Falun Gong toi hyvää oloa Kolin messuille

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Marraskuun 4—6. päivänä Falun Gongin kultivointimenetelmää esiteltiin Hyvän Olon messuilla Kolilla, joka edustaa Itä-Suomen jylhää maisemaa. Messuilla oli myös mahdollisuus tutustua Falun Gongin kirjoihin ja materiaaliin.

Useat ihmiset olivat kiinnostuneita oppimaan Falun Gongia ja paikan päällä siihen olikin oiva mahdollisuus. Ilahtuneina liikkeitä kokeilleet kertoivat tuntemastaan hyvästä olosta.

Lapset olivat innostuneita lootuskukkien tekemisestä, ja he kertoivat keille kaikille he halusivat antaa kukan. Eräällä lapsella oli kiinalainen koulukaveri, jolle hän halusi kertoa Falun Gongista. Myös useat aikuiset opettelivat lootuskukkien tekemisen ja kertoivat ilahduttavansa ystäviään ja työtovereitaan.

Halukkailla oli mahdollisuus oppia harjoitukset paikan päällä Lapset olivat kiinnostuineita lootus-kukkien taittelemisesta
Falun Gongin harjoituksien "Heshi-asento" Kojulla kävivät allekirjoittivat ihmisoikeusadressin

Eräs ystävällinen nainen oli hankkinut materiaalia Falun Gongista ennen messuja ja kertoi, kuinka hän oli levittänyt tietoa Falun Gongista sukulaisilleen ja ystävilleen ulkomaille. Hän halusi jakaa tietoa myös asuinpaikkakunnallaan.

Monet tiesivät Kiinan kommunistisen puolueen julmasta väkivallasta, jota se on käyttänyt hiljentääkseen Falun Gongin harjoittajat. Puolue on käyttänyt lukuisia häikäilemättömiä ja julmia keinoja yrittäessään saada harjoittajia luopumaan uskostaan, kuten pakkosyöttämistä, polttorautoja, hakkaamista ja hermostoa vahingoittavia lääkeruiskeita. Nämä rikokset ovat kestäneet jo yli kuusi vuotta. Ihmiset tulivat antamaan tukensa ja kannustuksensa allekirjoittamalla adressin vainon pysäyttämiseksi. Ihmiset toivoivat sydämestään, että hallitukset todella puuttuisivat tähän julmuuteen.


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.