Falun Dafa ympäri maailmaa: Venäjä

Falun Dafa (tunnetaan myös nimellä Falun Gong) on otettu vastaan yli 100 maassa 25 vuoden aikana siitä, kun se julkaistiin ensimmäisen kerran Kiinassa. Tämä perinteinen henkinen harjoitusmenetelmä ylittää rotujen ja kansallisuuksien rajat. Dafa-harjoittajat ympäri maailmaa nauttivat lukemattomia etuja, kuten terveyden ja kunnon kohenemisesta. Tässä raportissa kaksi harjoittajaa Venäjältä kertoo kokemuksistaan Falun Dafan harjoittamisesta.

Falun Gongin harjoittamisesta onnellinen olotila

 
Marina

Marina, 54, on korealais-venäläinen ja asuu Moskovassa. Hän on harjoittanut Falun Dafaa 13 vuotta. Falun Dafan harjoittaminen on muuttanut perusteellisesti hänen asenteensa elämään, ja hän on siitä iloinen.

Marina muutti Moskovaan nuorena monta vuotta sitten, ja aluksi hänen oli vaikea sopeutua uuteen elämäänsä Venäjällä. Kuten monet venäläiset Marinakin kasvoi kommunistipuolueen hallinnon alaisena ja sai ateistista koulutusta.

Falun Gongin pääteoksen, Zhuan Falunin, lukemisen jälkeen hän pystyi lopettamaan pitkään kestäneen tavan tupakoida ilman suurempia vaikeuksia. Hän oli tupakoinut 20 vuotta ja yrittänyt lopettaa useasti, mutta onnistumatta. Tämä ihmeellinen muutos teki hänet hyvin iloiseksi.

Falun Gongin harjoittaminen auttoi häntä luopumaan kiintymyksestään aineellisiin asioihin. Kun kerrostalo, jossa hänen huoneistonsa oli, oli määrä purkaa alueella, joka oli elvytettävä, hän oli huolissaan siitä, milloin hänelle tarjotaan uusi asunto. Mutta sitten hän ymmärsi, ettei hänen pidä huolehtia siitä, ja että hänen pitäisi vain antaa asioiden tapahtua niin kuin oli tarkoitus. Lopulta hänelle tarjottiin uusi asunto, joka sopi hänen tarpeisiinsa täydellisesti.

Dafa ratkaisee elämän palapelin

 
Kirill

Kirill valmistui Pietarin sotilaslääketieteellisestä akatemiasta. Hän aloitti Falun Gongin harjoittamisen vuonna 2008. Dafa-kirjojen lukeminen auttoi häntä saamaan vastaukset moniin häntä askarruttaviin kysymyksiin elämästä.

Kirill sanoi: "Ollessani koulussa ala-asteella luin usein artikkeleita qigongista ja taistelulajeista. Isääni kiinnosti qigong, ja hän osti paljon sitä koskevia kirjoja.

"Myöhemmin minut hyväksyttiin Sotilasakatemiaan. Isäni antoi minulle Dafa-kirjan myöhempinä akatemiavuosinani ja kehotti minua lukemaan sen huolellisesti. Ymmärsin periaatteen, että hyvä palkitaan ja paha kostautuu. Asia ilahdutti minua, mutta en alkanut harjoittaa Falun Dafaa vielä silloin.

"Liityin armeijaan myöhemmin ja aloin pohtia elämän tarkoitusta. Muistelin Dafa-kirjasta lukemiani sanoja ja ymmärsin, että kyse oli itsensä kultivoinnista.

Mestari opetti meitä:

"Henkilön tulee palata alkuperäiseen, todelliseen itseensä: tämä on ihmiselämän todellinen tarkoitus. Kun joku näin ollen haluaa kultivoida, hänen Buddha-luontonsa sanotaan tulleen esille." (luento yksi, Zhuan Falun)

Kirill jatkoi: "Akatemiassa tein tutkimusta myrkyllisistä kemikaaleista ja näiltä kemikaaleilta suojautumisesta. Suurin osa kokeista tehtiin eläimillä. Keskityin urallani onnistumiseen tällä alueella. Kuitenkin, kun valmistelin opinnäytetyötäni, itkin lukiessani Zhuan Falunista opetuksia tappamisesta. Olin valtavan henkisen paineen alla enkä voinut nukkua yöllä.

"Ymmärsin, että jos halusin olla harjoittaja, en voinut jatkaa tällä tutkimusalueella. Minun oli tehtävä päätös tämän alan menestyksekkään uran ja harjoittamisen välillä. Jätin työn, mutta työskentelin edelleen armeijassa.

"Luettuani Mestarin uusia kirjoituksia ymmärsin, kuinka tärkeää on lisätä tietoisuutta vainosta. Kaupungissani ei ollut muita Falun Gongin harjoittajia. Menin puistoon tekemään Falun Gong -harjoituksia, jakamaan informaatiomateriaalia ja kertomaan Falun Gongin hyvyydestä ja Kiinan vainosta. Koska olin yksin, jotkut ohikulkijat pilkkasivat minua; Jotkut pysähtyivät lukemaan infotaulua Falun Gongista. Vaikka olin aivan yksin, jatkoin puistoon menemistä lisätäkseni ihmisten tietoisuutta."

Kirill lähti muutaman vuoden kuluttua armeijasta ja työskenteli julkisessa sairaalassa. Työssäkäynnin aikana hän jakoi usein Falun Dafa-materiaalia, kuten kalentereita ja DVD-levyjä.

Hän muistutti, "Kun kerättiin allekirjoituksia Kiinan valtiojohtoista elinryöstötoimintaa vastaan, menin lääkäreiden hallintorakennukseen mukanani vetoomuslomake. Menin myös yleisen kirjanpitäjän toimistoon. Hän allekirjoitti vetoomuksen ja käski sitten minun mennä alaistensa luo pyytämään heitä allekirjoittamaan. Myös useimmat omista työtovereistani allekirjoittivat vetoomuksen.

"Informaatiomateriaalien antamisen lisäksi halusin järjestää seminaarin, jotta ihmiset saisivat tietää enemmän Falun Dafasta ja Kiinan tilanteesta. Seminaarin otsikko oli: ”Lääketieteellinen etiikka ja moraali.” Sanoin seminaarin osanottajille: "Falun Gongin harjoittajana olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää ja hyödyllistä on ihmiselle olla hyvä ja omata jalo moraali." Sitten kerroin esimerkkejä lääkäreiden Kiinassa tekemistä lääketieteellisistä tutkimuksista harjoittajille ja niistä kirjatuista suurista terveysvaikutuksista ennen vainon alkamista. Työtoverini olivat erittäin kiinnostuneita, ja siitä kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu. Oli hyvin palkitsevaa voida jakaa tietoa Falun Dafasta syvällisemmin. Olen hyvin kiitollinen Mestarille.”

http://en.minghui.org/html/articles/2017/5/21/163932.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.