Falun Dafan harjoittajilla aktiviteetti Helsingin Kampissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Suomen harjoittajia oli jo vakiintuneeseen viikottaiseen tapaan lauantaina 9.1.2021 Helsingin Kampissa jakamassa ihmisille tietoa Falun Dafasta ja siihen kohdistuvasta, edelleen jatkuvasta vainosta Kiinassa.

 
Harjoitusliikkeiden esittelyä

Sinä päivänä oli kuusi astetta pakkasta, mutta jalankulkijoita liikkui silti esittelypaikan ohi tasaisena virtana. Moni pysähtyi tervehtimään harjoittajia, ja oli niitä, jotka jo tiesivät totuuden vainosta ja tukeakseen harjoittajien monen vuoden pyrkimyksiä vainon lopettamiseksi tulivat suoraan allekirjoittamaan vetoomuksen.

 
Ihmiset tukevat harjoittajien pyrkimyksiä ja allekirjoittavat vetoomuksen vainon loppumiseksi.

 
Ihmiset saavat tietoa Falun Gongista ja siihen kohdistuvasta vainosta Kiinassa.

Lääkäri Tapani Vuola tuli myymälästä. Hän tervehti harjoittajia ja kysyi: "Tiesittekö, että Peking ja Helsinki ovat ystävyyskaupunkeja. Teidän pitäisi mennä kertomaan Helsingin päättäjille, että Pekingissä on tehty ihmisoikeuksien vastaisia asioita. Ei pitäisi olla mitään ystävyyskaupunkisuhdetta. Teidän pitäisi puhua Suomen parlamentaarikoille.” Harjoittaja vastasi: ”Olemme jatkuvasti olleet yhteydessä ministeriöihin ja vallanpitäjiin ja kertoneet heille totuuden.” Vuola sanoi harjoittajalle: ”Kiina on diktatuuri, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia. Se pistää uiguurit vankileireille. Se ei kunnioita uskonnollisia oikeuksia. Se vainoaa Falun Gongia ja tutkitusti ryöstää ihmisten elimiä. Lisäksi Kiina teloittaa eniten vankeja maailmassa. Se on suuri häpeä!"

Vuola allekirjoitti vetoomuksen elinryöstöjen lopettamiseksi ja sanoi myös allekirjoittavansa vetoomuksen KKP:n lakkauttamiseksi. Hän halusi laittaa valokuvan itsestään harjoittajien kanssa sosiaaliseen mediaan ja ilmaisi halukkuutensa jakaa samalla viesti elinryöstöistä useammalle kollegalleen.

 
Lääkäri Tapani Vuola on valmis elinryöstöjen lopettamiseksi jakamaan tietoa asiasta useammalle ihmiselle.

Elia on nuori myyjä, ja hän myös käveli suoraan telttakatokselle allekirjoittamaan. Hän sanoi: "Falun Gong on qigong-menetelmä. Se korostaa hyvyyttä ja saa ihmiset tuntemaan olonsa mukavaksi. Kiina on kuitenkin keskitetty ja autoritaarinen maa. Tiedän, että siellä on perustettu monia sosiaalisia pisteytysjärjestelmiä, jotka KKP on suunnitellut kansalaisilleen. Se tarkoittaa, että jos teet jotain väärin tai ajattelet väärin, luottoarvosi laskee. Tällä tavalla et ehkä voi lainata pankista, menetät työpaikan tai et voi matkustaa normaalisti. Mitä valvontaan tulee, olen katsellut joitain sitä koskevia dokumentteja ja lukenut Internetistä. Olen nähnyt KKP:n etnisten vähemmistöjen vainon tekoälyn, elektronisen valvonnan ja kasvojentunnistuksen avulla. Niistä on puhuttava, tai jonain päivänä ne tulevat tännekin." Samalla hän ilmaisi ihailunsa Falun Gongin harjoittajia kohtaan: "Teette hyvää työtä!”

 
Elia: "Teette hyvää työtä!"

Petri, käsityötaiteilija, sanoi harjoittajille: "Kaikilla ihmisillä on oltava samat oikeudet. Olemme ihmisiä, emme eläimiä. Elinten ryöstäminen on eläimellistä. Ihmiset eivät voi tehdä tätä ihmisille. Itse asiassa diktatuuri haluaa pelotella ihmisiä, rajata heidän elinympäristöään ja ajatteluaan."

 
Petri allekirjoitti vetoomuksen tukeakseen Falun Gongin harjoittajien vainon vastustamista.

Satu ja Elina pysähtyivät vakavina lukemaan telttakatoksessa olevaa infoa elinryöstöistä. He kysyivät: "Onko tämä totta?" Harjoittaja vastasi: "Se on totta. Itse asiassa Euroopan unioni hyväksyi vuonna 2013 päätöslauselman, jossa tuomitaan elinryöstöt. Valitettavasti tiedotusvälineet eivät käsitelleet sitä laajasti." Satu sanoi: "Nykyisellä medialla on vahva poliittinen suuntaus. Hyvien tiedotusvälineiden puute on sinänsä ongelma."

Kun he molemmat olivat allekirjoittaneet vetoomuksen vainon lopettamiseksi, harjoittaja antoi heille kaksi lootuskukkakoristetta. Toinen heistä sanoi iloisena: "Tämä on niin kaunis! Mihin ripustan sen?" Toinen sanoi: "Voinko ripustaa sen toimistooni?" Harjoittaja sanoi: "Kun olet väsynyt työstä, katso kukasta kohtaa "Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys", kolme sanaa. "He ilahtuivat ehdotuksesta ja sanoivat:" Tämä idea on oikein hyvä, tarvitsen näitä sanoja."

60-vuotias herrasmies, joka on aina tukenut Falun Gongin rauhanomaista vainon vastaista toimintaa, tulee tervehtimään harjoittajia joka lauantai. Hän sanoi: "Näin jonkin aikaa sitten artikkelin, jossa sanottiin, että tulvat olivat peittäneet Sichuanin jättiläisbuddhan jalat, mikä tarkoittaa, että hallinto on muuttumassa."

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.