Tanska: Suunniteltu gaalaesitys peruutettu, Kiinan suurlähetystön epäillään sekaantuneen asiaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Divine Performing Arts (DPA) –ryhmän ennalta sopimat esitykset Kööpenhaminalaissa Det Kongelige Theatre –teatterissa peruttiin äskettäin teatterin toimesta. DPA –ryhmän ”Shen Yun”-esityksen sijaan teatteriin kuitenkin järjestettiin kiinalaisen suurlähetystön sponsoroima mystinen konsertti, jota vain kutsuvieraat pääsevät katsomaan.

Muutamien viime kuukausien aikana suurkaupungeissa ympäri maailmaa on tehty valmisteluja DPA-kiertueen saapumiselle. Kiertueen oli määrä antaa kaksi esitystä myös Kööpenhaminassa, kaupungin hienoimmassa teatterissa Det Kongelige Theatressa.

DPA oli lyönyt lukkoon aikataulunsa Euroopassa, mutta joulukuun puolivälissä, kun DPA:n järjestäjät aikoivat kirjoittaa sopimuksen Det Kongelige Theatren hallinnollisen osaston kanssa, teatteri peruuttikin yllättäen DPA:n esiintymiset Kööpenhaminassa.

Hallinnollinen osasto pyysi asiaa kohteliaasti anteeksi, mutta ei antanut yksityiskohtaista selitystä äkilliseen peruutukseen. Teatterin hallinnollinen johtaja ei myöskään keskustellut perumisesta mitenkään ryhmän kanssa, vaikka ryhmä oli tätä tehnyt kuukausien ajan teatterin kanssa yhteistyötä. Kun teatterin hallinnolliselta osastolta kysyttiin oliko Kiinan kommunistinen puolue (KKP) puuttunut asiaan, osasto kielsi sen, mutta ei kuitenkaan tarjonnut perumiselle mitään selitystä.

Samaan aikaan perumisen kanssa Kiinan suurlähetystön järjestämä konsertti on astui kuvaan. Luotettavien tietojen mukaan Xie Hangsheng, Kiinan suurlähettiläs Tanskassa, kutsui henkilökohtaisesti tanskalaisia virkailijoita kaikilta tasoilta ja tanskalaisia kuuluisuuksia ottamaan osaa kiinalaiseen uuden vuoden konserttiin. Konsertti järjestettiin samassa teatterissa helmikuun toisena päivänä, mutta siitä ei löytynyt mitään tietoa mistään, mukaan lukien teatterin oma lipputoimisto.

Kiinan suurlähetystö on viime aikoina ympäri maailman yrittänyt häiritä DPA-ryhmän esityksiä. Helmikuun alussa Ruotsissa sattui toinen tapaus. Kiinan suurlähetystön virkailija soitti Linköpingin kaupungin ja Tukholman kaupunginvaltuutetuille käskien heitä peruuttamaan DPA-ryhmän esityksen Ruotsissa. Kiinan suurlähetystön painostava käytös sai kuitenkin ruotsalaiset viranomaiset raivoihinsa. Tukholman varapormestari, joka on vastuussa kulttuuriin liittyvistä asioista, sanoi että kiinalaiset diplomaatit menivät ”liian pitkälle” ja vaati että KKP pyytää anteeksi ja antaa selityksen käytöksestään. Mm. DN.se, TV-kanava SVT, radioasema SR, iltapäivälehti Expressen ja sanomalehti Corren raportoivat tapahtumasta tammikuun 26. päivänä.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.