Tanska: Rauhallinen mielenosoitus Falun Gongin vainoa vastaan Kiinan suurlähetystöllä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Minghui.ca-verkkosivun raportin mukaan helmikuun 19. päivänä 2008, virkailijoita KKP:n poliittisesta ja oikeudellisesta komiteasta antoi salaisen käskyn nimeltään ”Ehdotus yhteiskunnallisen tasapainon ja turvallisuuden takaamiseksi olympialaisten aikana.” Käsky lähetettiin neljäänkymmenelle Falun Gongin asiaa käsittelevälle maakuntatason poliittiselle ja oikeudelliselle komitealle ja virastoille. Käsky sisälsi ohjeita puolueen virkailijoille, siinä käskettiin mm. tutkimaan ja ratkaisemaan ristiriitoja, parantamaan olympialaisiin tulevien ulkomaalaisten toimittajien käsittelyä ja parantamaan internetin ja matkapuhelimien tekstiviestien käsittelyä. Lisäksi siinä painotettiin erityisesti vartioimaan tarkasti ja iskemään ankarasti Falun Gongia vastaan. Epätäydellisen tilastotiedon mukaan viime vuoden lopusta lähtien maaliskuun 11. päivään 2008 mennessä oli tehty 1878 Falun Gongin harjoittajien laitonta pidätystä. Tämä oli tapahtunut yhteensä 29 maakunnassa, kaupungissa ja itsehallinnollisella alueella Mannerkiinassa.

Osoittaakseen mieltään KKP:n Falun Gongin vainoa vastaan tanskalaiset Falun Gongin harjoittajat pitivät mielenosoituksen Kiinan suurlähetystöllä Kööpenhaminassa, pyytäen Tanskan yhteiskuntaa auttamaan KKP:n ihmisoikeusrikkomuksien ja Falun Gongin vainon lopettamisessa

Harjoittajilla oli esillä englannin- ja kiinankielisiä banderolleja ja he jakoivat tiedotteita ohikulkijoille.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a43905-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.