Kanadalaiselle liikenaiselle kahdeksan vuoden tuomio Kiinassa Falun Gongin harjoittamisesta

Lähes kolmen ja puolen vuoden vankeuden jälkeen Sun Qian, kanadalainen liikenainen, joka pidätettiin Falun Gongin harjoittamisen takia hänen asuessaan Kiinassa, tuomittiin kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen Chaoyangin piirikunnan Wenyuhen tuomioistuimen toimesta.

 
Sun Qian

Kiinassa syntynyt Sun Qian on Pekingin Leadman Biochemistry Co. Ltd:n perustaja ja varapuheenjohtaja. Hän sai Kanadan kansalaisuuden vuonna 2007. Vuosien kovan työn takia hän kärsi vakavista maksa- ja sydänvaivoista sekä masennuksesta. Vuonna 2014 hän alkoi harjoittaa Falun Gongia, ja hänen terveytensä koheni nopeasti.

Yli 20 poliisia oli pidättämässä Sunia 19. helmikuuta 2017 Pekingissä hänen kotonaan. Hänen käskettiin luopua Falun Gongista pidätysaikanaan. Poliisit suihkuttivat häneen pippurisumutetta, pitivät hänet käsiraudoissa ja kahlittuna kaksi viikkoa ja pakottivat katsomaan Falun Gongia herjaavia videoita.

Sun ilmestyi ensimmäisen kerran Wenyuhen tuomioistuimeen 12. syyskuuta 2018. Lähes kaksi vuotta myöhemmin tuomari ilmoitti tuomiostaan toisessa istunnossa 30. kesäkuuta 2020.

Hänen sisarensa Sun Zanin mukaan tuomioistuin antoi vain neljälle henkilölle mahdollisuuden osallistua oikeuskäsittelyyn, mukaan lukien hänen aviomiehensä Sun Zan ja kaksi Kanadan suurlähetystön toimihenkilöä. Pekingissä puhjenneen koronavirustilanteen takia Sun Qian oli pukeutunut suoja-asuun kasvoillaan hengityssuojain oikeudenkäynnin aikana.

Sunin entinen lakimies: "Tuomio on laiton"

Sunia edustuva asianajaja Xie Yanyi, jota viranomaiset painostivat vetäytymään tapauksesta, sanoi: ”Tämä oikeuskäsittely on pätemätön ja laiton. He veivät häneltä laillisen edustuksen ja muutoksenhakuoikeuden tuomitsemalla hänet salaa. Monet asiat, joita viranomaiset tekivät hänelle, ovat pahoja ja epäinhimillisiä.

”Sun Qian on viaton. Huolimatta siitä, puhuiko hän uskonsa puolesta tai kertoiko hän vain siitä ihmisille, hän käytti perusoikeuksiaan."

Asianajaja Xie lisäsi: ”Jokainen Sunin tuomitsemiseen osallistunut henkilö on syyllistynyt rikokseen. Me lakimiehinä olemme yrittäneet estää heitä tekemästä tällaisia rikoksia. Siksi on sääli, että päädyimme silti niin valitettavaan tulokseen."

Kun Sun pidätettiin, hänen perheensä palkkasi hänelle yli kymmenen asianajajaa, mutta heidät kaikki pakotettiin luopumaan hänen tapauksestaan, koska viranomaiset uhkasivat peruuttaa heidän lisenssinsä. Sunia edustaa nyt tuomioistuimen nimittämä asianajaja, jonka viranomaiset määräsivät esittämään syyllisyysperuste hänelle.

Pakotettu luopumaan Kanadan kansalaisuudesta

Asianajaja Xien mukaan Sun myös pakotettiin luopumaan Kanadan kansalaisuudestaan pidätyksen aikana. Kanadan kansalaisuudesta luopumisen yksityiskohtia on vielä tutkittava.

Kanadan entinen oikeusministeri Irwin Cotler, joka työskentelee Sunin tapauksen parissa, sanoi The Global and Mailille: ”Mielestäni meidän on edelleen pidettävä häntä Kanadan kansalaisena. Jos joku pakotetaan kiduttamalla antamaan väärä tunnustus, se ei tarkoita, että meidän on suostuttava ja hyväksyttävä se."

Sylvain Leclerc, Global Affairsin tiedottaja, sanoi National Postille: "Olemme ottaneet hänen tapauksensa esille suoraan kiinalaisten kollegoiden kanssa noudattaen sitoutumistamme ihmisoikeuksien edistämiseen ja suojelemiseen sekä osallistumiseen konsuliasioissa Kiinassa."

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2020/7/5/185747.html

Samaa asiaa koskeva aikaisempi artikkeli:

http://fi.clearharmony.net/articles/a112294-Kanadalainen-syytettyna-Pekingissa-kolme-asianajajaa-vetaytynyt-jutusta.html#.XwIDOOVxeUk

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.