Itävalta: Harjoittajat nostavat oikeusjutun Jiangin apuria Jia Qingliniä vastaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Elokuun 30. päivänä 2004 Itävallan Falun Dafa –yhdistys, kansainvälinen ihmisoikeusyhdistys sekä ihmisoikeusryhmä ”uhattujen ihmisten järjestö” nostivat oikeusjutun Jia Qinliniä vastaan kidutuksen rikoksista Wienin syyttäjäntoimistossa.

Jia Qingling, joka on tällä hetkellä poliittisen konsultoinnin kymmenes puheenjohtaja, oli Pekingin kaupunginhallituksen pääsihteeri vuodesta 1999 vuoteen 2002. Hän otti käyttöön häijyjä keinoja yllyttääkseen Falun Gongin vainoa. Hänen virkakautensa aikana Falun Gongin harjoittajiin kohdistunut vaino oli julmin ja järjettömin. 27 Dafa-harjoittajaa, esimerkiksi Pekingin teollisuus- ja kaupanalan yliopiston opettaja Zha Xin, vainottiin kuoliaaksi tällä aikavälillä. Hallituksen lavastama itsemurhapolttotapaus sattui myös näihin aikoihin Tian’anmenin aukiolla.

Heti kun Itävallan Falun Gongin harjoittajat saivat tietää Jia Qinglinin tulosta Itävaltaan, he aloittivat oikeusjutun valmistelemisen ja samaan aikaan käyttivät kaikki mahdolliset keinot paljastamaan Jian rikokset Itävallan poliittisille piireille antamalla haastatteluja, soittamalla ihmisille ja lähettämällä kirjeitä.

Jia Qinglin saapui Itävaltaan 31. elokuuta. Sää on yleensä tähän aikaan Itävallassa hyvä, mutta tänä päivänä lämpötila laski alas, tummat pilvet peittivät taivaan ja alkoi sataa heti aamusta. Jian vierailun ensimmäisenä päivänä Falun Gongin harjoittajat järjestivät informaatiopäivän, jossa heillä oli esillä banderolleja ”Jian Qinglin oikeudessa kidutuksesta ja vainoamisesta” ja ”Tuokaa Jiang Zemin oikeuden eteen.” Kiinalaisten seurue ajoi harjoittajien paikan ohitse ja näki banderollit.

Turistit ympäri maailman näkivät esittelytaulut, harjoitusesittelyt ja he saivat tietää totuuden Falun Gongista. Monet kiinalaiset turistit halusivat lisämateriaalia. Nähtyään Shenyangista olevan harjoittaja Gao Rongrongin palaneet kasvot informaatiotaulussa, eräs turisti kysyi, "tapahtuuko tämä todella Kiinassa nyt?" Kuultuaan selityksen hän osoitti sympatiansa Falun Gongin harjoittajien kärsimyksille ja kiukkunsa Falun Gongin vainolle. Harjoittajat selittivät tosiasiat ja lähettivät oikeamielisiä ajatuksia koko päivän ajan. Iltapäivällä auringonpaiste ja sininen taivas tulivat takaisin.

Illalla Jia saapui Itävallan pääministerin toimistoon Wienissä. Falun Gongin harjoittajat olivat vastassa banderolleineen. Banderollit olivat korkealla jotta Itävallan virkamiehet sekä Kiinan delegaatio eivät voisi olla huomaamatta niitä. Jotkut kiinalaiset virkamiehet pyysivät Itävallan poliisia laskemaan banderolleja alemmaksi. Poliisit kieltäytyivät kohtuuttomasta pyynnöstä sanoen, että banderollin korkeudella ei ole rajaa.


* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a21797-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.