Falun Gongin esittelyä Almedalenin politiikkaviikolla Visbyssä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Visbyyssä pidetyn Almedalsveckan aikana 2.-9.7.2017. Falun Gongin harjoittajat järjestivät aktiviteetteja, joissa kerrottiin harjoitusmenetelmästä ja tuotiin esille Kiinan kommunistipuolueen (KKP) vaino sekä laajamittainen elinryöstötoiminta.

Almedalsveckan on ruotsalaisen politiikan tärkein ja suurin foorumi, ja sillä on 50 vuoden historia. Viikon aikana suurimpien poliittisten puolueiden edustajat muuttavat puheensa teoiksi, ja erilaiset järjestöt pitävät seminaareja ja poliittisia tapahtumia.

 
Viikon aikana harjoittajat informoivat KKP:n vainosta.

 
Kansanedustajat Niclas Malmberg (vasen kuva) ja Hans Rothenberg (oikea kuva) tukevat puheessaan harjoittajien työtä vainon vastustamiseksi.

 
Tapahtumassa oli useita toimittajia.

 
Harjoitusliikkeiden opettelua.

 
Vetoomus, jossa vaaditaan KKP:ta lopettamaan elinryöstöt.

Falun Gongin harjoittajat esittelivät harjoitusliikkeitä Almedalsveckan-tapahtumaan johtavalla kadulla. Turistit olivat järkyttyneitä saadessaan tietää, että KKP vainoaa syyttömiä ihmisiä ja ryöstää heidän elimiään.

Harjoittajien toimintoja seurannut opiskelija kiitteli yksityiskohtaisista vainotiedoista. Hän kävi harjoittajien luona myös seuraavina päivinä, ja viimeisenä päivänä hän halusi opetella harjoitusliikkeet.

Ihmiset kannustivat harjoittajia jatkamaan tärkeää työtään. Yksi vanhempi mies sanoi: "Se, mitä teette, on erittäin tärkeää, ottakaa se vakavasti."

Harjoittajien esittelytilan läheisyydessä oli VIP-henkilöiden haastattelutila, mikä antoi harjoittajille hyvän tilaisuuden kertoa poliitikoille vainosta.

Läheisellä aukiolla harjoittajilla oli mahdollisuus käyttää tunnin puheenvuoro. Kansanedustajat Niclas Malmberg ja Hans Rothenberg sanoivat, että Ruotsin hallitus ei koskaan osallistu mihinkään elimillä käytävään liiketoimintaan. He kannustivat ihmisiä auttamaan sanan levittämisessä.

Sveriges Television, Swiss Radio International ja SVT 24:n toimittajat haastattelivat harjoittajia. Median avulla Falun Gongin harjoittajien viesti tavoitti ihmisiä ympäri maata niiden 40 000 kävijän lisäksi, jotka osallistuivat Almedalsveckaniin. Monet pysähtyivät harjoittajien luo kannustamaan heitä. "Kiitos siitä, mitä olette tehneet!"

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.