Pariisi: Falun Dafan vainosta tiedottaminen kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafan harjoittajia kokoontui Homme-museolle, Place de la République -aukiolle ja Pariisin 13. kaupunginosaan kansainvälisen ihmisoikeuksien päivän tienoilla esittelemään Falun Dafaa, lisäämään tietoisuutta vainosta ja keräämään allekirjoituksia vetoomukseen Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) hävittämiseksi.

Iltapäivä 13. joulukuuta Place de la Républiquella oli tihkusateinen. Pandemian vuoksi kaduilla oli liikkeellä enimmäkseen pariisilaisia – vain muutama turisti. Nähtyään Falun Dafan harjoittajia pitämässä aktiviteettia sateesta huolimatta, jotkut ihmiset tulivat allekirjoittamaan vetoomuksen ja saamaan tietoa Falun Dafasta, ja jotkut pyysivät sanomalehtiä, Falun Dafa -esitteitä ja Pariisin Falun Dafa -harjoituspaikkojen osoitteita. Harjoittajat auttoivat kiinalaisia ohikulkijoita eroamaan KKP:stä ja sen nuorisojärjestöistä.

 
Harjoittajat kertoivat ihmisille Falun Gongista ja vainosta ja esittelivät harjoituksia 13. joulukuuta.

Ihmiset kaikilta elämän aloilta kertovat ajatuksistaan

Ohittaessaan aukion sirkuksen esiintyjä Celine Raynal pysähtyi ja halusi allekirjoittaa vetoomuksen. Hän sanoi: "Jos tähän liittyy tappaminen ja ihmisen elämän vahingoittaminen, se on rikos. Ihmisiin kohdistuvat rikokset ja vaino itsessään aiheuttavat sekä henkistä että fyysistä vahinkoa." Hän ilmaisi huolensa Hongkongin nykytilanteesta, jossa kansa on KKP:n vainon kohteena. Hän on ollut Kiinassa eikä odottanut tällaista vainoa tapahtuvan siellä. Hän sanoi: "KKP ei ole enää poliittinen puolue, vaan diktatuuri, joka tappaa ihmisiä. He ovat rikollisia. Kun se vaarantaa kansalaistensa hyvinvoinnin, sitä ei enää kutsuta poliittiseksi puolueeksi. Se on vain jotain, joka väärinkäyttää poliittista voimaansa tehdäkseen syntiä ja pahaa."

Celine oli samaa mieltä siitä, että totuudenmukaisuus, myötätunto ja kärsivällisyys ovat erittäin hyviä arvoja ja että yhteiskunnan tulisi noudattaa näitä arvoja, jotta voimme elää sopusoinnussa. Hän sanoi: "’Totuudenmukaisuus’ kehottaa meitä kohtelemaan toisiamme vilpittömästi, ’myötätunnon’ avulla ihmiset voivat elää yhdessä viisasti, ja ’kärsivällisyys’ on se, mitä me kaikki tarvitsemme, koska maailma liikkuu nykyään liian nopeasti."

Daniel Alban, eläkkeellä oleva insinööri, syntyi Romaniassa ja työskenteli Ranskassa 30 vuotta. Hän sanoi: "KKP on tyranni, joka käyttää tekniikkaa hallitsemaan ihmisten ajatuksia ja terrorismia turvaamaan vahvuutensa. He haluavat kaikkien olevan tasa-arvoisia. Jos puistossa on eri värisiä ja eri muotoisia kukkia, he käyttävät marxilaisia ja kommunistisia ajatuksia ongelman ratkaisemiseen. Näin on aina ollut. On todella vahinko Kiinalle. Minä todella pidin siitä maasta.”

Entisestä kommunistisesta maasta kotoisin oleva Daniel tietää hyvin, millaista kommunismi on, koska hän ja hänen perheensä kärsivät sen hallinnan alaisina. Hänen isänsä oli aikoinaan professori. Hänet vangittiin, ja myöhemmin hän kuoli siellä, koska oli varakas ja omisti yksityisasunnon. Neljän lapsen kasvatuksen taakka jäi hänen äitinsä harteille. Hän sanoi: "KKP vainoaa Falun Dafan harjoittajia ottamatta lainkaan huomioon sen ihmisille tuomaa terveydellistä hyötyä ja rauhaa." Hän uskoo, että totuudenmukaisuus, myötätunto ja kärsivällisyys ovat maailmankaikkeuden todellisia arvoja. Hän uskoo, että hämmennyksen ja kaaoksen jälkeen nämä arvot tulevat pysymään, mutta monia uhrataan.

Chine on leipuri Algeriasta. Koska hänen sukunimensä merkitsee ranskaksi "Kiinaa", hän tunsi erittäin vahvan yhteyden Kiinaan. Hän oli hyvin järkyttynyt saatuaan tietää tahdonvastaisista elinten poistoista taloudellisen hyödyn vuoksi. Hän sanoi: ”Edes villieläin ei tekisi niin kamalaa. En voi uskoa sitä. Kiinalaiset ovat ystävällisiä, ahkeria ja hyvin koulutettuja. Miksi KKP tekisi sellaista?" Harjoittaja kertoi hänelle, että se oli pahan tekemistä, ja vain demoni tekisi sellaista. Allekirjoitettuaan vetoomuksen Chine sanoi toivovansa vainon päättyvän pian.

 
Harjoittajat Homme-museon edessä 6. joulukuuta

Benjamin opiskelee pääaineenaan digitaalista tekniikkaa. Kun hän näki Falun Dafan harjoittajia Homme-museolla 6. joulukuuta 2020, hän sanoi: ”Olen järkyttynyt kuullessani, että ihmiset ovat edelleen niin rauhallisia, vaikka ovat saaneet tietää vainosta. Tämä muistuttaa minua eurooppalaisista joukoista heidän kohdatessaan Hitlerin toisen maailmansodan alkuaikoina. Ihmiset ajattelivat, ettei hän ollut niin paha. Vielä sen jälkeen, kun he tiesivät Nürnbergin laista, jonka Hitler oli hyväksymässä, monet pysyivät hiljaa. Ihmiset päättävät nyt olla hiljaa KKP:stä Kiinassa saamiensa taloudellisten hyötyjen vuoksi. He ottavat huomioon vain välittömät etunsa eivätkä koskaan ajattele sitä, että KKP saattaa ottaa heidät haltuunsa. On surullista, kun unohdetaan perusihmisoikeudet henkilökohtaisten voittojen ja hyötyjen vuoksi.

"Ihmiset tuntuivat apaattisilta saadessaan tietää KKP:n tahdonvastaisista elinten poistoista, ja tiedotusvälineet tekevät karhunpalveluksen ihmisille. He pelkäävät KKP:tä. Mitä enemmän odotamme, sitä vahvempi siitä tulee. Meidän on tehtävä asialle jotain nyt. Jos jatkamme vetäytymistä, KKP hyökkää Taiwaniin ja Kiinan merelle, ja siihen mennessä olisi jo liian myöhäistä. Euroopan on ryhdyttävä toimiin nyt. On aika hajottaa KKP. Ihmiset ovat sulkeneet silmänsä Xinjiangin keskitysleireiltä ja hyväksyneet maahantunkeutumisen Hongkongiin. Tämä ei ole oikein. Elämällä 2000-luvun vapaassa maailmassa olemme ottaneet kaiken itsestäänselvyytenä. Olemme antaneet periksi tyranneille, jotka toimivat rankaisematta."

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/12/21/188921.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.