Kolme iäkästä harjoittajaa kuoli vainon seurauksena Jiningissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Cui Zonggui, 74-vuotias mies, oli ollut töissä Liangshanin fosforiväkilannoitetehtaassa. Hän alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1995, mikä oli hänelle hyväksi sekä henkisesti että fyysisesti. Cui meni heinäkuussa 1999 Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta. Hänet vangittiin ja häneltä kiristettiin rahaa Liangshanin piirikunnan poliisiasemalla. Cui pidätettiin myös myöhemmin kun hän levitti lehtisiä, joissa kerrottiin totuus Falun Gongista ja sen vainosta. Hän pakeni Beiguanin poliisiasemalta. Välttääkseen vangitsemista Cuin oli lähdettävä pakoon kodistaan, ja hän vietti päivänsä jatkuvassa pelossa. Cui kuoli keväällä 2006.

Liu Yuelan, 73-vuotias nainen, oli töissä Liangshanin piirikunnan tilintarkastusvirastossa. Hän alkoi harjoittaa Falun Gongia vuonna 1995, ja oli vapaaehtoinen asisstentti Liangshanin piirikunnan Falun Gong-keskuksessa. Liu meni monta kertaa Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta sen jälkeen kun vaino oli alkanut. Hänet vangittiin Pekingissä, ja häntä kidutettiin eri tavoin, esim. Kahlitsemalla käsirautoihin, pakkosyöttämällä julmasti ja tupakalla polttamalla. Myös paikallinen poliisi pidätti hänet monta kertaa. Nan’guanin poliisiaseman virkailijat pakottivat hänet polvistumaan yli kahdeksi tunniksi kädet sidottuna selän taakse. Hänen oli pakko lähteä kotoaan pois välttääkseen vangitsemisen, mutta poliisit Liangshanin piirikunnan poliisiasemalta vangitsivat hänet kuitenkin myöhemmin keväällä 2001. Liu oli pakkotyöleirillä yli vuoden. Kun hänet vapautettiin työleiriltä hänen hiuksensa irtosivat ja hän oli erittäin heikossa kunnossa. Piirikunnan hallinto ja 610-virasto (1) eivät maksaneet hänen palkkaansa, ja ahdistelivat ja uhkailivat häntä koko ajan kotona. Liu kuoli helmikuun 22. päivänä 2008.

Wang Xiezhang, viisissäkymmenissä oleva mies, oli Liangshanin piirikunnan ulkomaantalouden kauppakomitean varapuheenjohtaja. Hänellä oli korkea verenpaine ja sydäntauti, mutta nämä vaivat parantuivat sen jälkeen kun hän oli alkanut harjoittaa Falun Gongia. Wang meni Pekingiin joulukuussa 1999 vetoamaan Falun Gongin puolesta, ja hän oli vangittuna kuukauden Liangshanin piirikunnan pidätyskeskuksessa. Wang vangittiin toisen kerran lokakuussa 2002 ja lähetettiin pakkotyöleirille kahdeksi vuodeksi. Koska hänen ei annettu harjoittaa Falun Gongia, hänen sairautensa ilmestyivät uudelleen. Wang vapautettiin vankeudesta takuita vastaan sairauden hoitoa varten. Keväällä 2004 poliisit yrittivät viedä Wangin takaisin pakkotyöleirille, mutta hän pyörtyi yhtäkkiä, ja hänet vietiin Liangshanin piirikunnan sairaalaan. Wang vaipui koomaan ja kuoli talvella 2006.


Viite

“610-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a44760-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.