Liu Xiumei menehtyi 17 päivän vankeuden jälkeen

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Varmistaakseen ”turvalliset Olympialaiset”, poliisi kiihdytti Falun Gongin vainoa Zhuchengin kaupungissa, Shandongin maakunnassa. Jokainen lääni pakotetaan pitämään silmällä kaikkia vangittuja harjoittajia sekä niitä harjoittajia, jotka ovat pakkotyöleireillä. Virkamiesten on sen lisäksi laadittava raportti jokaisesta pidätetystä harjoittajasta päivittäin, myös kaikista niistä, joiden jäljiltä poliisi eksyi. Heinäkuun 9. 2008 lähtien, poliisi on vainonnut harjoittajia lakkaamatta. Kymmeniä on pidätetty
.

Heinäkuun 10. 2008, kehitysalueen poliisipäällikkö Ding Bofeng (mies) tunkeutui laittomasti yhdessä muiden poliisien kanssa Liu Xiumein asuntoon Guanzhuandian kylässä, lähellä Zhuchengia. Poliisi penkoi Xiumein kodin ja sulki hänet Zhuchengin pidätyskeskukseen.

Liun perhe matkusti Zhuchengin poliisilaitokselle saadakseen vastauksen tapahtuneesta. He saivat tietää, että Liun kohdalla kaikki oli hyvin ja että hänet vapautettaisiin muutaman päivän kuluttua. Mutta 27. heinäkuuta 2008, hänen miehensä sai tiedotteen, että Liu oli menehtynyt vankeudessa. Ruumis on hautauskappelissa Zhuchengissa. Kuolemantapauksen yksityiskohtia ei vielä ole selvitetty.

Zhucheng City Police Department Director Zhang Xingye (male): 86-13605368876 (Cell), 86-536-8783219 (Home), 86-536-6328899 (Office)
Zhucheng City Police Department CCP Director Zhao Yude (male): 86-13705361169 (Cell)
Zhucheng City Police Department Deputy Director Cui Yan (male): 86-13906363769 (Cell), 86-536-6565588 (Home)
Liang Zhenfa (male), Political Security Team Leader of Zhucheng City Police Department: 86-13705360691 (Cell), 86-536-6565750 (Home)
Mao Yulong (male), Political Security Team Deputy Leader of Zhucheng City Police Department: 86-13964689858 (Cell), 86-536-6328389 (Home)
Lu Min (male), agent of Political Security Team, Zhucheng City Police Department: 86-13606465572 (Cell), 86-536-6565756
Ding Bofeng (male), Developing Zone Police Station Director of Zhucheng City Police Department: 86-536-6328556, 86-13792669696 (Cell)
Zhucheng Detention Center Director Zhang Zengxian (male): 86-13863627168 (Cell), 86-536-6063578 (Home)
Zhucheng Detention Center CCP Director Dai Xuejun (male): 86-13963621676 (Cell), 86-536-6328509 (Home)
Zhucheng Detention Center Deputy Director Sun Guoji (male): 86-13806465695 (Cell), 86-536-6350088 (Home)
Zhucheng Detention Center Deputy Director Xi Canzhu (male): 86-13606476478 (Cell), 86-536-6328068 (Home)

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200808/20862.html
Englanniksi: http://www.clearwisdom.net/emh/articles/2008/8/1/99432.html
Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2008/7/30/183071.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.