Australia: SOS-kulkue Queenslandin Sunshine Coastilla KKP:n elinryöstöjä vastaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Elokuun 20. päivänä 2006 Falun Dafan harjoittajat Kaakkois-Queenlandin alueella järjestivät SOS-kulkueen levittääkseen tietoisuutta viime aikojen raporteista, joiden mukaan eläviltä mielipidevangeilta ryöstetään sisäelimiä Kiinan työleireillä ja sairaaloissa.

Brisbanesta ja Gold Coastilta olevat harjoittajat kulkivat pohjoiseen Sunshine Coastia pitkin tukeakseen paikallisia harjoittajia. Kulkue alkoi suosituilta sunnuntaipäivän markkinoilta ja jatkui lähes 10 kilometrin matkan merenrannan esikaupunkialueiden halki.

Vuodesta 1999 alkaen lukemattomia Falun Gongin harjoittajia - viattomia, tavallisia ihmisiä - on kidutettu ja vangittu laittomasti Kiinan työleireille, aivopesukeskuksiin ja vastaaviin laitoksiin, koska kommunistinen puolue on määritellyt heidät "luokkavihollisiksi". Kanadan entinen ulkoministeri David Kilgour ja ihmisoikeusjuristi David Matas julkaisivat heinäkuussa 2006 raportin, jonka mukaan heidän sisäelimiään on ryöstetty laajamittaisesti elinsiirtojen tarpeisiin. Ryöstöoperaatioissa kuolleiden ihmisten ruumiit on poltettu todisteiden tuhoamiseksi.

Kulkueeseen osallistuneet ihmiset kantoivat banderolleja ja pitivät yllään SOS-T-paitoja sekä jakoivat lehtisiä. Moniin paikkoihin pystytettiin vetoomustauluja ihmisten huomion herättämiseksi, jotta ohikulkijat voisivat ilmaista tukensa Australian hallitukselle lähetettävälle viestille: sen on tehtävä kaikkensa lopettaakseen nämä epäinhimilliset hirmuteot. Monet osoittivat olevansa asiasta kiinnostuneita ja hyvin järkyttyneitä.

Eräs ohitsemme ajanut herrasmies pysähtyi allekirjoittamaan vetoomuksen ja mainitsi, että hän oli tekemässä filmiä Kiinan elinryöstöistä, ja että hän aikoi saada sen tuotetuksi USA:ssa.

Myös paikallinen radioasema huomioi SOS-kulkueemme ja haastatteli paikallista harjoittajaa. Eräs suuri sanomalehti julkaisi niin ikään aiheesta artikkelin seuraavana päivänä.

Jos haluat lisätietoja Kiinan elinryöstöistä, vieraile osoitteessa http://investigation.go.saveinter.net/

Web-sivusto: http://eng.cipfg.org/

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a35180-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.