Selvitys Xin Shurenin vainoamisesta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Xin Shuren asuu Tielingin kaupungissa, Liaoningin maakunnassa. Hän alkoi harjoittaa Falun Dafaa kesäkuussa 1998.

Lokakussa 1999 Xin meni Pekingiin vetoamaan, jolloin hänet pidätettiin vierailijoiden virastossa Fuyoun kadulla. Myöhemmin poliisi lähetti hänet takaisin Tielingiin, jossa hän oli vangittuna Tielingin pidätyskeskuksessa. Sun Lizhong ja muut alueen julkisesta turvallisuusvirastosta kiristivät Xinin perheeltä 3000 yuania (1) ja vapauttivat hänet.

Helmikuussa 2001 hän aikoi mennä Pekingiin vetoamaan uudelleen, mutta Yingzhou julkisen turvallisuuden alaosastosta vangitsi hänet ja vei hänet Tielingin pidätyskeskukseen. Seuraavat kolme vuotta hän oli vangittuna Tielingin, Liaoyangin ja Changtun Guan Shanzin pakkotyöleireillä.

Liaoyangin pakkotyöleirillä Xin ja kaksi muuta harjoittajaa, Zhou Shun ja Xu Zengchen, kieltäytyivät katsomasta videota, jossa paneteltiin Falun Gongia, joten vartijat lukitsivat heidät eristyshuoneeseen. Vartija Yang ja hänen alaisenaan olevat vangit kiduttivat heitä epäinhimillisesti. Heidät laitettiin käsiraudoilla kiinni seinällä olevaan rautarenkaaseen ja heidät päästettiin vessaan vain kaksi kertaa päivässä. Ruoaksi heille annettiin vain pieni pala maissileipää ja vähän vettä. Välillä heitä hakattiin tai paneteltiin.Yli kymmentä muuta harjoittajaa hakattiin ja kidutettiin siellä myös. Jouduttuaan olemaan lukitussa huoneessa pahoinpitelyn kohteena useita päiviä, heidät lähetettiin Guanshanzin pakkotyöleirille Changtuun.

Guanshanzin pakkotyöleiri oli vielä kauheampi. Koska Xin Shuren kieltäytyi olemasta yhteistyössä ja ”uudistumasta” (2), hänet työnnettiin tyhjään huoneeseen ja useat vangit hakkasivat hänet melkein kuoliaaksi hallintoviraston johtajan Song Tienin ja ryhmän johtajan Gao Qilongin käskystä. Vartijat polkivat hänen reisiään kunnes ne turposivat ja muuttuivat mustiksi. Sen jälkeen Xin ei voinut kävellä kunnolla pitkään aikaan. He pakottivat hänet myös lattialle ja sylkivät hänen suuhunsa.

Vartijat laittoivat kaksi vankia jokaiseen huoneeseen tarkkailemaan harjoittajia. Kylminä talvipäivinä he kaatoivat kylmää vettä jokaisen harjoittajan päälle ja käyttivät paperiviuhkaa saadakseen heidät tuntemaan olonsa vieläkin kylmemmäksi.

Kerran kun Xin ei antanut periksi aivopesussa, hänet lukittiin pieneen huoneeseen, missä virassa oleva toimihenkilö (nimi tuntematon) riisui hänet alasti ja laittoi käsiraudoilla kiinni seinässä oleviin metallirenkaisiin. Tämä tapahtui talvipakkasten aikana. Sen jälkeen vartija avasi oven ja antoi kylmän tuulen puhaltaa hänen päälleen seitsemän tunnin ajan. Kun hänet vapautettin pienestä huoneesta, Xin ei voinut liikuttaa käsiään eikä jalkojaan. Toisella kertaa hän meni syömälakkoon vastustaakseen vainoa. Song Tie käski erään rikollisen kaataa Xin maahan. Sen jälkeen he yrittivät lusikalla avata Xinin suun ja pakkosyöttää häntä oluella. Vankilan lääkäri Zhang Fan veti pakkosyötön aikana tarkoituksella kumiletkua ylös ja alas kiduttaakseen Xiniä. Kun Xin kieltäytyi hyväksymästä letkusyöttämistä, häntä lyötiin kasvoihin.

Tammikuussa 2004 Xin Shuren vapautettiin. Hän meni kotiin ja jatkoi Falun Gongin harjoittamista ja puhumista oikeuden puolesta. Poliisi lähetti henkilökuntaansa pitämään häntä silmällä. Hän oli kotona vain 19 päivää. Poliisi Zhang Jingbiao vei kaksi kunnan jäsentä ahdistelemaan Xinia hänen kotiinsa. He löysivät Falun Gongin kirjoja ja kysyivät mistä hän oli saanut ne. Xin kieltäytyi vastaamasta. Virkailija Zhang Jingbiao soitti silloin alueen julkiseen turvallisuusvirastoon. Virkailijat Sun Lizhong ja Yang Dongsheng saapuivat muiden virkailijoiden (nimet tuntemattomat) kanssa Xin Shurenin kotiin. He veivät hänet alueen julkiseen turvallisuusvirastoon.

Xin kieltäytyi yhteistyöstä poliisin kanssa. Hänet vietiin Tielingin kaupungin pidätyskeskukseen, jossa hän oli pidätettynä kuukauden. Hän vastusti vainoa menemällä syömälakkoon. Vankilan lääkäri Qian Dapeng löi häntä kasvoihin ja käski neljä vankia pakkosyöttämään häntä. Xin vietiin uudelleen Tielingin pakkotyöleirille jossa hän oli vangittuna kolme vuotta.

Tielingin työleirillä vartija Wang Guijun hakkasi häntä julmasti koska hän kieltäytyi pukeutumasta vankilan vaatteisiin. Wang antoi sähköpampulla sähköiskuja Xinille ja käski vangin Zhou Jianhuan ja muiden vankien hakata väkivaltaisesti myös harjoittaja Xin Shurenia, Li Jinshengia ja Liu Qingyua. Huhtikuussa 2005 kansallisen turvallisuusryhmän johtaja Miao Zhaobao pakotti neljä harjoittajaa tekemään raskasta työtä. Xin Shuren ja muut menivät syömälakkoon vastustaakseen päättäväisesti vainoamista. Vartijat hakkasivat Jin Liguoa, Han Shitä ja Li Shimiania. Työn jälkeen illalla he kutsuivat Xinin ja kolme muuta harjoittajaa virastoonsa ja hakkasivat heitä siellä. Verta vuoti heidän kasvoistaan ja nenästään. Seuraavana aamuna Li Shimiania ja kahta muuta harjoittajaa hakattiin taas kunnes heidän kasvonsa ja nenänsä vuotivat verta ja heidän jalkansa olivat vahingoittuneet.

Oltuaan ryhmässä nro 1, Xin Shuren ja muut harjoittajat kieltäytyivät pitämästä vankilan pukuja ja menivät syömälakkoon vastustaakseen vainoa. Miao Zhanpun johdolla yli kymmenen vankia hakkasi Xiniä ja kolmea muuta harjoittajaa. Miao yllytti näitä huonoja ihmisiä sanoen: ”Jos he eivät syö, pojat, ette tekään syö” saadakseen vangit vihaamaan Falun Gongin-harjoittajia ja kiduttamaan heitä julmasti. Siihen aikaan Du Dalinia hakattiin pahimmin. Hänestä oli tullut melkein sokea ja kuuro. Liu Wenbanin kasvot ja selkä olivat loukkaantuneet. Vartijat ja vangit laittoivat heidän kätensä käsirautoihin selän taakse ja käyttivät sähköpamppuja lyöden heitä eripuolille kehoa mm. suuhun ja hampaisiin. Heidän ranteensa olivat käsiraudoissa ja vuotivat verta. Wang Dongliang raahattiin ovelle ja riisuttiin alastomaksi. He käyttivät sähköpamppuja ja nyrkkejään hakaten häntä julmasti. Häneltä meni kylkiluita poikki.

Xin oli vangittuna kuusi vuotta sen vuoksi, että hän harjoitti Falun Gongia. Hänelle aiheutettiin fyysistä ja psyykkistä vahinkoa. Hänen perhettään vahingoitettiin myös pahasti.

Kommentti

1.Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaa kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa

2."Takuulausunto": Lausunto, jossa harjoittaja myöntää katuvansa harjoittaneensa Falun Gongia, lupaa olla harjoittamatta sitä jatkossa, lupaa olla vetoamatta Falun Gongin puolesta Pekingissä, ja lupaa olla koskaan pitämättä mitään yhteyttä Falun Gongin harjoittajiin.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a43410-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.