Sun Depo heikko, sairaalloisen laiha ja sekavassa tilassa kidutuksen johdosta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittaja Sun Depo on kotoisin Tuwanin kylästä, Shandongin maakunnasta. Hän on vangittuna Wangcunin pakkotyöleirillä. Sunia on pakkosyötetty, hakattu, roikotettu käsiraudoista ja kidutettu muilla tavoilla. Tällä hetkellä hän on hyvin heikko ja laiha. Hänen raajansa ovat usein tunnottomat, hänen silmiinsä sattuu, hänen reaktiokykynsä on hidas ja hän vaikuttaa olevan pökerryksissä.

Raaka pakkosyöttäminen

Joulukuun 26. päivänä 2006 tri Xu lääkintätoimistosta väänsi Sunin suun erityisellä välineellä niin auki kuin mahdollista ja aiheutti hänelle valtavaa tuskaa.

Joulukuun lopulla tri. Zhao sijoitti Sunin nenään ruokintaletkun, jonka jälkeen hän toistuvasti työnsi ja veti sitä väkivaltaisesti aiheuttaen Sunille runsasta verenvuotoa.

Tammikuun loppupuolella 2007 poliisit Liu Zonghao ja Bi Hongtao veivät Sunin pakkotyöleirin lääkintätoimistoon, kiinnittivät hänen kätensä käsiraudoilla tuolin taakse ja laittoivat hänen nenäänsä letkun. Poliisit talloivat jaloillaan käsirautojen päällä pitkän ajan, mikä sai jo heikentyneen Sunin pyörtymään tuskasta.

Vuoden 2007 helmikuun 12. päivästä 16. päivään Li Gongmin pakkosyötti Sunia joka päivä. Hänet kiinnitettiin käsiraudoilla tuoliin, ja käsirautojen tai hänen jalkojensa päälle tallottiin, minkä seurauksena
käsiraudat hankautuivat hänen ihostaan läpi. Hänen kätensä ja käsivartensa olivat tunnottomat ja hyvin kipeät.

Pahin aika oli vuoden 2007 maaliskuun 3. ja 4. päivän välillä. Poliisi Xu lääkintätoimistosta väänsi Sunin suun auki saksilla ja käytti suunavaajaa pitääkseen hänen suunsa auki pakkosyöttääkseen häntä.
Poliisi työnsi letkun Sunin kurkkuun niin väkivaltaisesti, että Sun tunsi valtavaa tuskaa ja oksensi verta. Kipu kesti kahden kuukauden ajan.

Hakkaaminen

Kesäkuun lopussa Luo Guangrong läimäytteli Sunia kädellään ja kengänpohjallaan. Hän myös paineli sormillaan Sunin rintakehää.

Heinäkuun 20. ja 22. päivän välillä Luo Guangrong, Li Gongmin, Zhang Reimin ja Liu Zonghao kiduttivat Sunia potkimalla, läimäyttelemässä, kiinnittämällä hänet käsiraudoilla sänkyyn ja teippaamalla hänen suunsa kiinni.

Elokuun 3. päivänä Liu Zonghao potki häntä ja Lu Guangrong läimäytteli ja kuristi häntä.

Elokuun 9. päivänä Li Gongming ja Liu Zonghao läimäyttelivät häntä kengänpohjalla, jonka seurauksena hänen kasvojensa vasen puoli turposi. Sunin kasvot kärsivät ihonalaisesta verenvuodosta ja hänen
silmäkuoppansa olivat mustelmilla.

Tällä hetkellä Sun on äärimmäisen heikko ja laiha. Jopa wc:ssä käyminen on hänelle vaikea ponnistus. Hänen raajansa ovat koko ajan tunnottomat. Hänen silmiinsä sattuu. Hän reagoi hitaasti ja näyttää
pökertyneeltä.

Sunin isä ja sisar vainottiin kuoliaiksi

Sunin isä, Sun Shubo, aloitti Falun Gongin harjoittamisen vuonna 1997. Hänen kotinsa ryöstettiin kerran vuoden 1999 jälkeen, koska hän meni Pekingiin vedotakseen Falun Gongin puolesta. Sen jälkeen poliisi
uhkaili häntä jatkuvasti. Tämä kokemus, sekä tieto siitä, että hänen poikansa oli vangittuna pakkotyöleirillä, aiheutti hänelle valtavan fyysisen ja psyykkisen trauman. Hän menehtyi huhtikuussa 2007 68-vuotiaana.

Sunin sisar, Sun Guifeng, aloitti harjoittamisen 1997. Hän oli aina hyvin terve ihminen. Lokakuussa 2004 hänen kotinsa ryöstettiin, koska hän kertoi ihmisille Falun Gongin vainosta. Häneltä vietiin tietokone ja muita arvotavaroita sekä kiristettiin useita tuhansia yuaneja (1). Marraskuussa Sun Guifeng pidätettiin ja vietiin Yanzhoun vankilaan kuukaudeksi. Vankeutensa aikana häntä hakattiin, minkä seurauksena hänen jalkansa loukkaantui, aiheuttaen hänelle vaikeuksia kävelemisessä. Joulukuussa Sun Guifeng vietiin Wangcunin pakkotyöleirin toiseen naisten leiriin. Hän kärsi jatkuvista kivuista ja menetti ruokahalunsa, ja oli lopulta niin heikko, että pakkotyöleirin työntekijät pelkäsivät hänen kuolevan, joten he vapauttivat hänet kuukauden kuluttua. Sun Guifeng kuoli toukokuussa 2005 vain 44-vuotiaana.


Viite:

1. Yuan on Kiinan rahayksikkö. 500 yuania vastaa kiinalaisen kaupunkityöläisen keskimääräistä kuukausipalkkaa.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.