Afrikka: Kiinalainen puolueenjohtaja Gansun maakunnasta pakotetaan jäämään Afrikkaan oikeudenkäsittelyyn Falun Gongin harjoittajien häntä vastaan jätetyn haasteen vuoksi

Falun Gongin harjoittajat jättivät Su Rongille, puolueenjohtaja Gansun maakunnasta, haasteen hänen vierailunsa aikana Sambiassa marraskuun 4. päivä 2004. Tämä on toinen korkeassa asemassa oleva kiinalainen virkamies, joka on haastettu oikeuteen Afrikassa. Ensimmäinen oli entinen koulutusministeri Chen Zhili, joka haastettiin oikeuteen Tansaniassa. Sen lisäksi hän oli ensimmäinen virkamies, joka pakotettiin jäämään maahan haasteen jälkeen odottamaan oikeudenkäyntiä.

Kiinan Radioyhdistyksen lähetysten mukaan marraskuun 10. päivä 2004, julkinen kiinalainen delegaatio on nyt vierailulla Afrikassa. Yksi valtuutetuista on puolueenjohtaja Su Rong, Gansun maakunnasta. Falun Gongin harjoittajat ovat nyt haastaneet hänet oikeuteen paikalliseen tuomioistuimeen ja estäneet häntä lähtemästä maasta. Tämä on ensimmäinen kerta kun Falun Gongin harjoittajat haastavat kiinalaisen virkamiehen oikeuteen seurauksella, että syytettyä ehkäistään tällä tavalla ja varmistetaan hänen tulonsa oikeuden eteen.

Raportti mainitsi myös, että puheenjohtaja Wu Bangguo Kansankongressista johti tätä delegaatiota. Heidän matkareittinsä alkoi vierailulla Keniaan lokakuun 29. päivä, sitten Zimbabween, Sambiaan ja Nigeriaan. He tulivat Sambiaan marraskuun 4. päivä aikoen jäädä sinne kahdeksi päiväksi. Tuomioistuin jätti kuitenkin Su Rongille haasteen ensimmäisen vierailupäivän aikana, jossa häntä pyydettiin tulemaan oikeuden eteen samalla viikolla. Delegaatio lähti sitten Sambiasta jättäen Su Rongin sinne, jotta hänet voitaisiin viedä oikeuden eteen.

Raportti mainitsi, että Su Rong on toinen kiinalainen puoluevirkailija, joka haastetaan oikeuteen Afrikassa. Aikaisemmin Falun Gongin harjoittajat haastoivat oikeuteen Tansaniassa vierailulla olleen entisen koulutusministeri Chen Zhilin hänen osallisuudestaan suoraan Falun Gongin harjoittajien vainoon.

Paikallinen tuomioistuin antoi Su Rongille päivämäärän jolloin hänen olisi tultava oikeuteen, mutta Su ei tullut tuomioistuimen eteen. Raporttien mukaan Su lähti pois Taj Pomodzi -Hotellista Lusakan pääkaupungista, mutta ei ole tietoa siitä, että hän olisi lähtenyt pois maasta.

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.