Suomi: Falun Gong mukana Hengen ja tiedon messuilla Helsingissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Helsingin harjoittajat esittelivät Falun Gongia Rajatiedon Yhteistyö ry:n järjestämillä Hengen ja Tiedon messuilla 15.-16. lokakuuta. Harjoiutusliikkeiden lisäksi messuvieraat saivat mahdollisuuden tutustua Falun Gongin kirjallisuuteen. Myös Kiinan hallituksen toteuttama vainokampanja oli näkyvästi esillä. Kuusi vuotta kestäneelle vainolle vaadittiin loppua suomen ulkoministeriön ihmisoikeusyksikköön lähetettävällä vetoomuksella.

Falun Gongin harjoitusliikkeet kiinnostivat messuvieraita

Kojulla saattoi allekirjoittaa nimensä ihmisoikeusvetoomukseen, sekä kokeilla paperisten lootuskukkien taittelua ja Falun Gongin harjoitusliikkeitä

Jo 24. kerran järjestetyillä Hengen ja Tiedon messuilla Falun Gongia esiteltiin seitsemättä kertaa. Ensimmäisen kerran ruotsalaiset harjoittajat saapuivat Hengen ja Tiedon messuille vuonna1998 ja vuotta myöhemmin Suomessa perustettiin Falun Gongin harjoitusryhmiä. Falun Gongin harjoitukseen ja kultivointiin opastava pääteos Zhuan Falun käännettiin suomenkielelle vuonna 2000 ja uudistettu käännös on työn alla. Tällä hetkellä säännöllisiä harjoitusryhmiä on neljällä paikkakunnalla.

Harjoitusliikkeitä, meditaatiota, elämänviisautta, moraalioppeja sekä perinteistä kiinalaista tiedettä sisältävä Falun Gong kiinnosti tänä vuonna useita ihmisiä. Yleensä Falun Gongia esitellään terveys- ja hyvinvointiaiheisilla messuilla ja tapahtumilla. Ensimmäisen kerran Falun Gongia opetettiin julkisesti 1992. Menetelmän opettaja Mestari Li Hongzhi on saanut lukuisia palkintoja ja tunnustuksia harjoituksen terveyttä edistävistä vaikutuksista. Aasian terveysmessuilla 1993 Mestari Li Hongzhi palkittiin nimikkeellä ”Suosituin Qigong-mestari” ja vuoteen 1999 mennessä menetelmää harjoitti lähes 100 miljoonaa ihmistä. Kaikkia Falun Gongin suuri suosio ei miellyttänyt ja silloinen kommunistipuolueen diktaattori Jiang Zemin kielsi henkilökohtaisessa kateudessa ja vainoharhaisuudessaan Falun Gongin harjoittamisen ja käynnisti laajamittaisen vaino- ja propagandakampanjan menetelmän tukahduttamiseksi. Siitä lähtien henkisyyden harjoittamisesta tuli Kiinassa laitonta ja tuhansia ihmisiä on menettänyt henkensä vakaumuksensa vuoksi.

Länsimaissa Falun Gongin suosio kaikesta huolimatta kasvaa. Tällä hetkellä sitä harjoitetaan yli 80 maassa ja Zhuan Falun kirja on käännetty yli 30 kielelle. Tieto Falun Gongista ja Kiinan kommunistipuolueen vainosta leviää nopeasti ja on vain ajan kysymys milloin vaino loppuu ja Falun Gong pääsee taas kukoistamaan kotimaassaan.

Tapahtumasta voi lukea myös kiinan- ja englanninkielillä allaolevista osoitteista.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a29551-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.