Muistoja Opettajan Fa:n opetuksesta Changchunissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafa esiteltiin yleisölle ensimmäisen kerran toukokuussa 1992 Changchunin kaupungissa, Jilinin maakunnassa. Maailmankaikkeuden periaatteet olivat tulleet ihmismaailmaan ja auttoivat ihmisiä tulemaan Falun Dafa -harjoittajiksi. Muistellen aikoja kun Opettaja opetti Fa'ta ja harjoituksia Changchunissa, ne olivat onnellisimmat päivät elämässäni. Opettaja sanoi,

"Olen sitä mieltä, että heidän, joilla on ollut mahdollisuus henkilökohtaisesti kuunnella minun levittävän kultivointimenetelmää ja puhuvan Fa'sta, sanon heidän olevan todella...Tulet tulevaisuudessa tietämään, tulet tuntemaan, että tämä ajanjakso on hyvin onnekas." (Zhuan Falun)

Haluaisin jakaa kokemuksiani kaikkien kanssa

Olin etsinyt Opettajaa kaikkialta ja täällä Opettaja oli, kotikaupungissani

Tapasin Opettajan 1992 vuoden kultaisen syksyn kaudella, ja siitä lähtien olen tuntenut, että olen astunut polulle joka johtaa kotiin.

Elämänkokemukseni oli tehnyt minut väsyneeksi sekä henkisesti, että fyysisesti. Tunsin olevani liian epätoivoinen jatkamaan elämää. Paetakseni koettelemuksia, päätin kultivoida ja menin usein temppeleihin lainaamaan Buddhalaisia kirjoja luettavaksi. Tullakseni terveeksi ja hyvään kuntoon, osallistuin kaikenlaisille Qigong-luennoille. Siihen aikaan ajattelin, että minun täytyy löytää tunnettu opettaja opettamaan minulle kuinka harjoittaa, ja näin ollen aloitin elämäni mittaisen, kuuluisien opettajien etsimisen. Seuraavina muutamina vuosina, menin Putuon temppeliin, Shaolin temppeliin, Baima temppeliin, Lingyin temppeliin ja Famen temppeliin jne. Menin jopa Emei vuorelle, Leshan vuorelle ja Qingcheng vuorille. En kuitenkaan löytänyt opettajaa.

Syksyllä 1992, naapurini opetti minulle Falun Gong-harjoituksia ja sanoi, "Opettaja jota etsit, saattaa olla Opettaja Li. Kun hän tulee takaisin Changchuniin, menemme tapaamaan häntä."
Eräänä päivänä menimme Opettajan kotiin. Useita ihmisiä oli siellä ja niin oli myös Opettaja. Tunsin Opettajan välittömästi. Painoin käteni yhteen osoittaakseni aitoa kunnioitusta. Tervehdin Opettajaa ja ajattelin, "Opettaja, vihdoin olen löytänyt sinut." Kyyneleet olivat silmissäni. Opettaja hymyili ja kätteli minua. Olin hyvin innostunut ja tunteellinen, kuin lapsi joka oli löytänyt kotinsa. Nuo jotka olivat tulleet kanssani, kertoivat Opettajalle tilanteeni ja Opettaja oli hyvin iloinen. Pyysin päästä Opettajan mukaan Pekingiin osallistumaan Fa-luennoille. Opettaja ehdotti, että voisin odottaa kunnes hän pitäisi luentoja Changchunissa

Kun opettaja jutteli muille, katselin ympärille hänen huoneistoonsa. Se oli kahden huoneen huoneisto. Sisempi huone oli vain niin suuri, että parisänky mahtui sinne. Olimme ulommassa huoneessa, joka oli suurempi ja siellä oli pitkä sohva, pöytä ja kaksi jakkaraa. Siihen aikaan, aina kun Opettaja oli kotona, hänen huoneisto oli täynnä ihmisiä. Siellä oli muutamia maalauksia Buddhista, jotka Opettaja oli itse maalannut. Kaikki Buddhat istuivat lootus-terälehtikerroksien päällä

Siellä oli myös savesta tehty Buddhapatsas, jonka Opettaja oli tehnyt. Aikaisemmissa Opettajan luentonauhoituksissa näytettiin se Buddhapatsas Opettajan kotoa.

Useina vuosina menin kaikkialle junalla, veneellä ja lentokoneella etsimään mestaria. En koskaan ajatellut, että löytäisin Opettajan sinä päivänä, vain kävellen tapaamaan häntä. Asuin vain yhden bussipysäkin päässä Opettajan kotoa. Opettaja sanoi,

"kultivoinnin harjoittajien yhteisössä on monia ihmisiä, jotka ovat aina yrittäneet harjoittaa korkeita tasoja kohti. He ovat etsineet Fa'ta kaikkialta ja tuhlanneet paljon rahaa. He ovat matkustaneet joka paikkaan ja yrittäneet löytää tunnetun mestarin, mutta eivät ole löytäneet ketään. Se että he ovat tunnettuja, ei tarkoita välttämättä, että nämä mestarit todella ymmärtävät asioita hyvin. Lopulta nämä ihmiset ovat matkustaneet sinne ja tänne ja tuhlanneet rahaa ja väsyttäneet itsensä loppuun saamatta mitään. Sellaisen hyvän kultivointimenetelmän olemme antaneet sinulle tänään. Olen antanut sen sinulle ja tuonut sen ovesi eteen."(Zhuan Falun)

Sinä päivänä tunsin aivan kuin olisin uneksinut, että olisin todella tavannut Opettajan. Juuri silloin vannoin, että seuraisin Opettajaa ja harjoittaisin kaiken matkaa, kunnes saavuttaisin täydellistymisen ja palaisin takaisin kotiini.

Osallistuminen Opettajan luennoille ja liikesarjaopetuksiin

Opettaja tuli takaisin Changchuniin heinäkuussa 1993 ja piti viidennen Fa-luento ja liikesarjojen opetuskurssin maakuntakomission juhlasalissa. Paljon ihmisiä osallistui luennoille. Pian sen jälkeen Opettaja piti kuudennen luennon Jilinin yliopistossa. Toukokuussa 1994, Opettaja piti seitsemännen ja kahdeksannen luentojakson Jilinin yliopistossa. Osallistuin kaikkiin näihin neljään luentoon. Myöhemmin menin toiselle luennolle Harbinin kaupunkiin, Heilongjiangin maakuntaan. Paikassa jossa oli yli tuhat ihmistä, oli täysin hiljaista. Kun Opettaja opetti Fa'ta, hän pyysi kaikkia henkilökunnan jäseniä keskeyttämään työnsä ja keskittymään Fa-luentojen kuuntelemiseen.

Kaikille viidellekymmenelle luennolle joille menin, Opettaja oli aina paikalla ennen luentojen alkamista ja seisoi korokkeen vierellä katselemassa oppilaiden saliin tuloa. Käytin tilaisuutta hyväksi kysyen Opettajalta luvan saadakseni ottaa valokuvan hänestä perheeni kanssa. Kuvassa voi nähdä Opettajan pitävän pientä paperipalasta jossa on muutama lause joita kukaan muu ei ymmärtäisi. Se oli kaikki mitä Opettaja käytti opettaessaan Fa'ta. Opettajalla ei ollut käsikirjoitusta, eikä suunnitelmaa. Hän puhui sydämestään. Aina kun istuin salissa, jota voisi kuvailla "Buddhan valo säteilee kaikkialle ja korjaa kaikki epänormaalit tilat", istuin jalat lootusasennossa ja kädet yhdessä. Katsoin Opettajan hohtavaa kuvaa ja kuuntelin hänen ääntänsä selittämässä maailmankaikkeuden periaatteista ja kertomassa meille maailmankaikkeuden ominaisuudesta. Totuus, Laupeus, Kärsivällisyys on Buddha Fa ja elämän todellinen tarkoitus on palata takaisin todelliseen minään. Hän pyysi meitä olemaan epäitsekkäitä ja ajattelemaan muita ensin.

Kuudennessa Fa-opetus- ja harjoitusluentotilaisuudessa, Opettaja opetti Fa'ta hiukan korkeammalla tasolla. Puhuessaan taivaallisesta silmästä, Opettaja mainitsi kysymyksen toisista ulottuvuuksista. Toisissa ulottuvuuksissa jotka ovat olemassa samaan aikaan ja samassa paikassa kuin tämä ulottuvuus, kaikella on oma olemassaolo muotonsa. Opettaja näki, ettemme ymmärtäneet mitä hän sanoi, joten hän otti kupin pöydältä ja laittoi sen oikeaan käteensä. Hän pyysi kaikkia katsomaan tarkkaavaisesti, oli heidän taivaallinen silmä auki tai ei. Opettaja nosti vasemman käden peukalollaan ja etusormellaan hitaasti toisen pienen kupin alkuperäisestä kupista. Pieni kuppi näytti juuri samanlaiselta kuin alkuperäinen, mutta oli ¼ sen koosta. Opettaja kysyi, "näkivätkö kaikki sen selvästi" kaikki vastasivat innostuneesti, "Kyllä näimme". Kun opettaja laittoi hitaasti pienen kupin takaisin alkuperäiseen kuppiin, näimme selvästi pienenen kupin yhdistyvän alkuperäiseen kuppiin. Opettaja antoi meidän nähdä jotain joka todella oli olemassa toisessa ulottuvuudessa, jota ei voi selittää tieteellisin menetelmin. Näin ollen Opettaja sanoi, "Ihmiset kysyvät kuinka suuri maailmankaikkeus on. Kerron teille kaikille, että tällä maailmankaikkeudella on rajansa. Tathagatan tasollakin se nähdään rajattomana ja äärettömän suurena. Ihmisruumiin sisäpuoli on kuitenkin yhtä suuri kuin tämä maailmankaikkeus molekyyleistä mikrohiukkasiin asti. Se voi kuulostaa hyvin mystiseltä. Kun ihminen tai elämä syntyy, hänen elämänsä erikoiset ainekset ja hänen alkuperäinen luonteensa ovat jo muodostuneet äärimmäisellä mikroskooppisella tasolla. Se mitä nykyaikainen tieteemme tutkii, on sen vuoksi hyvin paljon jäljessä ja verrattuna elämään planeetoilla koko maailmankaikkeudessa, joilla on korkeampaa älykkyyttä, tieteen ja tekniikan taso ihmiskunnassamme on hyvin alhainen. Me emme voi edes tehdä läpimurtoa toisiin ulottuvuuksiin, jotka ovat olemassa samanaikaisesti samassa paikassa. Mutta lentävät lautaset voivat matkustaa suoraan toisiin ulottuvuuksiin. Tämä ajan- ja tilankäsite on aivan erilainen. Siksi ne voivat tulla ja mennä miten haluavat ja vauhdilla, joka on niin nopea, että ihmisen mielen on vaikea hyväksyä sitä." (Zhuan Falun)


Opettaja poisti kiintymykseni

Opettaja sanoi,

Sanon sinulle: Tämän kirjan sisältö on kokoonpano Fa'sta, josta olen puhunut useilla kursseilla. Olen opettanut kaiken ja olen sanonut jokaisen lauseen. Jokainen sana on otettu nauhoituksista ja kirjoitettu sana sanalta. Opetuslapseni ja harjoittajat auttoivat minua kirjoittamaan sen nauhoituksista. Tarkastin ja korjasin ne sitten kerta toisensa jälkeen. Kaikki on minun Fa'tani ja mitä olen opettanut, on vain tämä Fa. (Zhuan Falun)

Olin onnekas saadessani olla osa ryhmää joka kirjoitti puhtaaksi Opettajan Luentoja. Seitsemännen jakson luennoilla, opettaja opetti todella korkeantason Fa'ta. Jakson loputtua, Opettaja antoi meidän kirjoittaa puhtaaksi nauhoituksista jaksolla opettamansa Fa'n. Vaatimukset olivat todella tiukat; meidän täytyi kirjoittaa jokainen sana tarkalleen niin kuin se oli nauhoituksissa ja todella lyhyessä ajassa. Olin todella innostunut kun sain nauhan. Tunsin, että Opettaja luotti minuun. Ajattelin myös, että se ei olisi vaikea tehtävä; kopioida vain jotain puhtaaksi, todella helppoa ja yksinkertaista. Tästä syystä riemu ilmaantui. Opettaja sanoi,

"Toisissa asioissa sekä kultivointiprosessin aikana, pitäisi olla varma ettei kehitä riemun kiintymystä - demonit voivat helposti käyttää hyväkseen tätä mielenlaatua." (Zhuan Falun)

Kopioidessani sanoja nauhoituksesta, minulla oli vaikeuksia suorittaa se mitä halusin. Muistini oli huono ja kirjoitusnopeuteni hidas. Melkein jokaisessa lauseessa minun oli pysäytettävä kasettinauhuri yksi tai kaksi kertaa. Jatkoin pysäyttämistä ja kelaamista. Tunsin edistyväni liian hitaasti ja aloin tuskastua. Samaan aikaan pelon kiintymys ilmaantui. Pelkäsin, että jäisin jälkeen, ja että kuinka kanssaharjoittajat katsoisivat minua jos en saisi suoritettua työtä ajoissa. Sitten kasettinauhuri lakkasi toimimasta ja minun täytyi hankkia uusi. Lopulta olin paljon jäljessä ja tarvitsin apua muilta harjoittajilta. Olin viimeinen joka sai työn valmiiksi. Siihen aikaan tiesin, että opettaja aikoi kääntää luennot kirjaksi josta voisimme opiskella Fa'ta. Emme tienneet, että tämä arvokas kirja olisi nimeltään Zhuan Falun.

Syyskuussa 1994, Opettaja piti pienen konferenssin ja vastasi harjoittajien kysymyksiin kultivointi asioista. Paljon kysymyksiä esitettiin ja Opettaja vastasi jokaiseen niistä yksityiskohtaisesti. Kun konferenssi loppui, lounas aika oli ohi. Pyysimme Opettajaa lounaalle kanssamme. Kiintymykseni ilmaantui jälleen. Kiirehdin kotiin noutamaan kameraani ja laitoin sisään uuden filmin. Aloin ottamaan kuvia Opettajasta, tietäessäni että Opettaja lähtisi pian maasta levittämään Fa'ta ja opettamaan liikkeitä ulkomaille. Tulisi olemaan vähemmän mahdollisuuksia Opettajan tapaamiseen ja halusin saada kuvia ajastamme hänen kanssaan. Olin kiireinen ottaessani kuvia siellä täällä. Otin kuvan jokaisesta henkilöstä Opettajan kanssa. Ajattelin, että se ei vieläkään ollut riittävästi ja jatkoin kuvien ottamista. Mieheni, joka istui Opettajan vierellä, antoi minulle merkkejä, yrittäen saada minua lopettamaan. Ajattelin, että olisi sopivaa koska Opettaja ei sanonut mitään ja vain hymyili minulle. En huomioinut mieheni merkkejä ja otin koko filmin täyteen kuvia. Heti aterian jälkeen vein filmin kehitettäväksi. Seuraavana päivänä katsoin valokuvia ja huomasin, että jotain odottamatonta oli tapahtunut. Kaikki valokuvat olivat mustia ilman kuvaa. Valastuin välittömästi, että Opettaja auttoi minua pääsemään eroon kiintymyksistäni antamalla minulle suoran vihjeen. Osoittaessaan hänen Buddhan suunnatonta armoa, en voinut sanoin kuvailla arvostustani ja kunnioitustani Opettajaa kohtaan. Vieläkin, joka kerta kun huomaan että minulla on kiintymyksiä, näen Opettajan hymyilevät kasvot ja tavan, miten hän katsoi minua. Tunnen itseni todella nolostuneeksi siitä, etten täytä Opettajan odotuksia ja yritän sitten todella lujasti päästä eroon kiintymyksistä.

Opettajan myötätuntoisen huolen alla, voin olla siellä missä olen tänään. Tunnen syvästi, että niin kauan kuin vakaasti uskomme Opettajaan ja Fa'han, otamme Fa'n opettajana, katsomme sisäänpäin, hävitämme kiintymykset ilman että liikutumme, seuraamme Opettajan Fa?ta, emme mene äärimmäisyyksiin ja teemme parhaamme pelastaaksemme tuntevia olentoja, täytämme vaatimukset tulla kutsutuksi Dafa-harjoittajiksi.

Pyydämme Opettajaa olemaan huoleti. Harjoittajat Changchunista ottavat Fa-oikaisu harjoittajien vastuut ja pidämme huolen siitä, että teemme ne kolme asiaa hyvin. Pysymme Fa-oikaisun etenemisen mukana, emmekä tuota pettymystä Opettajan myötätuntoiselle pelastukselle.

Opettaja, harjoittajat kotikaupungista kaipaavat sinua! Toivotamme Opettajalle hyvää syntymäpäivää.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a19917-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.