Li Zhengling kidutettu sokeaksi Deyangin vankilassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Li Zhengling on 43 vuotta vanha ja asuu Gulinin piirikunnassa, Sichuanin maakunnassa. Hän päätti sotilasuransa Yanyuanin aseistetuissa poliisivoimissa 1983 ja sai työtä lääkealan yrityksessä. Myöhemmin hän menetti työpaikkansa ja avasi kemikaaliliikkeen. Li Zhengling tunnetaan ystävällisenä ja rehellisenä miehenä.

Lokakuun 26. päivän aamuna 1999 poliisit Xingminin alueen poliisiasemalta ja Taipingin kaupungin poliisiasemalta vangitsivat Li’n kun hän teki Falun Gong -harjoituksia Taipingin sillalla. Häntä pidettiin sen jälkeen vankina Xishuin piirikuntavankilassa.

Poliisit Xishuin piirikunnan poliisiosastolta, Taipingin kaupungin poliisiasemalta Gulinin piirikunnassa yrittivät kiristää 8000 yuania (1) Li’n perheeltään vapauttaakseen hänet, mutta Lin vaimolla ei ollut rahaa. Kolme päivää myöhemmin poliisit veivät Li Zhenglingin Tuchengin pikkukaupunkiin ja tuomitsivat hänet kolmen vuoden vankeuteen laista piittaamatta. Li oli vangittuna Qingzhenin pakkotyöleirillä, jolla häntä kohdeltiin kaltoin. Hänen rangaistustaan pidennettiin sen lisäksi kahdella kuukaudella.

Li Zhengling vapautettiin joulukuussa 2002. Hän alkoi tehdä työtä kivihiilifirmassa Taipingin kaupungissa. Joulukuun 28. päivänä 2004 kuusi poliisia Gulinin piirikunnan poliisioasastolta penkoi Li’n kodin ja vei hänet Gulinin piirikunnan pidätyskeskukseen.

Heinäkuussa 2005 pidätyskeskuksen virkamiehet ilmoittivat Li’n perheelle, että hänen terveydentilansa oli kriittinen. Tultuaan pidätyskeskuksewn perheenjäsenet näkivät, että Li’n koko keho oli turvonnut, ja että hänellä oli vammoja kasvoissa ja suussa. Li ei kyennyt virtsaamaan vaan hänellä oli katetri. Hän ei myöskään tunnistanut ihmisiä, mutta silti vankilan virkamiehet kertoivat perheelle, että koska hänen terveydentilansa oli kohentumassa, he eivät voineet vapauttaa häntä.

Elokuun 8. päivänä 2005 kommunistisen puolueen virkamiehet tuomitsivat Li’n viiden vuoden vankilarangaistukseen ja hänet lähetettiin Deyangin vankilaan Sichuanin maakunnassa.

Kun Li Zhenglingin perhe meni lokakuussa 2007 Deyangin vankilaan tervehtimään häntä, he näkivät että hänet oli turvoksissa pahoinpitelystä, hänen kehonsa oli riutunut ja hän oli sokea, eikä voinut pitää huolta itsestään. Kun Li’n perhe vaati hänen vapauttamistaan sairauden takia, vankilan vartija vastasi: ”Häntä ei ole ’muunnettu’ (2), joten häntä ei voi vapauttaa.”


Viitteet:

1. Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaa kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa.

2. "Uudistaa tai muuntaa" viittaavata aivopesuun ja kidutukseen, joiden pyrkimyksenä on saada harjoittaja luopumaan Falun Gongista.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a42664-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.