jumalilta. Kiinalaisen lääketieteen klassikossa, The Yellow Emperor, ensimmäisessä kappaleessa mainitaan kuinka seurata taivaallisia lakeja eikä sitä, mitä menetelmiä käytetään sairauksien parantamiseen. Siinä käydään aika paljon keskustelua todellisesta minästä, hyveellisistä miehistä, pyhimyksistä ja viisaista miehistä. Tässä todellinen minä tarkoittaa valaistunutta olentoa, jumalia. Miksi kiinalaisen lääketieteen ensimmäisessä kappaleessa keskustellaan tästä? Se selittää sen, että kiinalainen lääketiede on tullut meille jumalilta.

Ihmiset elävät ulottuvuudessa, joka on muodostunut molekyyleistä. Länsimainen lääketiede on rajoittunut molekyylien tasolle. Kiinalaisessa lääketieteessä puhutaan useista useista kerroksista ja se ei ole rajoittunut molekyylien ulottuvuuteen. Sisäelimet, joista kiinalaisessa lääketieteessä puhutaan, voidaan helposti ymmärtää länsimaisessa lääketieteessä, mutta Yin ja Yang, viisi elementtiä ja meridiaanit, ovat länsimaisten lääkäreiden käsityskyvyn tuolla puolen. Sitä paitsi kiinalainen lääketiede on täydellinen menetelmä teorioista, jotka perustuvat Tao-kouluun. Kiinalaista lääketiedettä opiskelevat huomaavat, että mitä enemmän he ymmärtävät tästä opista, sitä lumoutuneemmaksi he tulevat. Jumalat toivat kiinalaisen lääketieteen ihmisille laupeuttaan, koska ihmiset saattoivat ymmärtää kiinalaisen lääketieteen avulla Tao’a. Sen vuoksi hyvällä ymmärryksellä varustetut saattoivat tulla viisaiksi, pyhimyksiksi, hyveellisiksi ja palata todelliseen luontoonsa.

Nykyään on vielä olemassa syvämietteinen kiinalainen lääketiede, mutta se ei ole enää yhtä hyvä, kuin se oli antiikin aikoina. Draaman roisto on turmeltunut lääketieteen etiikka. Köyhiä ihmisiä saattaa kuolla sairaalan ulkopuolella ilman, että kukaan välittäisi heidän auttamisestaan. Nykyään suurin osa ihmisistä ei enää usko jumaliin ja sen vuoksi epäonnistuvat säilyttämään korkeaa moraalin tasoa. Jumalat taivaissa ovat aina laupeita ja epäitsekkäitä. Jotta ihmisillä olisi toivoa, heidän täytyy uskoa jumaliin ja kunnioittaa heitä.

Monet meistä tuntevat tarinan Bian Questa, joka oli kiinalaisen lääketieteen lääkäri. Nuorena ollessaan hän työskenteli hotellissa, jossa häntä kävi usein tapaamassa Chang Sangjun. Bian Que oli häntä kohtaan hyvin kohtelias. Kymmenen vuoden havaintojen jälkeen Chang tiesi, että Bian Que oli jalo luonne. Eräänä päivänä hän otti esille pienen paketin, joka sisälsi yrttejä ja sanoi Bianille, että jos hän ottaisi hiukan siitä, hän saattaisi nähdä kaiken. Yrttien lisäksi hän antoi myös kaavoja sisältävän kirjan. Kun Chang oli antanut nämä, hän katosi silmänräpäyksessä. Bian Que maisteli hiukan yrttejä ja huomasi näkevänsä lähellä olevan seinän läpi. Tällaisella kyvyllä hän saattoi tehdä oikean diagnoosin sairauksien syistä ja juurista. Historia havainnollistaa, että Chang Sangjun toi Bian Quelle lääkintätaidon, ja hänet valittiin hänen jalon luonteensa vuoksi.

Olemme erittäin onnekkaita syntyessämme tällä aikakaudella. Yli 2000 vuotta sitten, buddhalaisuuden perustaja, Buddha Sakyamuni ennusti, että Falun Paratiisin Kuninkaan saapuessa maailmaan, maailmasta tulee ihana johtuen Suuren Lain (Dafa) levittämisestä ja moraalin taso nousee jälleen.

Enlanniksi: http://www.clearharmony.net/articles/200709/41133.html
Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200802/20643.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a41133-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.